Pakkotyöllä Suomi nousuun?
Taloussanomat uutisoi eilen uudesta hallituksen ehdottomasta mallista jolla ajatellaan aktivoitavan työnhakua. Esitysluonnoksen mukaan työttömiltä alettaisiin vaatia keskimäärin yhtä hakemusta viikossa eli noin 12 hakemusta kolmessa kuukaudessa.
Tällä hakemustahdilla olisi ainakin niitä hakemusten käsittelijöitä ja osin varmaan postiakin työllistävä vaikutus isostikin. Tietäisihän se noin 16,5 miljoonan hakemuksen kekoa joka vuosi. (Onneksi nykyään hakemuksia voi sentään tehdä sähköisestikin.)
Mietin kuinka paljon tällainen menettely myös epätasa-arvoistaa työnhakijoiden tilannetta. Muistelen lukeneeni eri lähteestä että edelleen säilyisi kuitenkin ammattitaitosuoja työnhaussa. (vuoden alussa on annettu linjaus että 3kk jälkeen vasta on otettava vastaan kokoaikatyötä vaikka palkka olisi pienempi kuin ansiosidonnainen päiväraha).
Eli syystä tai toisesta kouluttamatton henkilö joutuisi hakemaan ihan kaikkeen mahdolliseen suunnilleenkin sopivaan työhön heti työttömyyden alusta kun taas tutkinnon omaava voisi ainakin ensimmäiset kuukaudet toimia valikoivammin.
Hoitajana itseäni pelottaa kuinka paljon hoitoalalle (ja tietenkin myös muille aloille) ajautuu uuden mallin mukana täysin sinne sopimattomia ihmisiä. Hoiva-alalla on usein lyhyempiä ja pidempiä sijaisuuksia auki ja valitettavasti niihin tunnutaan ottavan aivan liian usein jopa kouluttamatonta henkilöstöä koska osaan paikoista ei meinaa millään riittää etenkään lyhyisiin sijaisuuksiin väkeä. Asiaa voidaan perustella ja kiertää sillä että keksitään näiden henkilöiden voivan tehdä ”avustavaa työtä” ja toimia esimerkiksi hoiva-avustajina. Kaunis ajatus sinällään mutta ihan liian usein totuus hoivatyön kentällä, etenkin yksityisellä puolelle, on melkoisen villi. Vaikka ihminen olisi palkattu kouluttamattomana tekemään vain sitä avustavaa työtä niin äkkiä se lipsuu siihen että siellä se hoiva-avustaja ihan samalla tapaa tekee varsinaista hoitotyötä kuin koulutettu alan ammattilainen.
Lääkehoidon ja muun vaativamman osaamisen työt, kokonaisvastuu ja koko paletin hallinta keskittyy yhä harvemmalle koulutetulle jotka kuormittuvat.
Hoitoala on muutenkin melkoisen oma maailmansa. Jos alan työpaikkoihin alkaa sadella hakemuksia yhä kiihtyvää tahtia ihmisiltä jotka sinne eivät sovi ollaan pian liemessä korviamme myöden. Aina on nimittäin ihan todellinen riski siihen että osa haluttomistakin hakijoista myös pääsee töihin. Miettikää nyt vaikka epärehellistä, päihdeongelmaista tai lääkkeitä väärin käyttävää ihmistä keskellä paikkaa jossa on mahdollisesti lääkkeitä varastettavaksi. Tai muistisairaan ihmisen kotona johon tämä hoidettava saattaa nostaa muistamattomuuttaan isojakin summia rahaa tai juurikin ne lääkkeet ovat kenen tahansa saapuvilla.
Sangen pelottava skenaario siis jos ihmisten on alettava tehtailla hakemuksia paikkoihin joihin eivät vähääkään edes haluaisi työllistyä tai jonka alan työ ei ihmiselle edes sovellu. Kuka hyötyy siitä että ihminen on itselleen täysin sopimattomassa työssä? Työmotivaatio on olematon, sairauslomalle jäämisen kynnys on alhainen ja ne tunnolliset työkaverit jotka alasta oikeasti tykkäävät kuormitetaan sitten näiden alalle sopimattomien ja haluamattomien töiden paikkaamisella. Niin no kyllä sillä toki saadaan ne tilastot kaunisteltua ja hallitus voi fist bumppailla keskenään kuinka saatiin työllisyys nousuun.
Kirjoittaja on Hanna Jokinen,
36-vuotias Lähihoitaja ja SuPer-aktiivi.