15 kiloa onnellisempi?

Kevät toi mukanaan taas monille tyytymättömyyden omaan kehoon ja peilikuvaan. Melko tuttua monelle manata jenkkakahvoja tai kauhistella selluliitteja, miettien miten niistä pääsee eroon. Ja pian. Miten olla laihempi ja sitä kautta jotenkin mystisesti onnellisempi.

Jos viis kiloo sais pois niin olisin hyvä, jos kymmenen kiloo sais kuukaudessa niin voisin laittaa biksut kseälomalla rannalle.

Yeah right.

 

Sitten hyökätään ostamaan kuntosali kortti, kaivetaan taas kerran lenkkarit esiin. Kaupasta vaan laittia ja salaattia ja rasvatonta ja mautonta ja hajutonta. Ollaan kuurilla ja dietillä ja kituutetaan. 1200kcal, ei se haittaa jos on nälkä. Silloinhan tietää et kuuri puree.

Tai ehkä menis nyt kuukauden atkinssilla, tai fitneskurun yleisluontoisilla ohjeilla. Sit kun mä nyt tässä pari kuukautta kituuttelen ruoalla mistä en ees tykkää ja liikun niin et jokapaikkaan sattuu ja vituttaa niin kyl mä sit oon täydellinen. Eihän laihduttamisen nyt niin kivaa ees tarvii olla. Sehän on vaan ohimenevä vaihe ja sit voi taas elää ”normaalisti”.

Loppukesä meneekin sitten niiden mahdollisten karistettujen kilojen jälkeen terdellä situkka kourassa, syyllisyys puskee jos ottaa muuta kun sitä kamalaa esanssi-litku laitti mansikkaa. Jokaisen grillimakkaran jälkeen morkkistellaan ja sit kun on kuuma niin eihän sitä nyt nättinä päivänä salille, tai ei ees lenkille kun tulee nestehukka…

Syksyllä ollaan samassa pisteessä kun keväällä, samat kilot poikineen kropassa. Mutat sittenhän lehdet jo huutaa että syksy tulee ja jumppatunnit alkaa, nyt uudet kuurit ja fatburner pöksyt ja pillerit ja litkut ja liemet.

 

SEIS! Pysähdy hyvä ihminen. Kysy ihan ekana että mitä sä haluat. Onko sulla tarve olla ratakireä fitnes-tyyppi vai onko sun kroppa sellaisenaan ihan jees. Kysy seuraavaksi mitä oot valmis tekemään muutoksen eteen jos sellaiseen lähdet. Tykkäätkö liikkua? Millaisesta ruosta tykkäät? Ootko juhlijatyyppiä vai kotihiiri?

 

Itse olen kulkenut pitkän tien joulukuusta toukokuuhun, kyllä, sen trendi-käsitteeksi muodostuneen elämäntapa-muutoksen tai –remontin tiellä. Tänään vaaka näytti noin 15kiloa vähemmän kuin joulukuussa. Oonko mä nyt 15 kiloa onnellisempi? –En. Oonko mä nyt mystisesti 15kiloa kauniimpi? –En.

No mitä vi*ttua?

 

Peruutetaan vähän ajassa takaisin päin. Joulukuussa sain mahdollisuuden lähteä mukaan rakkaan ystäväni opiskeluihin liittyvään nais-porukkaan jossa lähdettiin katsomaan kullekin mieleistä tapaa liikkua, sopivaa tapaa syödä ja päästä kohti terveellisempää minää. Totta kai vaaka ja mittanauha kulkee mukana koska tarvitaan vedenpitävää faktaa muutoksesta. Inbody mittaukset otettiin itselle mukaan myös, samoin määritetään tässä ihan lähipäivinä maksimi-sykkeet testillä jotta liikuntaa voi optimoida entistä optimaalisemmaksi.

 

Olin alkuun skeptinen, tää on nähty niin monta kertaa. Se max 10kg lähtee, nopeella aikataululla ja sit alkaa ketuttaa ja kaikki hyvä mistä täyty kieltäytyä armottomasti koko ajan alkaa houkuttaa ja pian taas löydän itteni karkkipussi kourassa TV:n äärestä. Lenkkarit pölyttymässä nurkassa. Sata hyvää tekosyytä miksi ei tänäänkään salille tai jumpalle.

 

Mutta tällä kertaa tehtiinkin jotain toisin. Ensiksikin lähdettiin ammatti-ihmisten kanssa määrittämään faktoja. Eli mitä mun kroppa tarvii. Olen aina kuvitellut että se 1500kcal on ihan tosi hyvä määrä mulle vuorokaudessa ravintoa. Niinhän ne netistä löytyvät dietit sanoo, niillä kestä vaan fätistä tulee fitti. Mitä sitten jos en ees tykkää ruoasta jota dietillä tarvii syödä. Sehän jotenkin vaan kuuluu asiaan.

EI, EI, EI! Ensinnäkin mun pelkkä lepokulutus on enemmän kuin tuo 1500kcal. Itseasiassa tällä hetkellä kun hieman lihastakin on salilla hankittu, se on lähempänä 1800kcal. Kyllä, sen verran kuluu vaikka makaisin vaan sohvalla.

Onko siis joku ihme ettei kituuttaminen 1500kcal:lla ole tuonut pysyviä tuloksia. Itseasiassa olen sekoittanut aiemmin kroppani säästöliekille ja varmana miljoonalla muulla tavalla sekaisin.

 

Nyt tuli ehdoton kielto syödä alla peruskulutuksen, ja kun Polarin Loop aktiivisuusrannekkeen ja sykemittarin kanssa pystyy seurailemaan todellista kulutustaan niin ylläri oli huomata että aktiivisina päivinä puhutaan reippaasti yli 3000kcal, melkein jopa 3500kcal päivä kulutuksesta. Voin siis kertoa että olen syönyt ihan kunnolla. Ei mitään pieniä salaatti-räpellyksiä vaan kunnolla proteiinia ja kunnon ruokaa. On sinne mahtunut herkkujakin. Ei toki mäkkäriä-shittiä päivittäin tai karkkia joka ilta, mutta kun koostaa homman oikein ei tarvitse jokaisesta suupalasta koko ajan stressata ja kieltäytyä. Tässä pohjustetaan nyt kerrankin koko loppuelämän mahdollisuutta, ei vain ohimenevää kuuria pisteestä a pisteeseen b.

 

Yhdessä ihanan treeni-porukan, koutsien ja muutaman luotto-läheisen kanssa on myös saatu liikunnasta tapa jota on kiva toteuttaa päivittäin. Tulokset motivoi, en niinkään enää ole riippuvainen kilomääristä vaan enemmän sitä innolla salilla testailee koska saa lisätä painoja pakkaan tai tarttua isompiin käsipainoihin. Hyvä olo ei tällä kertaa tule kavenneista senteistä vaan siitä ettei selkään satu niin monena päivänä ja että ei hengästy ja hikoa parin rappusen kävelyn jälkeen.

 

Fakta on että sain vähän erilaiset kortit kun terveyttä jaettiin, mutta en ole siinäkään asiassa uhri vaan voin vahvistaa risaa kroppaa valitsemalla oikein. Oikein valitseminen ei kuitenkaan tarkoita ittensä kuihduttamista tai maanista laihduttamista. Elämässä pitää kuitenkin pysyä tasapaino ja ilo. Pitää voida ajatella muutakin kuin treeniä/ruokaa/kiloja/senttejä. Nyt luodaan pohjaa lopulliselle terveelle elämälle. Jos en näe muuta kuin jatkuvaa kituutusta jakieltäytymistä, kiloja ja senttejä niin koska mystisesti opin sitten sitä jotain ”normaalia” johon olen matkalla? Koska jos en nyt?

Miksi kehittää huonojen syömis-vinksahtaneisuuksien tilalle uusia vinksahduksia. Eikös nimenomaan sinne normaaliin ja terveeseen olla matkalla?

 

Eli tätä siis tarkoitan sillä etten ole nyt 15kiloa kauniimpi tai onnellisempi. Koska niillä määritteillä ei ole enää merkitystä. Ololla on merkitystä. Mutta se hyvä olo on monen osan summa. Siitä ruoka ja liikunta ja niiden normaalistaminen on vain yksi palanen. Isommat palaset ovat rakkaat ihmiset, musiikki, hauskat hetket, jaetut ilot ja surut, unelmat ja hetkessä eläminen.

 

Kysy siis itseltäsi rakas ihminen, haluatko pysyviä muutoksia ja pysyvää ”normaalia”. Vai lähdetkö siihen oravanpyörään jossa laihdutaan ehkä väliaikaisesti ja kilot sitten palaavat kun homma tyssää mahdottomuuteensa. Ota ammattilaiset apuun ja vaadi itsellesi sulle sopivat neuvot. Joillekin sopii yks juttu toiselle toinen. Mutta älä hyvä ihminen kituuta itteäsi ilottomaksi. Ehkä juu niinkin pääsee kilottomaksi, mutta tosiaan ikävä kyllä ilottomaksi. Elämä on liian kalista hukattavaksi huonoon oloon, hae ilo siitä koosta/liikuntamäärästä/ruokatavoista jotka sopii sulle. Koska oikeesti ei oo paskankaan väliä minkä kokoinen kukakin on jos olo on hyvä. Mutta hei, ei pidä valittaa. Se missä olomuodossa päätätkään olla on SUN VALINTA. Siitä on turha valittaa tai saarnata muille. Joku haluaa olla hoikempi, joku terveempi, joku aktiivisempi. Joku tyytyväinen pyöreämpään ja vähemmän aktiiviseen elämään. Ja sillä ei oikeesti oo mitään väliä mitä päätät.

Kunhan löydät oman jutun. Oman tavan olla onnellinen ja hyvinvoiva. Parempaa tai huonompaa susta ei tule jumppaamalla, mutta ei myös sohvalla makaamalla.