Ajattelen, siis olen… syvemmällä suossa.

Monesti ajatellaan että elämässä kaikki pitää puida, puhua ja etenkin pohtia monelta kannalta. Asioita ja päätöksiä tulee harkita ja punnita niiden kaikki mahdolliset särmät, kulmat ja puolet.

Tottahan toki elämän isoja asioita täytyykin toteuttaa vastuullisesti, eihän sitä esimerkiksi kannata ottaa itselleen aivan liian suurta asuntolainaa tai vaikkapa hankkia lasta jos siihen ei ole valmis. Toki siis ajattelua ja harkintaakin tarvitaan.

Omista ”synneistäni” ehdottomasti pahin on yli-ajatteleminen ja märehtiminen. Jos elämässä tapahtuu jotakin erikoista, etenkin negatiivisen suuntaista niin meikäläisellä lähtee iso ratas raksuttamaan. Saan kehiteltyä pienestä kärpäsestä kyllä oikeen valioluokan hyvässä lihassa olevan härkäsen ihan omassa päässäni. Onneksi nykyään jo tiedostan tämän asian ja koitan löytää keinoja sen hallitsemiseen. Onneksi en ihan niin syvällä ylianalysoinnin ja katkeran märehtimisen maailmassa ole että vuosien takaisia asioita pitäisi pohtia ja käännellä. Sen verran jo jotakin on oppinut irrottautumisesta.

Joskus vaan on pakko PÄÄSTÄÄ IRTI.  Let Go. Lopeta.

Asioiden vatvominen ei vaan yksinkertaisesti auta mitään. Jos meillä on aikaa kuluttaa elämäämme pohtien ja suurennellen jotakin ongelmaa, niin ihan yhtä paljon meillä olisi aikaa tehdä jotain sille ongelmalle. Jos esimerkiksi töissä tai harrastusporukassa joku sanoo sinulle vaikkapa että nyt tuo ja tuo asia menee väärin. Niin helpostihan yli-ajattelija kehittää siitä itselleen draamaa ajatellen että nyt mä oon ihan huono tässä hommassa, en osaa. En viitti ees yrittää kun kaikki haukkuu. Ne varmaan nauraa mulle seläntakana. Vaikka totuus ja villakoiran ydin oli vain toisen, yhden ainoan henkilön, toteamus että just tää juttu nyt ei mennyt oikein. Kaikki loppu oli yliajattelua joka johti tässä esimerkissä aina melkein salaliitto-teorian punomiseen asti.

Asiat pitäisi opetella ottamaan vastaan niin kuin ne tulevat. Jos koko ajan pää savuaa punniten jokaista toisen ihmisen sanaa, ilmettä, elettä. Tai jos muuten vaan maalaa päässään kauhuskenaarioita siitä mitä VOI tapahtua niin ei mikään ihme jos elämä alkaa tuntua melkoisen raskaalta. Jos ruokkii koko ajan epäilyllä, pelkojen pallottelulla ja uhkakuvien kelaamisella omia kipupisteitään tai epävarmuuksiaan niin ei millään voi saada kii onnellisesta elämästä. Liallinen yli-ajattelu ja spekuloiminen kun vie mahdollisuuden olla aidosti juuri nyt läsnä. Jos aivot ja alitajunta uuvutetaan jatkuvasti syöttämällä niille työstettävää niin miten voit edes kuvitella näkeväsi elämän pieniä hyviä asioita kun kaikki energia varastoituu vaan jossitteluun ja turhaan pohtimiseen.

Monesti parhaat ideat ja oivallukset tulevat silloin kun olet huolettoman onnellinen, iloinen. Puuhailet jotakin joka on just sulle kivaa. Silloin kun aivoja ei jumita turhalla synkistelyllä ja pohdiskelulla, ne luovat juuri niitä ideoita ja vastauksia jota kulloiseenkin ehkä hankalaankin tilanteeseen olemme hakeneet.

Elämässä ei vaan voi varautua kaikkeen. Vaikka kuinka spekuloi ja koittaa minimoida riskit, niin elämää ei voi hallita. Se on villi ja upea, se pitää ottaa niin kuin se tulee. Elämään ja siihen että se kantaa pitää luottaa. Ja luottamus elämään tulee sen kautta että luotat itseesi. Toteat faktat, uskot siihen mitä sinulle sanotaan (ilman että haet koko ajan toisten sanomisista/teoista/eleistä piilomerkityksiä) ja elät tätä hetkeä niin hyvin kuin osaat. Jos joku asia mietityttää, kysy suoraan. Älä vihjaile tai kiertele, eivät muut ihmiset ole ajatustenlukijoita. Mieti kannattaako kahvihetki hyvän ystävän kanssa pilata pohtimalla seuraavan päivän töitä ja sitä että saattaa muuten tulla kiire ja raskas päivä kun niin moni on sairaslomalla. Tai antaako matkan puolison kanssa mennä mönkään spekuloimalla toisen ehkä lähtökiireessä jännityksen takia tapahtunutta tiuskimista. Sitä vaan jännitti. Ei sillä ei ole mitään synkkää salaisuutta. Ei se ei ole saanut kuoleman vakavaa diagnoosia tai potkuja töistä. Se oli vaan hetkellinen harmitus, anna olla.

Yli-ajatteleminen johtaa pahimmillaan muidenkin kontrolloimiseen, koitetaan elämän lisäksi hallita myös toisten ihmisten liikkeitä ja mieliä. Koetaan uhkana se jos ei voi just tietää mitä kulloisenkin kanssaihmisen päässä liikkuu tai jos emme voi ennakoida mitä se tekee seuraavaksi. Yli-ajattelija ja jossittelija menee paniikkiin silloin kun asiat eivät menekään sen hienon monimutkaisen ja tarkkaan aikataulutetun suunnitelman mukaan. Tulevaisuus näyttäytyy täynnä pelkoja ja negatiivisuutta olevana mustana aukkona. On vaikea olla onnellinen kun osaa omassa päässään kehittää niin monta onnetonta loppua onnelliselle ajanjaksolle.

LET GO!