Ei kiitti, mä en juo.
Oon jo jonkin aikaa tutkaillut olotilaani ja esimerkiksi syitä miksi monesti hyvin alkanut terveellisemmän syömisen kausi romuttuu. Syitä on toki varmasti monia, mutta yhdeksi olen todennut ”kuningas alkoholin”.
Olen aina ajatellut että enhän mä ees juo usein. Mutta sittemmin juteltuani ihmisten kanssa jotka käyttävät alkoa oikeasti harvoin, olen tajunnut että kyllä se mun elämään ja arkeenkin on vaan hiipinyt. Etenkin kesäisin jopa useastikin. Ensimmäinen herätys taisi olla läheisen ihmisen kommentti tyyliin ”kyllä sä itse asiassa juot usein, vähän väliä on joku skumppalasin kuva tai drinksu-päivitys facessa”. (en muista tokikaan lausetta enää ihan sanasta sanaan mutta tuohon suuntaan…). Ja voin kertoa että se kouras, läväytti avarin hellästi naamaan. Niinpä. Oikeassahan tämä sangen fiksu ihminen oli.
Kerralla arjessa juomani määrät ei ole isoja. Se saattaa olla lasi skumppaa terdellä tai pari situkkaa saunan jälkeen. Sitten kun juhlitaan niin juon valitettavan usein överisti. Moni ilta päätyy intiimiin juttuhetkeen posliinin kanssa, norjaksi. Karjumalla.
Ei mitään järkeä.
Ja krapulat. Voi hyvää päivää. Pelkään aamulla kuolevani ja muutaman tunnin päästä pelkään etten kuolekaan pois kitumasta. Fyysisen pahan olon voi vielä nukkua pois, mutta henkinen painolasti on nykyään aivan kamala. Vaikka en olisi mitään tyhmää tehnytkään, tyyliin tapellut/riidellyt tai niin poispäin. Silti ahdistaa, itkettää, pelottaa. Kaikki on synkkää ja tekis vaan mieli piiloutua peiton alle.
Reissatessa ja muutenkin kesällä alkoa on kulunut kyllä joka viikko, humalahakuisuuttakin useampaan kertaan. Nyt vaan tuli mitta täyteen. Peilistä katsoi turvottelusta, vatsakivuista ja ärsytyksestä kärsivä joku ihan vieras tyyppi.
Haastoi itseni ja laitoin faceen itselleni haasteen että olen niin monta päivää ilman alkoholia kuin statukseen tulee tykkäyksiä. 111päivää oli sitten lopullinen lukema. Eli se menee nyt sinne joulukuun alkupuolelle asti. Pidätin itselläni 2 optiota ottaa sivistyneesti jo sovittujen menojen takia mutta luulen että tulen käyttämään niistä vain toisen. Ellei sitten siinä kohtaa elämää ole jo niin helppoa olla ottamatta ettei tee mielikään yhtään. Mutta kaikenlainen ”turha” tissuttelu ja ”yhdelle meneminen” saa jäädä. Toki edelleen aion liikkua ihmisten ilmoilla, baareissakin, mutta ilman viinaa.
Ihmisten reaktiot oli yllättäviä. Osa tuki varauksetta, jopa sellaisetkin frendit jotka itse suosivat alkon käyttöä useamminkin. Toiset taas kommentoivat suoraa että ”en kyllä tykkää tästä statuksesta, tää on vaan sun krapula-juttujas”. Osa ei halunnut muuten vaan tykätä ja kannattaa tätä mun raittiusjaksoani. Osan mielestä mä juon niin vähän ettei mun tarvii vähentää…
Vähän jännittää kyllä että saako sitä ilon irti esim isommista rokkibileistä ilman viinaa? Kun aina niissä on tupannut käydä kännilandian puolella. Miten muut reagoivat, tuleeko tuputusta tai jotain negatiivista ajatusta että omalla juomattomuudellani protestoin muiden juomista? Aletaanko olettaa että koska mä en juo niin mä oon automaattisesti kuski? –En muuten ole, voin sen ilmoittaa jo nyt. Jos haluan jättää auton kotiin selvinpäinkin niin aion jättää.
Tämä koko alkoholin käytön ajatteleminen sai mut myös ajattelemaan että mitä on alkoholismi? Kuka on alkoholisti? Voiko olla että minullakin on piirteitä siitä että pitkäripaisen tuotteiden käyttö ei ole ihan hallussa?
Onko alkoholisti vain sellainen jonka elämä menee hunningolle, työt jää hoitamatta ja laskut maksamatta. Ulosottomies ja haastemies jonottaa ovella. Vai voiko alkoholisti pystyä hanskaamaan työnsä mallikkaasti, mutta silti olla täysin koukussa pulloon. Jaa-a. Ehkä se selviää mullekin kun jatkan itseni ja kohtaamieni ihmisten vaivihkaista tarkkailua, lempeää ja tuomitsematonta sellaista.
Ja tähän loppuun jättisuuri, suorastaan megalomaaninen, kiitos hänelle joka mut herätti tämän asian suhteen. Sain todella paljon ajattelemisen aihetta.