Kehu mua!
”Kukaan ei koskaan kehu mua!”
”Mun puoliso/ystävät/perhe ei koskaan sano mitään nättiä!”
”Ompas Mirkulla kiva paita tänään ja sen tukka on niin nätisti, mut en mä viitti sanoo mitään. Luulee pian jotain outoa musta.”
Jeah Right. Kyllähän meistä suurin osa tietää tämän rallin. Vallankin kun itse on vähän kaltevalla pinnalla sutimassa oman itsetuntonsa ja minäkuvansa kanssa. Sitä toivois vaan että kaikki, tai hitto vie ees JOKU, vähän palluttelis ja hellittelis. Kehuis ja paijais.
Käsi pystyyn kuka ei koskaan ole esim ”huomiohuorannut” sosiaalisessa mediassa tai valittanut muille kuinka näyttää ”niiiiiin hirveeltä” vain kuullakseen että ”no ethän näytä, sä oot nätti” tms?
No niinpä.
Suurin osa meistä on jopa haukkunut itseään saadakseen hetkellisen itsetunto-boostin siitä kun joku kehuu. Itse asiassa siihen jää jopa koukkuun. Kehuminen ja hyvä huomio on monelle, mulle ainakin, kuin huumetta. Tulee ihana olo, voittaja-fiilis, kaikkivoipuus kuvitelmat pärähtää kaaliin kun joku osaa oikein kehua ja jopa imarrella. Sitä usein alkaa kaivata enemmän ja enemmän, on jopa vähän hukassa jos kukaan ei kehukaan mistään hetkeen.
Mun elämäni isoimpia havaintoja ja opinkappaleita on ollut tajuta se että ei se itsetunto ja hyvä olo rakennu siitä että kuulee ulkoapäin arviointeja (hyviä tai huonoja) itsestään. Toki en väitä että nykyään löydän oman arvoni vain ja ainoastaan sisältäni, mutta ainakin tiedostan sen että kehujen kalastelu ei tee mulle ollenkaan hyvää. Vaikka ihmiset kehuis ja imartelis aamusta iltaan niin ei se mun heikkoa itsetuntoa paikkaa. Itse se duuni on tehtävä ja löydettävä ne asiat mikä minussa on hyvää ja kaunista. Edelleen negatiivisen kommentoinnin kuuleminen itsestä ja ulkonäöstä tai jostain piirteestäni helposti syöksee mut pois raiteilta. Tavallaan joo tiedän ja tunnistan sen sisälläni että toi ”pilkka” tai ”haukkuminen” kertoo siitä rumasti puhuvasta itseasiassa enemmän kun musta. Mutta silti se on aina tosi hankalaa ottaa vastaan ja olla päästämättä nahkoihin. Risa mikä risa, itsetunto siis.
Itseasiassa kehut ja imartelu voi olla jopa vahingollista. Oikein pahasti risa ihminen joka janoaa hyväksyntää ja arvostusta, saattaa imartelun avulla olla jopa manipuloitavissa. Kyllähän moni tunnistaa esim. työyhteisöistä tyypit joiden sanavarastoon kuuluu vaikkapa lause ”Sä kun osaat tän ja tän homman niin hyvin niin voisitko mun puolesta sitä ja sitä”.
Tai kuinka moni sisäisesti säpäleinä oleva tyyppi on baarista lähtenyt rakkauden toivossa jonkun matkaan joka puhumalla ummet ja lammet ja lepertelemällä pääsee maaliinsa, eli uhrin lakanoihin ja pöksyihin.
Totta kai kehuminen ja positiivisten asioiden kertominen muille on hyvä taito. Usein tässäkin asiassa antaessaan saa, eli hyvä mieli tulee sekä kehujalle että kehuttavalle. Ei pitäisi pantata kehuja vaan antaa palaa. Mutta jokaisen meistä on kuitenkin hyvä muistaa että meidän arvo/kauneus/osaaminen/kehittyminen/hyvyys ei riipu milläänlailla siitä kehutaanko meitä vai ei.