Käyn taas useiden vuosien tauon jälkeen useamman kerran kuukaudessa uimahalleissa, ja aloin eräänä päivänä miettiä mikä on muuttunut pukukoppien ilmapiirissä sitten 1990-luvun. Olen toki huomannut muutoksen jo aiemmin satunnaisilla kerroilla, mutta kiinnitin siihen kunnolla huomiota vasta kun tein puhelun äidin kanssa.

Iloinen, mutta tuoksuva 1990-luku

Äiti on asettanut itse itselleen ikuisuusporttikiellon uimahalleihin monestakin eri syystä jo vuosikymmenet sitten. Hän kysyi kerran miten pystyn käymään uimassa niin usein kaikista niistä pukkareissa vellovista voimakastuoksuisista hiuslakka- ja kemikaalipilvistä huolimatta. Samassa tajusin, että siitähän nimenomaan taisikin olla kyse.

Muistan lapsena seuranneeni naisjoukkoja, joiden hajusteiden käyttö alkoi jo suihkussa. Muistan miten ihanan tuoksuisia muiden käyttämät suihkusaippuat, geelit ja shampoot olivat, mutta nykyisin migreenistä kärsivänä aikuisena uskallan kyseenalaistaa tuoksujen voimakkuuden jos ne täyttivät koko pesuhuoneen.

Pukuhuoneissa muistan seuranneeni suihkeiden käytön määrää hiuslakasta deodoranttiin ja parfyymeihin ja miettineeni miten isona opin käyttämään niitä kaikkia.

Raivokkaasti hiuksiaan föönanneita ja tupeeraanneita naisia ei voinut olla huomaamatta. Jotkut tuntuivat repivän hiuksiaan loputtomiin, koska muoti tuntui edellyttävän sitä. Ensin hiukset harjattiin auki, jonka jälkeen ne tupeerattiin ja kiharrettiin näyttämään siltä kuin niitä ei olisi koskaan harjattukaan. Hiustenlaitto edellytti valtavan määrän hajustettuja suihkeita tai vaahtoja jos on lapsen muistikuviin (ja myöhempiin kirjotuksiin) uskominen. Teen tästä vielä joskus oman postauksensa, koska 1980-2000-lukujen hiusmuoti ei ollut vain pelkästään jäätävä, vaan myös kammottava siinä mielessä millainen ympäristökuormitus se oli maapallolle puhumattakaan hajusteiden määrästä.

Laittautuminen hyvinvointi edellä

Näistä tupeerausharjojen ajoista maailma on muuttunut melkoisesti, koska pukuhuoneet ovat nykyisin täynnä itseään hellästi hoivaavia naisia. Fööneille ei ole samanlaista tunkua kuin kuuluisana ennen vanhaan -aikana, vaan pukkarissa sipsuttelee turbaanipäisiä puheensorittajia, jotka kosteuttavat ihoaan sheavoilla tai ainakin jollain hyvin tuoksuttomalla aineella.

Valtaosa muiden käyttämästä kosmetiikasta osuu silmiini silloin kun etsin pesutilojen mehiläiskennomaisilta hyllyiltä omia tavaroitani. Suurin osa merkeistä ovat joko luonnonkosmetiikkaa tai purnukat sisältävät usein sellaisia sanoja kuten ”silikoniton”, ”tuoksuvapaa”, ”hajusteeton”, ”hellävarainen” tai ”sulfaatiton”. Omat Pirkan tai Herbinan purkkini ovat kuin kriminaaleja niiden seassa ja usein otettu mukaan vain sen takia, ettei niiden varastetuksi tuleminen hirveästi haittaisi.

Ihmisten kulutuskäyttäytymisessä on siis selkeästi tapahtunut jokin muutos. Ekologisuus, tuoksuttomuus ja muovittomuus on pop ja hyvä niin. Luonnon lisäksi kiittävät myös hajusteyliherkät kuin muutkin kanssaolijat. Huomaan usein, että hajusteiden sijaan tilan täyttävät aivan toisenlaiset asiat, mutten edes muista milloin viimeksi olen nähnyt kenelläkään suihkutettavaa dödöä.

xoxo

Hen