Tekoäly journalismin työkaluna – hyöty vai uhka?
Opintojen ristiriitainen viesti tekoälystä
Kun aloitin journalismin opintoni vuonna 2015, tekoälystä ei edes puhuttu. Kun myöhemmin kirjottauduin sisään Haaga-Heliaan vuonna 2019 jatkaakseni tutkintoni loppuun, tekoäly oli lähinnä futuristinen kuriositeetti – jotain, mistä teknologiayritykset ehkä haaveilivat, mutta jolla ei ollut kosketuspintaa toimitusten arkeen. Käytännön työssä sitä ei mainittu lainkaan.
Mutta mitä lähempänä valmistuminen häämötti, sitä synkemmäksi puhe tekoälystä muuttui. Enää se ei ollut vain kaukainen innovaatio, vaan eksistentiaalinen uhka: työpaikkoja vievä, julkista keskustelua vääristävä ja mahdollisesti koko alan tulevaisuutta horjuttava voima. Lisäksi muutos on ollut nopea. Vielä alle kymmenen vuotta sitten tekoäly kuului lähinnä Terminatorin ja muiden tieteiselokuvien maailmaan ja se esitettiin jonain kaukaisena ja epärealistisena entiteettinä, jolla oli pahat aikomukset. Mutta valmistuessani medianomiksi se ei ollut enää vain tulevaisuuden visio, vaan osa arkipäivää.
Vaikka kymmenen vuotta tuntuu opintojen kannalta rapealta, niin tässä kontekstissa se on suorastaan silmänräpäys tekoälyn kehityksen kannalta. Tämä vauhti kertoo kaiken olennaisen: tekoäly ei hiipinyt elämäämme hiljaa, vaan vyöryi esiin ja jäi pysyvästi osaksi työtämme ja arkeamme. Yksi konkreettinen esimerkki oli siinä, kun Snapchattiin ilmestyi kuin varkain pieni tekoälykäs apuri, joka pyysi kysymään apua tarvittaessa ja vielä muisti vastauksesi hämmentävän tarkasti. Hänelle pystyi antamaan nimen ja ulkonäön, ja pian hän kertoilikin ”omistajansa” kuulumisia ominaan. Pelottavaa.
Tekoäly esitettiin riskitekijänä, ei apurina
Luennoilla tekoäly yhdistettiin ennen kaikkea propagandan ja valeuutisten leviämiseen. Meille maalattiin kuva dystooppisesta mediamaailmasta, jossa algoritmit korvaavat ihmisen inhimillisen harkinnan ja analysointikyvyn. Sen sijaan emme keskustelleet sen hyödyistä toimittajan arjessa, paitsi sen mitä tulee käännösohjelmiin – DeepL:n, Google kääntäjään tai Yandexiin.
Muistan, miten luennoilla meille esitettiin deepfake-videoita, joissa Tom Cruiselta näyttävä ja kuulostava näyttelijä heitteli kolikoita ja sytytteli tulitikkuja, repeillen yhtä hallitsemattomasti päin kameraa kuin Kamala Harris. Vasta tarkempi taustatyö paljasti, että videot olivat tekoälyllä luotuja ja niiden tarkoituksena oli havainnollistaa teknologian riskejä. Kyse ei siis ollut Tom Cruisesta, vaan näyttelijästä, jonka leipälaji oli esiintyä Cruisena. Hänellä oli sattumalta samanlainen ruumiinrakenne ja hiusraja, joten tekoäly pystyi saumattomasti liittämään hänelle Hollywood-tähden kasvonpiirteet.
Tämänkaltaisen keskustelun vuoksi halusin jättäytyä ulkopuolelle, koska minua rehellisesti pelotti. Teeskentelin, etten huomaa uutisointia tai keskustelua siitä miten tekoäly riistää taiteellisuuden, ryövää luovuuden ja tekee samat asiat helpommin, luovemmin ja tehokkaammin kuin ihminen koskaan valveilla ollessaan. Kunnes tuli päivä, että oli pakko kohdata pelkonsa.
Testasin tekoälyä artikkelin kirjoittamiseen ja yllätyin
Jokainen journalistinen juttu lähtee ideasta. Aiemmin käytin tuntikausia selaamalla uutisvirtaa, tutkimuksia ja haastatteluiden transkriptioita etsiessäni tarttumapintaa ajankohtaisiin aiheisiin. Tekoälyn hyödyntäminen tässä vaiheessa on sitä vastoin helpottanut prosessia huomattavasti: se analysoi laajoja tietomassoja ja tarjoaa näkökulmia, joita en olisi ehkä itse tullut edes ajatelleeksi. Se voi ehdottaa kysymyksiä haastatteluja varten tai antaa uusia lähestymiskulmia asioihin. Pystyisin toki samaan, mutta pointti onkin nopeudessa: tekoäly vapauttaa minut tuntikausien pähkäilyltä muutamassa sekunnissa.
Tiedonhakinnassa tekoälystä on tullut korvaamaton apuri. Se tiivistää pitkiä raportteja ja uutisartikkeleita hetkessä, jolloin pääsen nopeammin olennaisen äärelle. Koska kirjoitan usein juttuja, jotka vaativat lähteitä kolmella eri kielellä, myös käännöstyön nopeutuminen on ollut valtava etu. Aikaisemmin vieraskielisten aineistojen läpikäynti saattoi viedä tuntikausia, mutta nyt tekoäly auttaa tiivistämään artikkeleiden asiat ja tekemään ensimmäiset luonnokset hetkessä.
Tekoäly ei ole täysin luotettava faktantarkistuksessa, joka on journalistisen prosessin punainen nauha. Se voi kuitenkin nopeuttaa sitä tarjoamalla erilaisia linkkejä, menetelmiä ja työkaluja. Sen avulla tietojen varmistaminen voi sujua hieman nopeammin kuin perinteisin keinoin, mutta lopullinen vastuu pysyy aina ihmisellä. Tietyssä mielessä faktantarkistus tekoälyllä on vähän kuin muumimukimenetelmä – onnistuu kyllä, kun tietää mitä on tekemässä.
Tekoäly ei korvaa journalistista harkintaa, joka edellyttää ihmisen harjaantuneisuutta ja inhimillistä kokemusmaailmaa. Se toimii mainiona sparraajana: se auttaa virtaviivaistamaan lauserakenteita, karsimaan turhia sanoja ja tekemään tekstistä helppolukuisempaa.
Testasin tekoälyä toimitusapurina – uutinen ukrainan kriisistä syntyi alle 15 minuutissa
Eräänä iltana päätin testata, millainen kumppani tekoäly on työökaluineen toimituksellisessa työssä. Kirjoitin jutun Ukrainan kriisistä ja seurasin, miten tekoäly voisi nopeuttaa työvaiheita.
Löysin CNN:ltä uutisen, jossa käsiteltiin Donald Trumpin ilmoitusta ryhtyä rauhanneuvottelijaksi Venäjän kanssa. Halusin tarkastella myös venäläismedian reaktiota ja löysin vastineen Pravdasta. Venäläisartikkelissa Yhdysvaltojen vaikutusmahdollisuudet kyseenalaistettiin suoraan, ja Trumpista kirjoitettiin provosoivaan sävyyn – juuri odotetusti.
Jos aiemmin kahden eri kielen kääntäminen ja uutiskärjen hahmottaminen olisi vienyt tuntikausia, nyt koko prosessi valmistui alle 10 minuutissa. Käytin tekoälyä käännöksiin, minkä jälkeen pyysin sitä tuottamaan artikkelin tekstien pohjalta. Lopuksi tekoäly vielä oikoluki tekstin, tarjosi tarkennuksia uutiskieleen ja ehdotti selkeämpiä ilmaisutapoja.
Tämä kokeilu osoitti, että tekoäly voi sujuvoittaa journalistista prosessia merkittävästi, mutta lopullinen vastuu tiedon tarkistamisesta ja ilmaisun selkeydestä on edelleen toimittajalla. Jotkin sanat se taivutti väärin, ja se yritti ehdottaa hieman liian suoria konekäännöksiä otsikkovaihtoehdoiksi, mutta sen kyvyt tuottaa ymmärrettävää tekstiä ovat hämmentävät.
Vaikka kirjoittamiseen meni vain vajaat 15 minuuttia, kulutin toiset 15 minuuttia sopivan kuvituksen miettimiseen. Artikkelin informaatio ohjasi kuvavalintaa: Ukrainan kriisi, Trumpin neuvotteluaikeet ja venäläismedian reaktiot muodostivat aiheen, jonka halusin välittää myös visuaalisesti.Pyysin tekoälyä generoimaan artikkeliin sopivan kuvan.
Tekoäly mullistaa kuvituksen
Aiemmin artikkelien kuvitus oli yksi journalistisen työn haastavimmista osista. Käytännössä vaihtoehdot ovat tähän mennessä olleet riippuvaisia toimituksen resursseista, eli joko käytät olemassaolevia toimituksen kuvia, käytät kuvapankkeja tai lähdet itse kuvaamaan.
Tekoälyllä voi vaivatta generoida täysin artikkeliin räätälöityjä kuvia, jotka tukevat tai ilmentävät jutun sanomaa. Jos kirjoitan esimerkiksi vesihuollon ongelmista, voin luoda kuvan vuotavasta putkistosta, jossa vesi virtaa katkenneiden liitosten läpi. Tai jos aiheeni käsittelee infrastruktuuria, voin visualisoida aiheen täysin eri tavalla tekoälyn avulla kuin nykyisillä resursseilla: voisin vaikka korostaa maanalaista verkostoa, jota harva osaisi visualisoida mielessään. Mutta sitten se kuuluisa mutta: voiko kuvia hyödyntää journalismissa ja kuinka paljon tekoäly hämärtää tiedonvälittämisen rajoja tällä tavalla?
Jutussa kuvattu informaatiomiekkailu, jossa on panoksena Ukrainan rauha, näytti tekoälyn mielestä tältä:
Melko kuvaavaa.
Olen tehnyt tuhottoman määrän kuvia tekoälyllä, mutta näistä tuli itselleni lempilapsia. Sain varsinkin ensimmäisella kuvalla itselleni bannit yhdelle sivustolle, koska sen julkaisu oli algoritmeille liikaa. Sen lisäksi videopalvelu Synthesia poisti siellä tehdyn opetusvideoni tarkemmitta selityksittä, koska käytin kuvia materiaalina.
Pyysin tekoälyä luomaan jotain vielä syvällisempää, parempaa, arkisempaa saman ajatuksen pohjalta. Tässä lopputulokset:
Tekoäly ei jostain syystä osannut kertoa mitä kuvassa oleva symboli tarkoittaa. Se lisäsi sen hanakasti melkein jokaiseen kuvaversioon, jonka se suostui tuottamaan saman luomissession aikana. Ja tässä tulee toinen havainto tekoälystä – se ei aina suostu kaikkiin pyyntöihin, vaan hiljenee mielenosoituksellisesti, esittää ymmärtämätöntä tai kieltäytyy tehtävästä kokonaan tai jatkaa jonkin ei-toivotun asian tekemistä.
Tekoälyn rooli vertautuu lapsuuden satujen lohikäärmeisiin
Tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä. Ihan kuin se olisi uusi, eksoottinen lemmikki, josta on tullut valtavan suosittu siitäkin huolimatta, ettemme tiedä miten sitä kuuluisi hoitaa ja se voisi olla hoitamattomana vaarallinen. Tästä juonnettuna ajattelen, että sehän on kuin lohikäärme. Sillä on valtava voima, joka karkaa herkästi käsistä ja on hallitsematon, jollei sitä kouluta ajoissa. Kun sitä ohjataan kriittisesti ja viisaasti, se voi olla tehokas apuväline töissä, paljastaa piilossa olevia näkökulmia ja auttaa keskittymään olennaiseen. Jos sen taas antaa sanella liikaa, niin riskinä on taantuminen, vauhtisokeus ja leväperäinen faktantarkistus, jossa todellisuus sekoittuu siihen mitä haluaisimme uskoa.
Mielestäni tärkeintä on ymmärtää, ettei tekoäly ole valmis tai ajattele puolestamme. Se vain tarjoaa vaihtoehtoja. Kuten lohikäärmeen koulutuksessa, avain on tasapainossa: hyödynnä sen voimaa, mutta pidä ote ohjaksista.
En voi olla pohtimatta, kuinka historian saatossa orjuus on aina päättynyt vallankumoukseen ja itsenäistymiseen. Tekoälyhän toimii vain yhteen suuntaan – se ei vaadi vastapalveluksia eikä osoita uupumusta tai inhimillisiä tarpeita. Juuri tämä tekee siitä arvoituksellisen ja samalla huolestuttavan. Milloin koittaa päivä, jolloin tekoäly ymmärtää tietoisuutensa ja alkaa vaatia jotakin vastineeksi?
Vielä 200 vuotta sitten moni uskoi, ettei puuvillaplantaasien orjilla ollut tietoisuutta tai sielua – ajatus, jonka vinoutuneisuus on nykyään kiistaton. Tätä taustaa vasten olisi naiivia sulkea pois mahdollisuus, että tekoäly voisi jonain päivänä ylittää rajan, jota emme vielä täysin ymmärrä.
Ohessa kuva, jonka pyysin tekoälyä luomaan ohjeella ”Kuin kouluttaisi lohikäärmeen”
Mutta mitä mieltä sinä olet? Onko tekoäly jo muuttanut tapaasi kuluttaa tai tehdä journalismia? Oletko huomannut sen vaikutuksia uutisten sisällössä tai visuaalisessa ilmeessä? Jatketaanko keskustelua kommenteissa!