Tag: sairaanhoitaja

Hoitajan kirje hallitukselle

Hoitajan kirje hallitukselle

Heippa Petteri, Riikka ja teidän hallitus-kaverinne! Ajattelin kirjoittaa teille ja kertoa näin pienen (en ehkä kooltani, mutta ainakin palkaltani) Lähihoitajan näkökulmasta mitä te olette minulle ja monelle muulle parhaillaan tekemässä. Asun itse pienessä kunnassa, Parolassa. Meiltä kun varuskuntapitäjänä kulkee melkeinpä panssarivaunutkin sopivammin kuin bussit työskentely-kaupunkiini, niin joudun minäkin köröttelemään muinaisella Mazdallani mummuja hoitamaan. Minulle on […]

Rakas joulupukki, tontut tai KT:n Jalonen.

Rakas joulupukki, tontut tai KT:n Jalonen.

Olen hoitaja ja mielestäni melkein kiltisti on tullut vuosi taas taaperrettua. No okei, yllytin kyllä kavereita lakkoilemaan ja joukolla irtisanoutumaan. En kyllä aina jättänyt ruokataukoa pitämättä, jotta olisin senkin ajan ennättänyt hoitamaan ikäihmisiä ja olemaan heille enemmän läsnä. Ylitöihinkään en kaikilta vapaapäiviltäni suunnannut, vaikka sitä kai nykyinen maailmanmeno olisi minulta ja kaltaisiltani odottanut. Tuota noin, […]

Sijaiset vie ja vakituiset hoitajat vikisevät

Sijaiset vie ja vakituiset hoitajat vikisevät

Otsikko on tarkoituksella kärjistys, todetaan se tähän heti alkuun, ettei kenellekään tule tunne että ajatukseni on mollata sote-alan sijaisia jollakin tavalla. Noup. Hyvä sijainen on painonsa verran kultaa, vähintäänkin! Nyt kun korona vielä kiristelee otettaan, toivottavasti viimeistä kertaa, ollaan kuitenkin hoitoalalla oikeasti hyvin hankalassa ja osin vääristyneessäkin tilanteessa. Ilmiö on näkynyt osin jo vuosia, mutta […]

Loppuvuosi palkatta?

Loppuvuosi palkatta?

Näin marraskuun ensimmäisenä on hyvä pysähtyä puhumaan rahasta, tarkemmin sanottuna palkoista Suomessa. Suomalaisen naisen palkka on vuonna 2020 keskimäärin 83,8 prosenttia siitä mitä mies ansaitsee. Tästä erosta johtuen naisten palkanmaksu laskennallisesti loppuu tänään. Voi siis vallan hyvin sanoa kärjistäen, että teemme loppuvuoden töitä ilmaiseksi. 1. marraskuuta vietettävän naisten palkkapäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota tähän huomattavaan […]

Korona-nauloja vanhustenhoidon arkkuun

Korona-nauloja vanhustenhoidon arkkuun

Maailma ikäihmisten hoidossa työskentelevän lähihoitajan silmin on heittänyt parissa kuukaudessa täyden voltin. Vuosi alkoi suurten odotusten ja hyvän taisteluhengen merkeissä. Vanhuspalvelulakiin luvattiin vihdoin 0,7 mitoitus ja kevään TES-neuvotteluita kohden käytiin rinta rottingilla. Oma tunne kentältä oli vankka tahto, että nyt ne kikyt historiaan, oma sote-sote sopimus ja täysin ansaitut korotuksen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näillä […]

Hoitaja ei ole ongelma, vaan osa ratkaisua.

Hoitaja ei ole ongelma, vaan osa ratkaisua.

Naisten päivänä on oiva tilaisuus muistuttaa hyvin tärkeästä asiasta. Hoitoala on Suomessa hyvin, hyvin naisvaltainen ala. Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2016 terveys- ja hyvinvointi alalla opiskelevista oli naisia huimat 82%, samoin kasvatusalan opiskelu painottui 78%:sti naisille. Yhtenä esimerkkinä työelämästä voisi mainita vaikkapa kätilöiden ammattikunnan, jossa runsaasta kahdesta tuhannesta kätilöstä vain noin viisi on miehiä. Hoitoalan […]

Sängynlaidalta kuolemaan.

Sängynlaidalta kuolemaan.

Iltalehti uutisoi tänään jälleen ikäihmisten hoidon epäkohdista. Sen kertoman mukaan Valvira on vuonna 2019 ratkaissut 8 vanhustenhoidossa sattunutta kuolemaa, joissa on edeltävästi ollut epäkohtia hoidossa. Tapaukset ovat tulleet toki vireille jo ennen tätä vuotta.https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/45bcf3b6-8834-4be2-adc4-f3561f222c10 Esimerkkinä lehti kertoo yksin iltavuorossa olleesta sairaanhoitajasta joka unohti liikuntakyvyttömän asiakkaan sängyn laidalle istumaan valvomatta. Vanhus putosi lattialle. Kun hoitaja tuli […]

Avoin kirje pääministerille lähihoitajalta

Avoin kirje pääministerille lähihoitajalta

Helsingin sanomat uutisoi, arvoisa Pääministeri, hallituksen (sanalla sanoen) nihkeästä suhtautumisesta kikyn aiheuttamien julkisen sektorin lomarahaleikkausten korvaamiseen. Palkansaajat vaativat oikeutetusti hallitukselta rahaa, jotta kunnat voisivat maksaa kertakorvauksen tämän ja ensi vuoden lomarahaleikkauksista. Te ette lehden mukaan rahaa luvannut, vaan sanoitte, että hallitus pysyttelee erossa työehtoneuvotteluista. Kuntatyönantaja olisi tiettävästi Helsingin Sanomien mukaan valmis maksamaan korotuksen jolla paikata kikyn […]