Muistatteko vielä Subwayn elokuisen työpaikkailmoituksen, jossa haettiin kyberturvallisuusasiantuntijaa? Erikoisen ilmoituksesta teki se, että kyberasiantuntijuuden lisäksi työnkuvaan kuului myös muun muassa subi-leipien tekeminen, esihenkilötyö, asiakaspalvelu ja henkilökunnan perehdyttäminen. Ai miten niin työpaikkailmoitusten vaatimukset tuntuvat menevän aina vaan oudommiksi?

Entä onko silmään osunut lähiaikoina erään turkulaisen yökerhon työpaikkailmoitus, johon kuului kaikki henkilökunnan rekrytoinnista ja esihenkilötöistä yökerhon kokonaisvaltaiseen markkinointiin, tapahtumien järjestämiseen ja kassojen tilityksiin. Mutta ei tässä vielä kaikki, pääset myös plokkaamaan ja siivoamaan! Ja kaikki tämä, vain 2000€ kuussa. Miinus verot, luonnollisesti.

Monipuolisissa työnkuvissa ei ole sinänsä mitään pahaa, ymmärrän hyvin, että monet tekevät mielellään monenlaisia juttuja osana työtään. Tykkään itsekin työssäni vaihtelusta. Mutta tällaisissa työpaikkailmoitusten älyttömissä vaatimuksissa voi olla vahingollista se, että ne normalisoivat työnantajien kohtuuttomia ja epärealistisia odotuksia työnhaussa.

Mistä älyttömät työpaikkailmoitukset johtuvat?

Tällaisten ilmoitusten syntymiseen on varmasti monia ymmärrettäviä syitä. Syynä voi olla esimerkiksi rekrytoivan henkilön rekrytointiosaamisen tai -kokemuksen puute. Rekrytointikin on oma osaamisalueensa, joka ei synny tyhjästä. Jos ei ole tehnyt jotain aiemmin, puuttuu silloin myös aiemmat kokemukset, joista oppia ja joihin peilata sen hetkistä tekemistä.

Toisaalta älyttömät työpaikkailmoitusten vaatimukset voivat olla seurausta ymmärryksen puuteesta työtä kohtaan, johon etsitään tekijää. Tietenkään rekrytoiva henkilö ei voi olla kaiken asiantuntija. Rekrytoijan tai työnkuvan suunnittelijan tietämättömyydestä johtuen haettavat työnkuvat voivat olla kohtuuttoman laajoja. Silloin ei yksinkertaisesti ymmärretä minkälaista osaamista ja aikaa eri työtehtävät vaativat.

Voi myös olla, että esimerkiksi sekalaiseen työpalettiin tottunut yrittäjä odottaa alaisiltaan samanlaista tekemistä. On kuitenkin hyvin eri asia tehdä sekalaista työtä yrittäjänä kuin palkollisena. Nykyään törmää vähän liiankin usein siihen, että työntekijöiltä vaaditaan yrittäjämäistä otetta. Työntekijän pitäisi olla yhtä sitoutunut yritykseen kuin yrittäjä itse – ja vieläpä pahimmassa tapauksessa melko matalilla palkoilla. Ei näin.

Olivatpa epämääräiset työpaikkailmoitusten vaatimukset seurausta mistä tahansa syystä (ymmärrettävästä tai ei), lopputulos voi pahimmillaan olla jopa aivan absurdi. Mitä sitten tapahtuu kun lisätään tilanteeseen esimerkiksi nuori työntekijä, jolla ei ole kykyä arvioida mikä on kohtuullista ja mikä ei? Tai tunnollinen moniosaaja, jolle työ on tärkeää? Vastaukset löytyvät varmasti ainakin osin nykyisistä työelämän mielenterveyteen liittyvistä tilastoista.

Mikä on huonosti suunnitellun rekrytoinnin tulos?

Yritykset haluavat, että kaikkea tehdään. Kaikkea tarvitsee tehdä, koska kilpailutilanne ja “kun tätä työtä nyt vain on”. Sitten pari tyyppiä istuu alas ja alkaa pohtia, mitäs kaikkea tässä pitäisi tehdä? Otetaan kynä käteen ja aletaan listata. Pahimmassa tapauksessa listaan lyödään kaikki mahdolliset asiat, jotka kaipaavat tekijää. Ja unohdetaan määritellä tarkemmin, kauanko aikaa eri työt oikeasti vaativat, eli kuinka monta tyyppiä todella tarvittaisiin. Ei ehkä mietitä ollenkaan mitkä asiat sopivat osaamisprofiililtaan yhteen, eli minkälainen rooli on myös hakijalle kiinnostava. Saati että ajateltaisiin mihin suuntaan tässä kohtaa rekrytoidun henkilön ura yrityksessä voisi jatkua.

Ei. Ajatellaan vain, että hei nyt tarvitaan tyyppi joka tekee somea, suunnittelee julisteita, hoitaa tilitykset ja perehdytykset ja pesee vielä vessan. Rekrytäänpä sellainen.

Mitä tästä seuraa? Jos tällä ilmoituksella saadaan tyyppi taloon, pian voi olla edessä esimerkiksi jokin seuraavista skenaarioista:

1. Tyyppi osaa suunnitella tosi upeita julisteita, mutta tilitykset menee perseelleen.
2. Tilitykset sujuu hienosti, mutta perehdytys ei kyllä ota onnistuakseen.
3. Tyyppi ei halua tehdä muuta kuin somettaa vessassa sen sijaan, että pesisi sen.

Tai jotain vastaavaa. Noh, ymmärtänette pointin.

Jos käykin hyvin löydetään se yksisarvinen! Sitten yksisarvinen on talossa jonkin aikaa, tekee kaiken hiton hyvin ja tunnollisesti. Osaa monenlaista ja oppii nopeasti nekin mitä ei osaa. Hänestä tulee koko yrityksen avainpelaaja. Joka sitten tolkuttoman työmäärän alla palaa loppuun. Tai kyllästyy vessan pesuun ja siihen, että arvostusta ei tipu ja palkkakin on ala-arvoinen. Ja koska parempiakaan näkymiä yrityksessä ei ole tarjolla, yksisarvinen lähtee vihreämmille niityille. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Miten välttää kohtuuttomat vaatimukset työpaikkailmoituksessa?

Jos maailma olisi täydellinen, jokaisessa työpaikassa olisi aina mahdollisuus palkata juuri sopivasti väkeä suhteessa tehtäviin töihin. Ja tähän on tietysti hyvä pyrkiä, mutta silti se ei aina onnistu. Mutta silloin, ja erityisesti silloin, fokus pitää laittaa siihen mikä on oikeasti tärkeää.

Mitkä ovat ne olennaisimmat asiat, jotka eniten vaikuttavat viivan alle? Mitkä ovat ne asiat, jotka on pakko tehdä, että homma ylipäätään pyörii ja ihmiset voivat hyvin? Kaikkea ei voi tehdä, eivätkä kaikki asiat voi olla prioriteetteja. Päätöksiä ja rajaamista on pakko tehdä, ja silloin on syytä olla asian ytimessä. Selkeytä siis yrityksen perustehtävä, tärkein tavoite ja yrityksen arvot. Niistä on hyvä hakea suuntaa päätöksiä tehdessä.

Kun edellä mainitut asiat on kirkastettu voidaan mennä seuraavaan vaiheeseen. Mitkä ovat akuuteimmat tarpeet ja miten ne kannattaa täyttää? Onko järkevää olettaa että rekrytoitava asiantuntija myös pesee vessan, vai pitäisiköhän nämä kaksi asiaa kuitenkin erottaa toisistaan? Ehkäpä harkita toisen osalta vaikkapa alihankkijaa ja keskittyä rekryssä yhteen asiaan. On hyvä miettiä minkälaiset työkokonaisuudet ovat oikeasti järkeviä ja siten myös houkuttelevia hyville hakijoille.

Kun työkokonaisuus on kiteytetty, voidaan miettiä mitä osaamista näihin asioihin vaaditaan nyt ja mitä ehkä tulevaisuudessa? Ajattele siis myös hieman pidemmälle, eli miten nyt rekrytoitu hyvä työntekijä pidetään kiinnostuneena ja sitoutuneena myös jatkossa. On kuitenkin hyvä tunnistaa osaaminen, jota tarvitaan ehdottomasti nyt, ja erottaa se osaamisesta, josta voi olla hyötyä tai jonka voi oppia sitten tulevaisuudessa. Älä siis listaa kaikkea keksimääsi putkeen, vaan mieti hieman tarkemmin ja anna samalla hakijalle realistinen kuva työstä ja sen vaatimuksista juuri nyt, sekä sen tulevista mahdollisuuksista.

Suunnittele huolella, älä räiski

Työpaikkailmoitusten vaatimukset voidaan siis pitää kohtuullisina, realistisina ja houkuttelevina kun niiden määrittelyyn käytetään yksinkertaisesti vähän vaivaa. Vaikka ei ole olemassa yhtä ja samaa mallia, joka pätee aina ja kaikkiin yrityksiin ja tilanteisiin, kannustan yrityksiä ylipäätään miettimään rekrytoidessa fokusta, prioriteetteja, tarpeita ja osaamista pitkällä tähtäimellä. Parasta olisi jos rekrytointi pystytään kääntämään ennakointiin sen sijaan, että reagoidaan paniikinomaisesti liian myöhään kun maito on jo maassa. Koska hätiköidysti ja hutaisten tehdään juuri sellaisia rekryjä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä ole kenenkään edun mukaisia.

Tuleeko mieleen jotain lisättävää?
Minkälaisia ajatuksia aihe herättää?

*   *   *

Lue myös aiempia postauksia:

Mitä työelämälle tapahtuu?

Kootut työelämäpostaukset