Kuka kuuntelisi Mammaa.
Serkkuni vaimo kirjoitti taannoin erittäin koskettavasti facebookissa. Oli pakko kysyä lupa että saisin kirjoittaa tästä blogissani. Aihe on täyttä asiaa, surullisen riipaiseva ja erittäin ajankohtainen. Ja toki itselle Lähihoitajana ja SuPerilaisena aktiivina erittäin läheinen.
Sukulaiseni “Mamma” on nyt pari viikkoa ollut kotioloissa, toistaiseksi onnistuneesti. “Mamma” halusi kirjoittaa kirjeen pari päivää ennen kotiutumistaan. Takanaan 7 muuttoa eri hoitolaitoksien välillä reilun parin kuukauden aikana.
Hän oli soittanut ja kertonut, että on kirjoittanut laitosreissulla ollessaan kirjeen Pääministerille ja istuvalle hallitukselle, keskusteltuaan hoitolaitoksen huoneessa uuden ystävänsä kanssa kaikesta matkalla koetusta!
Kirje on serkkuni vaimon toimesta jo lähtenyt sähköisesti eteenpäin Mamman kotiuduttua. Tässä nyt, luvan kanssa, kirje teidänkin kaikkien luettavaksi.
”Ajattelemisen aihetta arjesta”
Me, jotka synnyimme sodan runtelemaan Suomeen,
jolla oli suuret sotakorvaukaet maksettavina
Me, jotka leikimme kivillä, kävyillä ja puutikuilla
emmekä saaneet lapsilisiä, emme hoitovapaita emmekä ilmaisia kouluruokia.
Kuinka ihmeessä pystyimme rakentamaan hyvinvointi Suomen?
Kerronpa sinulle;
työtä tekemällä!
Nyt ollaan velkakierteessä;
Taas meille sanotaan:
Säästä, tee työtä ja rakenna Suomea!
Nyt olemme kuitenkin ikäihmisiä, jotka tarvitsisivat ulkopuolista apua!
Nyt meille sanotaan:
Ei ole rahaa eikä tilaa, missä voisimme saada apua ja hoitoa!
Valtion omistamissa ja ylläpitämissä hoitopaikoissa on pitkät jonot!
Että pääset jonoon, sinun on osoitettava ettei neljä kertaa päivässä käyvä maksullinen hoito kotona riitä kattamaan jokapäiväistä hoitotarvettasi.
Huom! Tämän hoidon kustantannat omista tuloistasi!
Jos ei ole rahaa, et saa mistään hoitoa!
Jos valitat, sinusta tehdään vanhuudenhöperö, joka ei ymmärrä asioita!
Miten ihmeessä olemme pystyneet elämään näin kauan, että meistä tehdään ongelmajätettä?!
Miten menetellä saadaksemme loppuajaksemme arvokkaan elämänlaadun?
Oletko ajatellut, millä tämä kaikki on kustannettu?
Vastausta odottaen Mamma vuosimallia 1940
Ps.edes resurssien puute ei ole mikään syy siihen, että toisen ihmisen kunnioittaminen on kadonnut!
Jäin sanattomaksi. Myönnän että itkin. Näitä samanlaisia “Mammoja” on jokaisen meidän kotikaupungeissamme, naapurissa, sukulaisissa. Valitettavan usein heitä pompotellaan, kuten Mammaa, laitoksesta toiseen. Sakkomaksuja ja siirtoviivemaksuja peläten. Time is money sanotaan. Äkkiä eteenpäin ettei kulu yhtään turhaa senttiä. Usein ajattelematta kuitenkaan kokonaisuutta ja sitä mikä olisi asiakkaan paras.
Äkkiä vaan kotiin. Säästöt. Säästöt. Säästöt.
Säästöt puetaan kauniisti itsemääräämisoikeuden ja paljon hehkutetun kotona asumisen autuuden viittaan. Koitetaan nyt vielä jos muutama päivä, viikko, kuukausi menisi kotona. Kotihoidosta kuuluu julkisuuteen monin paikoin hätähuutoja kun hoitajat väsyvät työtaakan alle. Vanhuksille lisätään ja korotetaan maksuja, hoidon laadun kärsiessä yhä enenevissä määrin kun joka paikassa karsitaan ja kiristetään. Moni vanhus pelkää kotona koska ei sillä enää pärjäisi ja on vankina omien seiniensä sisällä pääsemättä itsekseen edes vessaan.
Laitoksista uhataan vähentää hoitajamitoitusta entisestään vaikka nyt jo monin paikoin mennään aivan äärirajoilla.
Henkilökuntaa ei kuunnella vaan liian usein lääkkeeksi tarjotaan asennemuutosta. Totta on toki, kuten Mammakin kirjeensä lopettaa, ettei resurssipula saa syödä kunnioitusta. Mutta totta on sekin ettei yksi hoitaja repeä määräänsä enempää tekemään vaikka kuinka yrittää. Mitkään temput ja kikka kolmoset eivät tuo lisää aikaa siinä kohtaa kun hoidettavia voi yhtä hoitajaa kohden olla laitoksessa jopa 9 yhden vuoron aikana. Mikäli hallituksen uhkaukset toteutuvat.
Toivon todella että päättäjät kuuntelisivat edes Mamman kaltaisia ihmisiä, heitä joiden elämästä he päättävät. Kehtaavatko he päätöstensä jälkeen katsoa Mammaa vielä silmiin ja sanoa että tämä kaikki on oikein, kohtuullista ja vanhuksiamme kunnioittavaa?
Meillä hoitajilla on ainakin teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa. Voimme valita yhtenä rintamana taistella oikeuksimme ja ennenkaikkea hoidettaviemme oikeuksien puolesta. Meillä useimmilla on vielä voimavaroja siihen. Voimme pahimmassa tapauksessa harkita jopa uran vaihtoa jos emme enää muuten kestä.
Mutta mitenkäs Mamma? Mamma ei voi vaikuttaa siihen juurikaan että hän vanhenee, tulee heikommaksi voimiltaan ja tarvitsisi apua. Hänet asetetaan puun ja kuoren väliin, sori siitä saate-sanoin. Siellä Mamman kaltaiset ihmiset sitten valitsevat kotona ostavatko tarvittavat lääkkeet vai ruokaa. Pärjäisikö sittenkin ilman apuja koska rahaa hoitomaksuihin ei ole. Mamma ei voi valita, siksi hänen asemansa ja oikeutensa hyvään elämään pitäisi olla myös päättäjillemme sydämen asia. Valitattavasti näin ei näytä olevan.
Anna anteeksi Mamma, he eivät tiedä mitä he tekevät.