Lindström ja Lähihoitajat
Vapun tienoilla ilmestyi eräässä suomen isoimmista medioista haastattelu jossa Ministeri Jari Lindström kertoi sairastuneensa kun ei huolehtinut itsestään tarpeeksi. Työtaakka kahden salkun vartijana vei voimia ja sai tekemään huonoja valintoja. Oman kertomansa mukana liikunta jäi, syömissä tuli valittua pullaa kunnon ruoan asemasta ja työpäivät olivat kestoltaan joskus aamusta iltaan. Lopulta hurja päänsärky vei miehen sairaalaan vaarallisen korkeissa verenpainelukemissa.
Ministerin onneksi hänellä sattui olemaan siinä mielessä hyvä työnantaja, että hänen työnkuvansa järjesteltiin uudelleen. Suomeksi sanottuna todettiin siis hommissa olevan liian vähän väkeä hoitamassa tärkeitä tehtäviä ja vastuita jaettiin useammalle ihmiselle. Näin ollen hän saanee keskittyä yhden salkun hoitoon. Hän saa myös mahdollisuuden hoitaa työnsä hyvin, kun aikaa keskittyä yhteen asiaan on enemmän. Tämä on toki aivan oikea tapa toimia. Hienoa myös ministerin kannalta, että jatkossa toivottavasti itsensä kunnossa pitämiseenkin jää lisää aikaa. Näin pitäisi jokaisen työnantajan toimia. Olisihan tässäkin tilanteessa voitu toimia toisin ja jakaa Lindströmin vastuulla olleet hommat jäljelle jääneiden hoidettavaksi. Heidän omien hommiensa lisäksi.
Miten tähän liittyvät lähihoitajat? Muutenkin kuin ehkä ne kollegat jotka sairaalassa ovat Lindströmiä ja monia hänen tavallaan sairastuneita hoitaneet.
Lähihoitaja ei ole päättäjien silmissä yhtä tärkeä kuin ministeri. Kun lähihoitaja sairastuu työssään liiallisen työtaakan uuvuttamana ei yleensä puututa samalla tavalla kuin puututtiin Lindströmin tapaukseen. Vaikka sairastumisen mekanismi on täysin sama. Ihminen suoriutuu liian kaun, liian suuresta työtaakasta nipin napin, venyttää työpäiväänsä saadakseen edes pakolliset asiat tehtyä ja menee kotiin uupuneena. Kotoa ei enää jaksakaan lähteä lenkille tai muun terveydelle tärkeän liikunnan pariin. Ruokailu on epäsäännöllistä. Kotihoidossa etenkin usein jäävät jopa kokonaan ruokatauot pitämättä ja vessaankaan ei meinaa ehtiä. Hoitaja sairastuu, saa pahimmillaan esimerkiksi masennus- tai sydänsairauden oireita.
Mitä tekee työnantajataho jolla on päättäjien puolelta sysätty paineet säästää ja jolla ei ole välttämättä ihan selkeää näkemystä siitä miten työntekijät voivat ja mikä tilanne kentällä oikeasti on? Työnantaja aivan liian usein ilmoittaa, ettei sijaista palkata sairastuneen tilalle vaan työt on hoiduttava vain vähän taas pienemmällä porukalla. Ei lähihoitajan takia rynnätä uudelleen järjestelemään töitä ja palkkaamaan lisää henkilökuntaa kun joku palaa loppuun. Pahimmillaan sydänoireita saaneen hoitajan kuullen sanotaan että vielä voisi jostain vähän tehostaa. Toisinaan hoitajalle kerrotaan että koivukujaa voi kävellä poispäinkin työpaikaltaan, lopullisesti, jos tuntuu ettei hommaansa pysty hoitamaan.
Lindström kertoo haastattelussaan kuinka hän koki ettei hänellä riitä aikaa tehdä töitään niin hyvin kuin hän olisi halunnut, ei jäänyt aikaa paneutua asioihin tarpeeksi. Tätä samaa kokevat hoitajat ympäri suomen, ihan joka päivä. Näin taannoin TV:ssä kollegan haastattelun jossa hän kertoi menneinä vuosina esimerkiksi Lahden kokoisessa kaupungissa kotihoidon työvuorossa olleen 4 käyntiä. Nykyään hän kertoi määrän olevan pitkälti yli 10 käyntiä. Jos ministerien hommat olisivat lisääntyneet prosentuaalisesti samaa tahtia kuin hoitajien niin veikkaan, että salkkuja ja hommia olisi myös jaettu yhä useamman ja useamman vastuulle. Jostain syystä ajatellaan lähihoitajan olevan erilainen kestokyvyltään, lähes robotti, koska meille hommia voidaan vuodesta toiseen lisätä ilman että työkaverien määrä lisääntyy ollenkaan.
Arvaan että tähän joku haluaa kommentoida etten tiedä ministerin työn vaativuudesta mitään. En varmasti tarpeeksi tiedäkään, mutta tunnen lähihoitajan työn vaativuuden kuin omat taskuni. Ja rehellisesti oma mielipiteeni on että en osaa sanoa mikä työ olisi tärkeämpää kuin ihmisen hoitaminen. Kun toisen elämä on vastuullasi, ihan joka päivä. Tai kun toisen hyvä kuolema ja kuolevan luona olevan omaisen tukeminen on vastuullasi. Onko se todella niin paljon vähäpätöisempää kuin ministerin salkun vaaliminen? Tulee myös muistaa että jonain päivänä ne misterit, kuten Lindströmkin on valitettavasti saanut kokea, ovat myös siinä hoidettavan roolissa. Jokainen potilaana ollessaan varmasti toivoo, että häntä hoitaa virkeä, toimintakykyinen ja työssään viihtyvä hoitaja jota ei ole poltettu loppuun.
Toivon Jarille kaikesta sydämestäni pikaista toipumista! Toivon myös että hän jatkossa huolehtii itsestään paremmin. Ei yksikään salkku ole tärkeämpi kuin oma henkikulta. Toivon myös, että Jari ja muut ministerit muistavat hänen kokemuksensa siinä kohtaa kun miettivät voisiko hoitoalalla toteuttaa vielä vähän säästöjä. Me hoitajat olemme yhtä haavoittuvaisia ihmisiä kuin ministerit ja omalla tavallamme yhtä kovan paineen alla työssämmekin. Me vain lukujen asemasta kannamme vastuuta ihmiselämästä.
Kirjoittaja on Hanna Jokinen, 36-vuotias ammatistaan ylpeä Lähihoitaja & SuPer-aktiivi