Kyllähän kuka vaan osaa ihmisen suihkuttaa.
Hallitus teki ison ulostulon lupaamalla luopua hoitajamitoitusten supistamisesta. Lupaus tarkoittaa nyt että hoitajien määrää ei vähennetä mutta jatkossa entistä joustavammin määritellään kuka mitoitukseen voidaan laskea. Mitä se tarkoittaa on vielä epäselvää. Lasketaanko jatkossa vaikkapa siistijät ja talonmiehetkin hoitajamitoitukseen, se jää nähtäväksi.
Usein kuulee sanottavan että kyllähän nyt kuka vaan osaa esimerkiksi ihmisen suihkuttaa tai vaipan vanhukselle vaihtaa. Osaammehan me itse syödäkin ja lapsiaankin monet ovat vauvana syöttäneet niin samalla tavallahan se aikuinenkin syötetään. Hoitajan työssä ei kuitenkaan ikinä suihkuteta ihmistä vaan aina potilasta tai asiakasta. Ei sillä ettemme olisi ihmisiä ihmiselle, tietenkin olemme. Olemme myös aina hoitaja potilaalle se tulee muistaa ja siitä ajatuksesta lähtee laadukas ja turvallinen hoitotyö.
Olen suihkuttanut satoja asiakkaita urani aikana ja näen sen ennen kaikkea hoidllisena ja osaamista vaativana tehtävänä. Moni voisi kuitata että siinä mennään kylpyhuoneeseen, lasketaan vettä päälle, vaahdotetaan pesuainetta, huuhdellaan, kuivataan ja puetaan. Mutta ei! Siinä tapahtuu hyvin paljon muutakin. Paljon sellaista joka oikeasti tulee vain vankan osaamisen ja ammattitaidon kautta. Ammattitaidon ja osaamisen kautta jota on ensin opiskeltu asianmukaisesti koulussa.
Ihan tavallisena työpäivänä autoin hoidettavaani riisumaan. Ohjasin hänet istumaan vuoteen reunalle koska tiesin että häntä huimaa. Hän itse olisi kumarrellut seisaaltaan riisuessaan jolloin vaarana olisi ollut verenpaineen heilahtelu ja kaatuminen. Tämän tiesin koska olin perehtynyt hänen asiakaspapereihinsa ja koulussa opiskellut mm. verenpainetaudin oireista ja hoidosta.
Ohjasin häntä ottamaan apuvälineet mukaan siirtyessämme kylpyhuoneeseen, samoin huolehdin että jalassa on tossut. Muistisairauden takia hän ei olisi itse muistanut näitä asioita huolehtia ja vaarana olisi jälleen ollut kaatuminen, pahimmillaan esimerkiksi lonkan murtuminen ja pysyvä liikuntarajoite tai loppuikä vuodepotilaana. Joka tapauksessa kävelimme apuvälineiden avulla kylpyhuoneeseen vaikka asiakas olisi halunnut mennä pyörätuolilla. Vaati kuntouttavaa työotetta, huumoria, paljon perustelua, sopivaa jämäkkyyttä ja asiakkaan voimavarojen tunnistamista tietää onko turvallista kävellä yhden hoitajan avustamana ja saada asiakas itsekin motivoitumaan siihen.
Suihkussa asiakas ihmetteli miksi hänelle on tullut mustelmia käsivarsiin, huomioin itse saman ja aloin kysellä hänen lääkityksestään. Osin siksi että muistelu on myös hyvää muistijumppaa ja se että ihminen saa itse kertoa omista asioistaan luo tunnetta että hän muistisairaudestaan huolimatta on yhä aikuinen, arvokas ihminen jonka omilla näkemyksillä on väliä. Muistin toki jo kysymättäkin että hänellä on Marevan lääkitys joka saattaa aiheuttaa mustelma-herkkyyttä. Suihkun jälkeen puhuin lääkärin kanssa lisääntyneistä muistelmista ja tämä määräsikin Marevanin annoksen määritykseen tarkoitetut verikokeet aikaistetusti. Mitä jos suihkuttajalla ei olisi ollut perustietojakaan lääkkeistä ja niiden haitoista? Asiakkaalle olisi mennyt edelleen samalla annoksella, joka osoittautui siinä kohtaa liian suureksi, kyseistä lääkettä ja riski esimerkiksi suuremmille sisäisille verenvuodoille olisi ollut aivan todellinen.
Suihkutilanne on herkkä, intiimi. Siinä ollaan alasti henkisesti ja fyysisesti. Siitä on mahdollista tehdä asiakkaalle joko aivan kamala tai hyvin miellyttävä kokemus. Muistisairaan tai muutoin sairaan asiakkaan kanssa kaikkein tärkeintä on luoda turvallinen, arvostava vuorovaikutus tilanne. Siihenkin vaaditaan osaamista joka ei tule tyhjästä. Itse käytän usein esimerkiksi validaation keinoja joilla pystytään kuulemaan muistisairaan ihmisen tunteet vaikka sanat ovatkin hukassa. Ihminen kokee että hänen tunteensa ymmärretään ja niihin vastataan. Osaako näitä keinoja käyttää täysin kouluttamaton tai vain pikakurssitettu avustava henkilö? Mikäli asiakas panikoi esimerkiksi juuri suihkussa voi tilanne olla äkkiä hyvinkin vaarallinen. Liukkaalla, märällä lattialla seisova hätääntynyt muistisairas asiakas voi satuttaa itsensä tai hoitajansa pahasti.
Suihkuhetkemme eteni luottamuksellisissa ja hyvissä merkeissä joten asiakas uskaltautui kertomaan peloistaan tulevan kotiutumisen suhteen. Juttelimme siitä kuinka yöllä yksin herätessä pelottaa kun ei muista missä on. Hän sai perustellun vastauksen myös siihen miksi unilääkkeet oli joitain kuukausia sitten lopetettu vaikka niitä koki kaipaavansa yhä. Osasin perustella hänelle lääkehoidosta omaamani tiedon avulla että aiemmin käytössä ollut lääke oli aiheuttanut sekavuutta, lisännyt huimausta ja päivälläkin saanut vielä olon väsyneeksi. Juttelimme myös avusta mitä kotiin on mahdollista saada, kartoitin hänen sosiaalisenverkostonsa keskustelun avulla. Kerroin mitä vaihtoehtoja esimerkiksi virike- ja päivätoiminnan suhteen paikkakunnalla olisi joihin asiakas voisi mennä kotoaankin. Kerroin mitkä kriteerit pitää täyttyä jotta saisi esimerkiksi taksi-kyytejä yhteiskunnan tukemana. Asiakas oli kiitollinen kun sai puhua peloistaan ja mieltä askarruttaneista asioista. Hän pyysi myös tarkistamaan hyvinkin yksityisiä ja hieman omasta mielestään häveliäitäkin asioita jotka häntä olivat vaivanneet. Olisiko näihin kysymyksiin osannut vastata työllistetty tai joku muu avustava henkilö jolla ei ole alan koulutusta tai sen isompaa tietämystä esimerkiksi palvelujärjestelmästä ja tuista joihin vammaiset tai vanhukset ovat oikeutettuja?
Kuivaus- ja pukemistilanteissa tein asiakkaan puolesta vain ne toiminnot joita hän ei pystynyt itse tekemään. Ositin tehtävät sanallisella ohjauksella, huumoria ja kehuja unohtamatta. ”Otapa tästä sukka ja koita saatko jalkaan, autan jos et saa. Ota tukea kahvasta samalla ettet kaadu. Sitten toinen sukka, sujuu tosi hienosti. Sinähän olet yhä notkea kuin nuori tyttö.”
Samoin papiljotteja hänelle rullatessani tahallani pyysin häntä ojentelemaan niitä olkansa yli yksitellen minulle seisoessani hänen takanaan. Näin hän tuli vuorotellen molempia käsiään nostelleeksi jopa yli hartia-tason ja kehui itsekin kuinka hyvältä tuntui saada käsille vähän jumppaa. Tämän toiminnon keksin ja nivoin osaksi ihan tavallista tilannetta siksi että olen syventynyt kuntouttamiseen ja kuntouttavaan työotteeseen opinnoissani ja koulussakin asiasta jo aikanaan ollut hyvin kiinnostunut.
Suihkun jälkeen huolehdin että asiakkaani sai reilusti mieleistä juotavaa. Hän sai itse esittää toiveensa mitä haluaa juoda, tällä kertaa mieli teki mehua. Itsemääräämisoikeus tuli huomioiduksi. Ohjasin hänet lepäämään ja pidin hetken kädestä jutellen sängynlaidalla istuen. Samalla huomaamatta seurasin ranteesta pulssia koska tiesin että joskus sydänsairas ihminen saattaa rasittua paljonkin suihkutus-tilanteesta. Pulssi oli tasainen ja asiakkaan vointi oli hyvä. Pian hän nukahtikin päiväunille tyytyväisenä saamastaan avusta ja huomiosta.
Haluan kysyä sinulta ”ei-hoitoalan-ihminen” olisitko osannut tehdä yhden suihkuhetken aikana kaikki nämä samat asiat ja huomiot, ymmärtäen mitä ne tarkoittavat? Olisitko suihkun jälkeen osannut lähteä soittelemaan lääkärille, palveluohjaajalle, kotihoitoon ja päivätoimintaan ja hoitamaan asiakkaan asioita eteenpäin myös pidemmällä tähtäimellä? Oletko sitä mieltä yhä että kyllähän kuka vaan osaa ihmisen suihkuttaa ja näin ollen hoitohenkilöstöön voidaan jatkossa laskea väljemmin ihmisiä joilla ei ole esimerkiksi mitään hajua näistä asioista. Pärjäisitkö sinä omilla taidoillasi hoitajana hoitajien joukossa jos kerran ammattitaidolla ei enää ole hallituksen mielestä niinkään väliä.
p.s. suihku-esimerkki oli yhdistelmä monia kohtaamisia hoitaja-vuosien varrelta, ei kukaan yksittäinen ihminen. Mutta tilanne voi hyvinkin toteutua juuri kuvatulla tavalla. Paljon haastavampiakin asiakas-kohtaamisia suihkussa on tullut joten esimerkkini ei olisi mitenkään edes liioiteltu.
Kirjoittaja on Hanna Jokinen Hattulasta, ammatistaan ylpeä Lähihoitaja, SuPer-aktiivi ja Superlehden pakinoitsija.