Tekoäly journalismin työkaluna – hyöty vai uhka?

Tekoäly journalismin työkaluna – hyöty vai uhka?

  Opintojen ristiriitainen viesti tekoälystä Kun aloitin journalismin opintoni vuonna 2015, tekoälystä ei edes puhuttu. Kun myöhemmin kirjottauduin sisään Haaga-Heliaan vuonna 2019 jatkaakseni tutkintoni loppuun, tekoäly oli lähinnä futuristinen kuriositeetti – jotain, mistä teknologiayritykset ehkä haaveilivat, mutta jolla ei ollut kosketuspintaa toimitusten arkeen. Käytännön työssä sitä ei mainittu lainkaan. Mutta mitä lähempänä valmistuminen häämötti, sitä […]

Groomaamisesta – you are not like other girls ja muita valheita

Groomaamisesta – you are not like other girls ja muita valheita

…joita meille kerrottiin, kun olimme nuoria Hävettää edes kirjoittaa tätä, mutta toisaalta en ole asiaan syyllinen. Ainoa rikokseni oli päätön ihastuminen ihmiseen, joka huijasi minua. Olin eilispäivän vanha, kun muistin yhtäkkiä toisen poikaystäväni. Tapasimme, tutustuimme, ihastuimme (tai niin kuvittelin) ja elimme hienoa elämää kokonaista kolme viikkoa jos mukaan laskee ensimmäisen viikonlopun, jonka päätteeksi hän jätti […]

Torju syksyn tautikierre: kolme tapaa käyttää inkivääriä ja sitruunaa

Torju syksyn tautikierre: kolme tapaa käyttää inkivääriä ja sitruunaa

#ruoka- ja juomainspiraatio Tehokas apu syysflunssaan inkivääristä ja sitruunasta. Tämän kaksikon terveyshyödyt perustuvat niiden sisältämiin vitamiineihin ja hivenaineisiin. Molemmat sisältävät runsaasti C-vitamiinia, kaliumia ja rautaa. Sitruuna sisältää näiden lisäksi magnesiumia, ja inkiväärissä saa myös sinkkiä, A- ja E-vitamiinia, joista on apua tautikierteeseen. Inkivääri ja sitruuna ovat yhdessä käytettynä kirpeä, mutta terveellinen vaihtoehto. Niiden käyttöön on […]

Rouva Gordejeffin sivuprojekti

Kun sinä olitkin poissa ~

Muistan sen hetken, kun se iski. Venyttelin muiden tyttöjen mukana. Aloitimme liikesarjan. Jalat haara-asennossa, kumarruimme jonossa, avasimme oikean käden, nousimme peilien edessä pohkeiden varaan, kun vasemmilla käsillä pitelimme tangosta ja nousimme tehden liikesarjan loppuun (baletin liikkeet kuvattu tarkoituksella ei-täsmällisesti) Muistan vain aaltomaisen liikkeen muiden selkien laskiessa ja noustessa  – ja miten yhtäkkiä kesken liikesarjan taustalle […]

Kosmetiikan kulutuksessa on tapahtunut  muutos ja se näkyy varsinkin uimahallien pukuhuoneissa

Kosmetiikan kulutuksessa on tapahtunut muutos ja se näkyy varsinkin uimahallien pukuhuoneissa

Käyn taas useiden vuosien tauon jälkeen useamman kerran kuukaudessa uimahalleissa, ja aloin eräänä päivänä miettiä mikä on muuttunut pukukoppien ilmapiirissä sitten 1990-luvun. Olen toki huomannut muutoksen jo aiemmin satunnaisilla kerroilla, mutta kiinnitin siihen kunnolla huomiota vasta kun tein puhelun äidin kanssa. Iloinen, mutta tuoksuva 1990-luku Äiti on asettanut itse itselleen ikuisuusporttikiellon uimahalleihin monestakin eri syystä […]

Kokeilusta tuli tapa, sitten rutiini

Kokeilusta tuli tapa, sitten rutiini

Muistan vielä ajan, kun aamurutiinini noudattivat tiukkaa kaaosta. Ainoat pakolliset asiat olivat hampaiden pesu, pukeutuminen ja ovista ulos pääseminen siinä ajassa, että ehdin pysäkille ennen bussia. Joinain aamuina sain vietyä roskat, joinain en. Toisinaan heräsin edellisöiseltä baarireissulta parin tunnin unien jälkeen töihin niin kuin en olisi koskaan Fortea nähnytkään. Ohikiitävän hetken yritin jalostaa aamurutiinejani ja […]

Rouva Gordejeffin sivuprojekti

Leirikoulusimulaattori

Ajatusleikki: mitä tapahtuisi, jos syrjäiselle leirikeskukselle koottaisiin 22 opettajaa takaisin oppilaiden rooliin peruskoulunomaisiin olosuhteisiin. Osa opettajista olisi todellisuudessa palkattuja näyttelijöitä, eikä muille osallistujille kerrottaisi koulutuksen todellisia tarkoitusperiä. Simulaattorin roolitus Viikon alussa ohjaajat kertovat aloituspalaverissa miten kuluvien leiripäivien on tarkoitus ohjata ja opastaa tasa-arvoon, kohteliaisuuteen, hyvän itsetunnon rakentamiseen, sosiaalisiin taitoihin ja yhdessä oppimiseen. Kaikista juhlapuheista huolimatta […]