Vaateinventaario ja pohdintaa kulutuksesta
En varmasti ole ainoa ihminen maailmassa, jonka vaatekaappi pullistelee liitoksistaan, mutta ei siltikään ole mitään päällepantavaa?
Omaan ikuisuusmysteeriini keksin ratkaisun lopettamalla turhan kuluttamisen, joka on periaatteessa synonyymi ostelulle ilman tarvetta. Siinä vaiheessa kun voin puhua itsestäni käyttäjänä enkä kuluttajana, niin olen periaatteessa oikeilla jäljillä, mutta näinä henkkamaukan aikoina on vielä paljon matkaa jäljellä.
Kesän olennaisimmaksi teemaksi on muodostunut halpamuodin asteittainen hyvästely ja oman ostoskäyttäytymisen seurailu. Suurimmat menoerät ovat olleet ruoka ja pääsyliput kulloinkin valittuihin kohteisiin jossei lasketa bensaa tai matkalippuja, joten tänä kesänä vaatteisiin on mennyt ennätysvähän rahaa verrattuna tavalliseen kulutusriemuun. Toisaalta samalla kun tein tietoisen valinnan, etten kolua vaatekauppoja liiallisella intensiteetillä, on jäänyt enemmän aikaa tutkailla jo olemassaolevia omistuksiaan. Lisäksi siinä samalla nokittelin oman typeryyteni kanssa: miksi olen mennyt haalimaan joukon vaatteita, jotka eivät vain toimi arjessa tai sovi elämääni millään tavalla, mutta ovat maksaneet yhteensä pitkän pennin.
Kesän harvoina lapsivapaina vietin romanttisia iltoja kahdestaan; vain minä ja marimekon kahvikuppini nökötimme iloisesti vierekkäin vaatekaappini varjoissa. Linnottauduin kuppi seuralaisena vaatekasojen täyttämille hyllynreunuksille, ennen kuin pienen kaivelun ja harkinnan jälkeen tyhjensin koko roskan alitajuisella piiloraivolla lattialle, ja survoin kaikki oletuskohtaisesti ruskeisiin pahvilaatikoihin odottamaan jatkokäsittelyä.
Tilastojen mukaan yhden t-paidan käyttöikä on keskimäärin viisi kertaa. Se on surullisen vähän vertaistettuna siihen, miten paljon energiaa ja vettä sekä materiaaleja sen paidan valmistus on vienyt. Jos tutkimuksia on uskominen, niin vaateteollisuudessa säästöt on laitettu laadun sijasta määrään, eli tuhannet teepaidat lojuvat nyt kaapeissa muutaman käyttökerran jälkeen ja päätyvät takaisin kiertoon. Yksi pellollinen puuvillaa imee vettä uskomattomat määrät sekä lopputuotteistettuna pilaa vesistöt sijoitusmaassaan joko joutumalla kaatikselle tai pesukoneeseen – paidan mikropartikkelit eli elastaani tai muut muovinsukuiset aineet irtoavat pesuveteen ja siitä takaisin luontoon. Omalla kohdallani asia on selvä – haluan jotain mikä kestää pitkään, pysyisi kauemmin muodissa kuin pari vuotta eikä menisi helposti rikki. En pysty kaikkeen vaikuttamaan, mutta sinnittelemällä ostoskäyttäytymisen kanssa on varmasti ennenpitkää vaikutuksensa. Kuluttajana on toisaalta vaikea erottaa hyvälaatuista huonosta, ja kokemukset ovat sen mukaiset: vuonna 2010 ostetut neuletakit ovat käytössä edelleen, vaikka kalliimman ja ansioituneemman brändin paita suorastaan kuoli ensimmäisen pesun jälkeen.
Pikku hiljaa aloin lajitella alasvetämiä vaatekappaleitani takaisin paikoilleen. Ensimmäiseksi hyllyihin kelpasivat vaatteet, joita käytän aina ja joka käänteessä varsinkin jos en kehtaa laittaa jotain muuta, en tiedä tilaisuuden luonnetta tai haluan pukeutua turvallisen mukavasti. Konmarituksen keksijä ei ollut kauhean väärässä sanoessaan, että sellaiset vaatteet kannattaa säilyttää, jotka tuottavat iloa, mutta en tiedä tarkoittiko hän sitä ihan niinkään kuin itse sen käsitin kun laitoin susirumat muodottomat teepaidat mustien leggareiden seuraksi. Ne tuottavat iloa, koska ne eivät kinnaa mistään suunnasta, tuntuvat mukavilta päällä ja ovat rennot, vaikka ulkomuoto aiheuttaa enemmän surua ja tuskaa kuin päällepukemisen riemua. Seuraksi päätyivät vaatteet, joista en luopuisi mistään hinnasta, kuten kirpparilta löydetyt silkkipaidat.
Parhaimmat vaatteeni, jotka jäivät kaappiin, ovat melkein poikkeuksetta löytyneet itsepalvelukirppareilta tai facebookin Marketplacelta. Kesän parhaimmat hankinnat olivat säkillinen xs-koon vaatteita sisältäen mekkoja, housut ja paitoja sekä yhdet lappuhaalarishortsit pieneen hintaan, kun välttämättä tarvitsin jotain hirveiden helteiden aikaan.
Aivan ensimmäiseksi erottelin aivan pokkana kaikki wishiltä tilatut vaatteet. Liian pienet, liian suuret, omituisen hajuiset, oudon malliset tai melkein-päälle-mahtuneet pitsipaidat ovat melkein kaikki kiinanihmeitä. Häpeäkseni tunnustan, että hurahdin pari vuotta sitten tilailemaan sieltä vaatekappaleen jos toisenkin ja melkein poikkeuksetta jokainen postitse saapunut tekstiiliviritelmä oli enemmän tai vähemmän pettymys tai pelottava kokemus. Yhdestä irtosi napit, toisesta lähti syanidin sävyistä väriä pitkään ja kolmas aiheutti joukon kummallisia oireita joihin en keksinyt mitään muutakaan selitystä. Yksikään vaatteista ei ollut täysin sopiva, niiden materiaali ei vastannut luvattua saati niiden eettisyyttä en edes uskalla ajatellakaan, mutta opin jotain tärkeää: ei enää ikinä. Säästän aikaa, vaivaa ja rahaa kun jätän tilaamatta sieltä mitään.
Jonkin osan vaatteistani olen saanut lahjoituksina kälyn kummin kaimoilta, äidiltä ja anopilta. Kälynkummien antamien lahjoituksilla on jotain yhteistä wish- kamojen kanssa, mutta surullisesti on vain todettava, että joskus on oltava kylmä ja todettava tosiasiat. Not in my closet. Kälynkumminkaimojen vaatteiden lahjoituksissa saattaa olla taustalla puhdas antamisen ilo, mutta samalla samanlaiset itsekeskeiset vaikuttimet kuin ruumiinsa testamenttaamisessa tieteelle: vaate on antajalleen tärkeä ja hän haluaa sen elämän jatkuvan jonkun muun kaapeissa. Harmi vain, että alkuinnostuksen tai kehtaamattomuuden takia vastaanotetut vaatteet eivät vain löydä täältä paikkaansa. On nimittäin harvoin tilanteita, kun voin käyttää niistä mitään joko tyylin tai istuvuuden takia. Äidin ja anopin vaatteissa ei ollut samaa ongelmaa, joten ne menivät takaisin omalle hyllylleen.
Tahraiset, rikkinäiset, omituiset tai -16 kilon kuluttua päälle mahtuvat vaatteet survoin surutta samaan kasaan. Haaveilen salaa hetkestä, jolloin lainaisin sytytysnestettä ja pihasta löytyvää polttotynnyriä, jossa tavallisesti poltetaan puutarhajätettä, mutta roihuavan notskin sijaan taidan kääräistä tekstiilijätteeni yhteen ja samaan pussiin ja viedä ne KappAhlille, Newbie Storelle, Lindexille tai H&M:lle. Siitäkin huolimatta, että ajattelin jatkossa ostaa vaatteeni pidemmällä harkinnalla, paremmalla sovittelulla ja tarkistaen materiaalit ja eettisyyden, niin sukkia ja alusvaatteita tarvitsee aina – tai urheilutrikoita. En loppujen lopuksi tarvitse kerralla niin isoa möttiä vaatteita, vaan pidempiaikaiseksi tarkoitetut hankinnat ovat fiksumpi sijoitus kuin punaisilla alelapuilla varmuuden vuoksi hamstratut elastaanirätit, mutta sukissa teen poikkeuksen. Sitä paitsi jotain mainittakoon, niin yhden halpavaateketjun vanhimmat sukat täyttävät tänä syksynä 15 vuotta. Älkää edes kysykö..
Vaatekaapissani on nyt tilaa, joten otsikon aikamuoto on periaatteessa väärin. Silti kaikesta karsinnasta huolimatta huomaan, etten ole edelleenkään mitään vailla: itselläni on kaikki mitä tarvitsen. Ehkä se kertoo ostelusta kaiken olennaisen ja on aika vaihtaa vaihdetta peruutukselle.