Ajattelin online- tuntien alettua, että olisi hauskaa tehdä pieni katsaus siitä mistä harrastus sai aikoinaan alkunsa ja millaisia fiiliksiä tunnit herättävät.

Ihan aluksi huomautan, että tiedän lajista taatusti vähemmän kuin moni lapsesta asti tanssinut/ammattilainen. En yritä käyttää oikeita termejä, koska haluan puhua baletista mahdollisimman kansantajuisesti. Olen siinä vaiheessa, että ”kovikekärkisiä tossuja pitää odottaa vielä kaksi vuotta”, joten tekstin tarkoitus on kertoa tunnelmia peilisalien sisäpuolelta aikuisharrastajan näkökulmasta.

Baletti on hyvä ratkaisu, jos haluaa kiinteytyä, notkistua ja panostaa selän kuntoon ja hyvään ryhtiin. Aikuisharrastajana ei ole väliä, onko xl- vai s-kokoa, koska olennaisinta on tanssi itsessään, ei muottiin mahtuminen.

Valitsin aikuisbaletin vapaavalintaisena kurssina opiskellessani vielä Turun Taideakatemiassa, koska sinä lukuvuotena oli vaikeuksia haalia opintopisteitä. Opettaja oli suositellut salsatunteja, mutta löysin ilmoituksen baletista.

Balettikurssi oli syksystä kevääseen jatkuva tanssiopeopiskelijoiden vetämä kokonaisuus, jossa jokaisella ohjaajalla oli kolme opetuskertaa. Olin aina salaa halunnut tanssia balettia, mutta olin ajatellut olevani liian vanha, liian jäykkä ja liian epävarma – silti ilmoittauduin, kävin ostamassa Turun Piruetin liikkeestä ensimmäiset tossuni ja marssin tunneille.

Ennen ensimmäistä tuntia stressasin etukäteen kaikesta

En voi olla ainoa, joka on kärsinyt pitkälle aikuisikään peruskoululiikunnan aiheuttamista traumoista. Moni on näinä lumikelien aikoina puhunut miten ei ole kertaakaan hiihtänyt peruskoulun jälkeen, joten olen varma, etten ole ainoa joka yläasteen ja lukion liikuntatuntien takia pelkäsi osallistua mukaan mihinkään ohjattuun.

Koin paineita hygieniastani, sheivaamisesta ja vaatteista. Upotin pitkän pennin uusiin trikoisiin, urheiluliiveihin ja tossuihin. Murehdin näkyikö vatsa liikaa, ovatko hiukset viittä vaille pesua vailla, kestääkö dödö – jälkikäteen ajateltuna varustauduin toisin sanoen henkisesti yläasteen liikuntatunneille ja olin valmis ottamaan vastaan täyslaidallisen.

Sain kuitenkin jo ensimmäisellä kerralla huomata, että kaikki paineistus oli ollut aivan turhaa. Osa porukasta oli pukeutuneena villasukkiin ja teepaitoihin ja joku tuli paikalle ulkoiluhousuissa. Ennen pitkää kurssin edetessä sain myös huomata, että kaikki meistä riensivät vuorollaan tunneille hiki valuen armottoman myöhässä, eikä siitä nostettu minkäänlaista numeroa. Toisin sanoen ketään ei kiinnostanut. Tokihan se johtui myös siitä, että jengi ei ollut pääsääntöisesti alle 16-vuotiaita elämäänsä leipiintyneen opettajan johdolla vaan pääsääntöisesti 20-36-vuotiaita innokkaiden opeopiskelijoiden varjeluksessa, mutta pointtini olikin siinä, miten pitkään on antanut omien uskomuksiensa estää tekemästä asioita.

Yksi nuori nainen näytti tietämättään kaikille päässäni velloville möröille henkisesti sentteriä omalla asenteellaan.

Yksi nuori nainen näytti tietämättään kaikille päässäni velloville möröille henkisesti sentteriä omalla asenteellaan. Hän saapui paikalle omissa vaatteissaan, hiukset pikaisesti sutaistuna ponnarille ja kainalot sheivaamatta. Hän kääräisi lahkeet ylös, sujautti jalkoihinsa eriparia olevat villasukat ja valmis. Hän ei keskittynyt mihinkään muuhun kuin tanssimiseen ja hän teki kaiken kainalokarvat loistaen muiden mukana. Silloin muistan miettineeni, että vau mikä mimmi, ja heitin hänen ansiostaan yläasteelta ja lukiosta saadut traumat lopullisesti romukoppaan. Kuvaukseni voi kuulostaa jostakusta ikävältä, mutta mun mielestä tuossa naisessa kiteytyi kaikki mistä on 2010-luvulla puhuttu naisten ulkonäköpaineista: fuck them. Lisäksi hän oli ryhmän sitoutuneimpia ja parhaimpia tanssijoita ja se tyyppi olisi ansainnut GRL PWR- tatuoinnin nilkkaansa. (Jos luet tätä tekstiä ja tunnistit itsesi, niin ota yhteyttä, maksan sun tatuoinnin..)

Tuntien rakenne oli aina sama pienin variaatioin, mutta niissä huomioitiin baletissa eteneminen kokonaisuutena. Siinä missä tankotanssi tapahtuu valtaosin pelkästään tangon ympärillä, niin baletissa vain pieni osa harjottelusta tehdään balettitangolla. Suurin osa tunneista oli matolla tehtäviä venytyksiä, jalkojen aukikiertoharjotuksia ja lihaskuntoa, mutta myös peilin edessä opeteltavia käsien ja jalkojen perusasentoja sekä hyppyjä. Kaikki tunnit päättyivät juoksutekniikoiden ja piruettien opetteluun hallin läpi.

Kaikkein parhaiten ovat jääneet mieleen opettajien biisivalinnat: tuntien kautta löysin soittolistalleni uutta kuunneltavaa. Yksi niistä on Kurt Cobainin Heart shaped box sekä balettiversioon rukattu Marilyn Manson.

Tietenkin opeoppilaasta riippui, millaisella painotuksella tunnit oli suunniteltu. Osa opiskelijoista tykkäsi tangosta ja flamencosta, ja yritti tuoda sitä baletin lopputanssiin. He myös eniten korostivat kaikissa mahdollisissa käänteissä tulisuutta ja luovuutta baletin kurinalaisuuden sijaan. Osa oli taas selkeästi kasvanut kilpatanssipiireissä, mikä korostui toisinaan ikävästi tuntien keskeytyksinä tai hymypakkona. Osa taas oli pienestä asti keskittynyt yhteen joukkuelajiin tai tanssinut nimenomaan balettia, ja se kieltämättä erottui edukseen tuntien rakenteissa. Ne, jotka eivät hirveästi tuntuneet kiinnostuneen baletista, vetivät setit melko kuntopiirimäisesti, mutta sekin oli lähinnä kaivattua vaihtelua.

Yleensä tunneilla oli hauskaa ja mutkatonta. Aina ei kuitenkaan haavereilta vältytty, ja joskus tarvittiin jääpusseja polviin tai nilkkoihin, mutta suuremmilta katastrofeilta selvittiin kaikki.

Vaikeinta baletissa oli muistaa tangolla tehtävien liikkeiden järjestys, mutta yllättävän nopeasti ne jäivät lihasmuistiin. Haastetta muistamiseen toi, jos sattui saamaan paikan peilisalista siltä puolelta, mistä oli vaikeaa seurata ohjaajan opastusta. Sen vuoksi kurkin välillä peilin kautta mitä vieruskaveri tai vastapäisen seinän tanssija teki, jotta pysyin helpommin mukana. Selvisin silti hengissä.

Tunneilla ei koskaan vaadittu mahdottomia, kuten out of blue venymisiä, jalannostoja ilman lämmittelyitä tai asetettu kenenkään selkää katkeamispisteeseen. Silti se ei ollut mitään satubalettia, vaan ihan kunnonpäälle käyvää liikuntaa, mikä kannusti treenaamaan enemmän kotioloissa (tästä tarinoin lisää seuraavassa postauksessa). Kaikkeen valmistauduttiin tunneilla hyvin, eikä etukäteen tarvinnut osata mitään.

Kolme harhaluuloa:

Kuulin todella paljon mitä ihmeellisempiä legendoja balettiin liittyen. Muutama harrastuksesta kysynyt olisi kieltänyt baletin harrastamisen aikuisilta kokonaan, mutta enimmäkseen kuulin aika kuluneitakin uskomuksia. Esimerkiksi aikuisbalettia pidettiin lähinnä kevyenä satujumppana missä aikuiset leikkivät joutsenlampea, mutta suurin osa liittyi lajiin itseensä;

Baletti pitää aloittaa 2-vuotiaana 

En ollut ihan varma, mitä ihmiset tarkoittivat tällä. Luulisin silti, että osa luuli, että balettia tanssitaan vain ryppyotsaisesti tosi tarkoituksella ja treenit alkavat heti kun vaipoista on päästy. Joka tapauksessa sillä ei ole mitään väliä, minkä ikäisenä baletin aloittaa, jos aikoo tanssia vain itselleen ja omille tavoitteelleen. Vaikka ammattilaiseksi pääsyn yksi edellytys on aloittamisen varhainen ikä, niin sen lisäksi on myös hyvin paljon tuurista ja omasta kropasta kiinni, pääseekö koskaan kansallisbaletin palkkalistoille. En edes välitä tietää kaikkia niitä kriteereitä,  koska muutamat niistä ovat ominaisuuksia, joihin ei voi itse vaikuttaa. Yksihän niistä nimittäin on jalkojen luontainen aukikierto, minkä pitäisi ammattilaisella olla tasan 180 astetta. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jalat osoittavat kummallekin sivulle ja jalkojen eteen voi asettaa A4:n paperin. Esimerkiksi mun kohdalla ei olisi ollut väliä, aloitanko baletin sikiönä vai vasta nyt, koska mun aukikierrolla ei olisi päässyt ammattilaiseksi millään ilveellä.

 ”Isotissiset ei voi tanssia balettia”

Joku oikeasti kehtasi muotoilla asian juuri noilla sanoilla. Ne ovat sitä paitsi rinnat, ja niiden koolla ei ole väliä, jos vain hankkii hyvät liivit. Toisekseen eniten merkitystä on sillä, miten yleisluontoisesti rinnat vaikuttavat omaan olemiseensa – jos selkä ja hartiat ovat jumissa jatkuvasti rinnoista johtuvan terveyshaitan takia, niin baletti ei ehkä ole muutenkaan oikea paikka. Muuten sillä ei ole mitään väliä, minkä kokoinen, näköinen tai oloinen on. Ainoastaan sillä on, että keskittyy treeneihin ja suo itselleen ja toisilleen treenaamisrauhan. Kaikkein kamalinta on, että baletista intoilevien pienten tyttöjen äidit saattavat lohkaista jotain noinkin typerää: ”Mutta sitten sulle ei kasvaisi rintoja! /Meidän suvun naisille kasvaakin sellaiset daisarit, että aivan turha haaveilla!” True story guys, surullista.

Baletti vaatii luontaista notkeutta 

Kitaransoitto vaatii keskittymistä, kielten opiskelu kertausta ja cooperintesti juoksukuntoa. Hyvin harva meistä on luonnostaan yhtään mitään paitsi syntymähumalassa tai ärsyttävä ja vielä vähemmän purkan notkea, joten ainakaan aikuisbaletissa ei tarvitse olla etukäteen lapsenomaisen elastinen. Sitä paitsi aikuisikään ehtineelle ihmiselle saattaa tehdä jopa hyvää sellaisen lajin opettelu, missä notkeutta ja oman kehon painolla tapahtuvaa liikkumista harjoitetaan. Se tietenkin vaatii opettajalta sen verran kehontuntemusta, ettei laita treeneissä tekemään mitään älyttömiä mikä hajoittaa paikat. Sain itse vuoden treenien jälkeen pään polviin tai säären kainaloon ja se oli treenien tulos eikä syntymälahja. Toki itseäni harmitti, että vieruskaveri osasi nuo jo ennen baletin aloittamista ilman mitään, mutta itsehän olin parempi kivi-sakset-paperissa..

Oletteko muuten huomanneet, että baletista on tarjolla online- kursseja? Nyt ei ole merkitystä edes paikkakunnalla. Jos pk- seudun treenit ovat jo täynnä, niin voit osallistua vaikka Tampereen studion kursseille. Siihen tarvitaan vain tilaa, aikaa ja toimiva nettiyhteys.

XOXO

-H. Y.