Kenestä on hoitamaan ihmistä?
SuPer on laatinut juuri selvityksen pääsy- ja soveltuvuuskokeiden säilyttämisestä lähihoitajakoulutuksessa. Aiheesta tehtiin jäsenistön sisällä kyselyä joten vastaamaan pääsivät juuri ne jotka kyseistä työtä tekevät ja joilla on paras näkemys siihen mitä hoitajan työ oikeasti arjessa vaatii ja millainen ihminen siihen soveltuu.
“Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin jäsenet ovat huolissaan lähihoitajakoulutuksen laadusta tulevaisuudessa, sillä yhä useampi koulutuksen järjestäjä on luopunut pääsy- ja soveltuvuuskokeista. Koulutuksen laatu on suorassa yhteydessä asiakas- ja potilasturvallisuuteen sekä hoidon laatuun. SuPer teki jäsenilleen koulutuskyselyn, jolla haettiin vastauksia siihen, miten lähihoitajan korkeatasoinen ammattitaito voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Kyselyyn vastanneista 96 prosenttia pitää pääsy- ja soveltuvuuskokeita välttämättöminä.”
kuva: pinterest
Liityn täysin näiden huolestuneiden joukkoon ja niin liittyvät myös ne useat lähihoitajakoulutuksen opettajat joiden kanssa olen saanut mahdollisuuden käydä SuPer-Opona (opiskelijatyöntekijä) monia keskusteluja aiheesta.
Hoito-alalla on pula työntekijöistä ja toki ymmärrän mekanismin tämänkin muutoksen taustalla. Kaikki vaan hoitoalalle kun kerran sinne tekijöitä kaivataan. Eipä taida vaan päättäjillä tässä asiassa olla ihan homma hallussa. Ei ainakaan ole sitä käytännön kokemusta työn vaativuudesta ja siitä kuka ja miksi tälle alalle soveltuu.
On itseasiassa melkoisen pöyristyttävää ja loukkaavaa että tekemämme vaativa, raskas ja tärkeä työ nähdään jonakin “heittopussi”-alana johon voi noin vain muuntokouluttaa kenet vain. Että kyllähän niitä lapsia, vanhuksia, vammaisia ja vakavasti sairaita ihmisiä kuka vaan soveltuu hoitamaan.
Puhumme pahimmassa tapauksessa ihmisten hengellä leikkimisestä jos sallimme alalle pääsyn sinne täysin sopimattomille henkilöille. Kuka kantaa vastuun jos sattuu potilasvahinko joka maksaa ihmishenkiä tai aiheuttaa pysyvän vaikean vamman? Esimerkiksi jos hoitaja ei osaa lukea hoito-ohjeita, ei ole motorisesti kykenevä suorittamaan toimenpiteitä tai on esimerkiksi huumeiden vaikutuksen alaisena töissä, tai potee niin pahoja mielenterveyden ongelmia ettei vaan yksinkertaisesti välitä mitä hoidettavalle tapahtuu. Tätäkö todella halutaan?
Jos minut heitettäsiin tällä koulu-ruotsi pohjalla Ruotsiin töihin sairaalaan jossa minun pitäisi osata kommunikoida vieraalla kielellä asiakkaiden kanssa, tulkita heidän kertomiaan oireita ja lukea potilasraportit ruotsiksi niin huhhuh! Jos tulisi kirjata toteuttamani hoito ja ymmärtää esimerkiksi lääkkeenjako –ohjeet myös på svenska niin ihan varmasti tulisi ruumiita. Ja minä sentään olen ruotsia joutunut tankkaamaan koko koulu-ajan. Miten sitten esim. maahanmuuttaja taustainen ihminen selviää opiskelusta ja hoitotyöstä niinkin haastavalla kielellä kuin suomen kieli on, vaikka jopa kahvipöytäkeskustelussa ei meinaa pysyä mukana. Olematta millään tavalla rasisti, mutta valitettavasti olen seurannut tilannetta jossa opiskelija ei millään kielimuurin takia ymmärtänyt esim. miten lääkkeet kuuluu jakaa vaikka suomen lisäksi yritettiin englanniksi selittää moneen kertaan ja rauhallisesti asiaa.
Haluaisitko itse että sinua hoitava hoitaja voi tulevaisuudessa olla yhä isommalla todennäköisyydellä päihde-addikti, koska esim huumetestejä ei kouluissa saa tehdä? Tai että hänen psyykkeensä on pahasti järkkynyt mutta se ei mistään ole käynyt ilmi koska missään kohtaa ei ole tehty psykologisia testejä. Nyt jo saa lukea mitä karmeimpia tapauksia joissa hoitajana on toiminut mieleltään sairas henkilö, on vanhusten raiskauksia ja insuliini-surmia. Tai ettei sinulla ole yhteistä kieltä hoitajasi kanssa? Halutaanko todella että näidenkin kaltaisten tapausten määrät lisääntyvät kun mitään seulaa ei enää ole?
Hoitoala vaatii myös vankkoja sosiaalisia taitoja, sterssin sietokykyä ja vahvuutta. Siellä kohdataan ihminen hauraimmillaan, henkisesti ja fyysisesti paljaana. Eritteet, kuolema, sairaudet, väkivaltaiset asiakkaat, herkässä kasvun vaiheessa olevat lapset ja niin edelleen. Ei kaikista vain ole näitä asioita kestämään ja kohtaamaan arvokkaasti, toista kunnioittaen.
Meillä on kasvamassa myös sukupolvia joiden koulunkäyntiä on mukautettu ja helpotettu jo parhaassa tapauksessa ala-asteelta lähtien. Toki on hienoa että löydetään keinoja luotsata lapset ja nuoret läpi oppivelvollisuuden, mukautetustikin. Mutta antaako se eväät työelämään esim lähihoitajan ammattissa? Voiko työelämänkin mukauttaa kuten opiskelut nykyään voi? Voiko työyhteisössä saada ihmiset samaa palkkaa ja kantaa saman vastuun jos toisen kyvyt selviytyä ovat hyvinkin rajoittuneet. Tottakai jokaisella on oikeus oppia, on oikeus työllistyä, mutta voidaanko vaativaan ammattiin hyväksyä ihminen jolla ei ole ehkä mitään valmiuksia siitä tosi tilanteessan selvitä.
Samaan aikaan kun pääsy- ja soveltuvuuskokeet poistuvat, lisätään oppimisen painottumista työelämässä tehtäviin harjoittelujaksoihin yhä enemmän ja enemmän. Samalla puhutaan hoitajamitoituksen laskemisesta ja muista työelämän kiristyksistä. Nyt jo esimerkiksi itselleni on arkipäivää että opiskelijoita saattaa olla jopa 5 yhtä aikaa yksikössä tekemässä harjoitteluaan. Vuorossa saattaa olla hoitajia jopa ohjattavia vähemmän pahimmillaan!
Tottakai otamme opiskelijat avosylin vastaan, on kunnia asia päästä kasvattamaan heistä tulevia työkavereita. Mutta miten voidaan taata että meillä on aikaa opettaa heitä kunnolla jos arjen työstäkin kiireen keskellä monessa paikassa kuormitutaan jo niin paljon että oma jaksaminen on vakavasti uhattuna. Miten pystyt siinä enää repimään itsestäsi laadukasta ohjausta jos meistä monelle itselleekin on työ ja tuska pysyä mukana työelämän vaatimuksissa?
Opiskelijat tulevat yhä enemmän ja enemmän raakileina kentälle harjoitteluun ja siellä työskentelevien lähihoitajien taakka kasvaa samassa suhteessa. Moni ei pääse päivittämään ohjaamisen opintojaan läheskään riittävän usein ja kokee siinäkin suhteessa riittämättömyyttä.
Myös opiskelijoiden oikeusturva saattaa olla uhattuna koska millään ei voida taata tasalaatusta oppimista eri yksiköissä jos ohjaajienkin taso vaihtelee rajusti mm. juuri koulutuksen ja pätevyyden suhteen.
Älkää polkeko päätöksillänne lokaan hienoa ja vaativaa lähihoitajakoulutusta joka meillä on! Se ei todellakaan ole mikään leikkikoulu tai mitään pilipali-tohua.
Lopulta tämänkin päätöksen laskun maksavat sairaat ja hauraat ihmiset, jopa hengellään!
Kirjoittaja on Hanna Jokinen ammatistaan ylpeä lähihoitaja ja SuPer-aktiivi.
https://www.superliitto.fi/viestinta/tiedotteet-ja-kannanotot/superin-selvitys-paasy-ja-soveltuvuuskokeet-sailytettava-lahihoitajakoulutuksessa/