Kokeilusta tuli tapa, sitten rutiini
Muistan vielä ajan, kun aamurutiinini noudattivat tiukkaa kaaosta. Ainoat pakolliset asiat olivat hampaiden pesu, pukeutuminen ja ovista ulos pääseminen siinä ajassa, että ehdin pysäkille ennen bussia.
Joinain aamuina sain vietyä roskat, joinain en. Toisinaan heräsin edellisöiseltä baarireissulta parin tunnin unien jälkeen töihin niin kuin en olisi koskaan Fortea nähnytkään.
Ohikiitävän hetken yritin jalostaa aamurutiinejani ja opetella lähtemään lenkille aina ennen työpäivää. Yritykselläni noudattaa liikunnallisempaa elämäntapaa oli vain nolo loppu, sillä jo toisena aamuna tuli ilmoitus, että alueella on nähty karhu. Mitä se teki keskellä kaupunkia on asia erikseen, mutten uskaltanut lähteä ulos ja siinä samalla lässähti sekin yritys opetella olemaan ihmisiksi.
Nykyiset aamuni ovat rauhallisia, mutta kaavoittuneita; kuppi teetä tai kahvia, jotain raikasta (smoothie tai hedelmiä) ja jokin lehti. Usein selailen samoja Voguen numeroita kerta toisensa jälkeen, koska ne eivät sinänsä vanhene.
Kaikki lähti yhdestä inkivääristä. Se piti käyttää pois, joten paloittelin sitä kokonaisen viikon blenderiin mustikoiden, kiivien ja sitruunan kanssa.
Kun inkivääri loppui enkä enää tehnyt cocktaileitani keittiössä, niin huomasin jotain puuttuvan. En ensin tajunnut mistä oli kyse, kunnes ymmärsin menneeni muodostamaan tavan, mistä olikin vaikea luopua. Ostin uuden inkiväärin. Inkivääriä seurasi kuppi teetä ja seuraavaksi lehti. Pian minulla olikin tavan sijasta kokonainen rutiini kaikkine hienosäätöineen.
Rutiini sai tovereita muista toimista, jotka sijoittuvat sattumalta aamuihin. Kirjoitan päivän listan tehtävistä asioista, lajittelen pyykit, luen sähköpostit, tuuletan makuhuoneen ja petaan sängyn. Teen tämän kaiken vaihtelevassa järjestyksessä, ennen kuin havahduin ajattelemaan mitä oikeastaan edes teen. Tämäkään ei herättäisi hirveästi ihmetystä, ellei kontrasti aiempaan olisi niin iso.
Jostain syystä olen edelleen se varastolla työskentelevä parikymppinen, joka ei ehdi huolehtia itsestään. Se ihminen ei tehnyt listoja eikä voinut pysähtyä itseään varten minuutiksikaan, mikä on sinänsä valtava harmi.
Xxx
Hen