Avoin kirje Andersille.

Anders Breivik murhasi 69 nuorta Utøyan kesäleirillä ja kahdeksan muuta ihmistä Oslon keskustan hallintokortteliin sijoittamallaan pommilla. Tämä taitaa olla aika monen meistä mielissä yhä ja täysin hyväksymättömänä ja vailla mitään inhimillisyyttä olevana tekona.

Anders on nyt kirjoittanut avoimen kirjeen jossa kertoo kuinka ei enää jaksa kun olot vankilassa ovat huonontuneet. Ei saa enää opiskella yliopistossa eikä pääse kuin harvakseltaan toiseen käytössään olleista eristysselleistä. Häntä kuulemma myös pahoinpidellään.

Anders on päättänyt heittää lusikkansa, tai sanotanaako Jatimaticinsa, lopullisesti nurkkaan näännyttämällä itsensä hengiltä.

Vankien oikeusasemaa vahvistettiin huomattavasti hoitouudistuksessa vuonna 1989. Silloin päätettiin muun muassa, että he voivat olla syömälakossa, eikä hoitohenkilökunta voi puuttua siihen, oikeustieteen professori Aslak Syse sanoo Dagbladetissa.

Kansa hurraa somessa ja sanoo tämän olevan hyvä asia?

 

Rakkaat kanssakulkijat ja sinä Anders. Mikä on oikea rangaistus vailla mitään inhimillisyyttä olevasta teosta?

Anders, sinä veit yhteensä 78 elämää päätökseen teoillasi.

Sinun takiasia 78 ihmistä ei todellakaan enää koskaa opiskele tai puhu kenellekään. Sinä sentään sait vankilassakin opiskella ja puhua vartioiden kanssa, tosin vain luukun läpi, josta siitäkin kahtasit valittaa.

Sinä sanot ettet enää jaksa?

Ettet kestä?

Että siksi tapat itsesi lopettamalla syömisen.

Ja moni on sitä mieltä että tämä on hyvä juttu, että tervemenoa vaan.

 

Säälitkö sinä niistä 78 ihmisestä yhdenkään vanhempia, lapsia, puolisoita, ystäviä?

Luuletko että heidän on ollyt helppo kestää elämää ilman kylmäverisesti surmattuja läheisiään?

Nuoria joilla oli elämä edessä.

Avioliitot solmimatta, lapset saamatta kenties?

Nytkö sinä koet että sinun tulisi antaa kuolla jotta pääsisit teostasi ja kaikki loppuisi.

Tämä kaikki saa mut miettimään mikä on oikea tapa rangaista ja jakaa oikeutta. Onko tässä tapauksessa kuolema sopiva sovitus teoille vai pitäisikö mielipuolisesta teosta rangaista yhtä mielipuolisesti eli saattaa tekijä kärsimään teoistaan luonnolliseen kuolemaan asti, vielä vuosikymmeniä?

Onko kuolema tässä tapauksessa ultimaattinen rangaistus vai hellä helpotus tekijän tuskiin? Onko tämä Andersin viimeinen ihmiskunnan halveksinta jolla hän saa vielä ainakin omille vanhemmilleen aiheutettua surua itsemurhalla. Vieläkö hän haluaa aiheuttaa lisää surua? Vai onko maailmassa enää ketään joka Andersia jää suremaan, kantaako edes äidinrakkauskaan näin pitkälle.

Jos häntä pidettäisiin jollakin keinolla hengissä väkisin jottei hän pääse näin lyhyellä kärsimyksellä, vedoten siihen ettei hän ole kärsinyt vielä tarpeeksi ja sovittanut tekoaan, tekisikö se tuomitsijoista itsestään kiduttajia ja sadisteja? Vai olisiko se oikeutta?

Herää kysymys onko maailmassa absoluuttista pahuutta ja täysin läpeensä pahoja ihmisiä. Oletko sinä Anders paha vai onko tekosi koskaan saanut sinua katumaan edes hetken? Pystyykö sinua millään edes rankaisemaan tai koskaan saamaan tajuamaan sitä laajaa satojen ihmisten surua ja kärsimystä jota olet välittömästi ja välillisesti aiheuttanut.

Mikä on oikein, mikä väärin? Missä menee raja oikeuden jakamisen ja kiduttamisen välillä ja onko julmuria oikein kohdella julmasti?