Kiitos duunari!
Törmäsin instagramia selaillessani Teollisuusliiton Turja Lehtosen mielenkiintoiseen postaukseen koskien Suomen itsenäisyyttä, sotakorvauksia ja työväestön merkitystä maallemme. Lähdin itsekin tutkailemaan asiaa kiinnostuneena lisää. Kiitos Lehtoselle erittäin tärkeän aiheen nostamisesta esiin!
Joulukuussa 1944 välirauhansopimuksen mukaisesti Suomen oli maksettava kuudessa vuodessa sotakorvauksia 300 miljoonan kultadollarin (ns. sotakorvausdollari) verran. Summa putosi jonkin verran ja korvausten maksuun kului hieman kauemmin kuin kuusi vuotta, mutta niin vain Suomi oli ainoa maa maailmassa joka on viimeistä ”dollaria” myöden maksanut korvauksensa pois. Korvaukset olivat enimmillään 15 prosenttia valtion koko menoista ja 5 prosenttia Suomen kokonaistuotannosta.
Ensimmäisenä sotakorvausvuonna piti puutavaran sekä metsätalous- ja metalliteollisuuden tuotteiden lisäksi luovuttaa korvauksina 119 alusta. Tämä määrä oli suuri, olihan se peräti neljäsosa Suomen jo sodan vuoksi puoleen supistuneesta kauppalaivastosta. Toisesta korvausvuodesta lähtien luovutukset olivat pääasiassa metalliteollisuuden tuotteita. Tämä vaati metalliteollisuuden reipasta laajentamista ja teollisuustuotteiden toimittaminen vaati suuria ponnistuksia. (lähde wikipedia)
Työväen palkat eivät myöskään tuolloin olleet mitenkään hulppeita, päinvastoin. Samoin työolot ja turvallisuus olivat usein heikot.
Sota-ajat ovat onneksi tällä hetkellä takanapäin ja toivottavasti ikinä eivät palaakaan. Jotakin samaa kuitenkin sodan jälkeisessä ajassa, sekä vuodessa 2020 ja duunareiden merkityksessä Suomelle on.
Nyt vihollinen on toistaiseksi vasta vähän tunnettu virus, jonka nujertaminen on valtava yhteinen urakka. Tällä kertaa etulinjassa ovat runsaslukuisesti Suomen naiset. Naisvaltaiset duunari-alat ottavat vastaan korona iskuja niin sairaaloissa, kotihoidossa, varhaiskasvatuksessa, siivoustyössä, kaupan alalla, kouluissa jne. Jopa oman terveytensä uhalla, aivan valtavan väsyneenä jo tilanteen oltua kaikkea muuta kuin normaali jo kohta vuoden. Kaiken kaikkiaan ympäri maailman on arvioitu myös kuolleen tuhansia hoitoalan ihmisiä koronaan.
Näillä aloilla ei voida jäädä etätöihin tai suojella itseään sekä perhettään kuten monella muulla alalla. Näillä aloilla ei ole juuri näkynyt myöskään korulauseita kummempia korvauksia joustamisesta. Päinvastoin, osa työnantajista tuntuu lähes toivovan valmiuslain toista kierrosta, jotta esimerkiksi hoitohenkilöstöä voitaisiin helpommin ”pakottaa” töihin ja luopumaan lomistaan tai vapaistaan. Vain muutamat työnantajat ovat omasta halustaan esimerkiksi hoitajille maksaneet bonuksia tärkeästä työstä. Valitettavasti kuntien kiitokset henkilöstölleen ovat olleet kylmääviä. On pyydetty alentamaan omaa palkkaa, siirtämään jo sovittuja pieniä palkankorotuksia, pitämään omaehtoisesti palkattomia vapaita, lomautuksillakin on uhkailtu.
Haluan näin itsenäisyyspäivänä kiittää luonnollisestikin meitä edeltäneitä polvia ja sodissa taistelleita. Haluan kiittää myös sodassa läheisensä menettäneitä naisia, jotka ottivat myös miesten työt hoitaakseen. Haluan kiittää menneitä ja nykyisiä duunareita siitä, mitä he ovat tämän yhteiskunnan pystyssä pysymiseksi tehneet. Niin sotien aikana, jälleenrakennuksessa kuin nyt koronapandemian aikanakin.
Kiitos. Ilman teitä ei olisi meitä. Eikä Suomea.
Kirjoittaja on Hanna Jokinen,
ammatistaan ylpeä lähihoitaja & ay-aktiivi
Hattulasta