Aloitan tämän kirjoituksen suoralla lainauksella valtioneuvoston sivuilta:

”Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite

Suomalaiset voivat paremmin ja kokevat pärjäävänsä erilaisissa elämäntilanteissa. Jokainen ihminen kokee voivansa vaikuttaa, tehdä valintoja ja ottaa vastuuta.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa painopiste on ennaltaehkäisyssä, hoitoketjut ovat sujuvia, henkilöstö voi hyvin ja tietojärjestelmät toimivat. Uudistuksen myötä yhteisillä varoilla saadaan enemmän terveyttä ja hyvinvointia.”

Lisäksi ikääntyneiden palveluista on linjattu seuraavasti:

”Ikääntyneiden ihmisten kotiin saatavia palveluja on painotettu. Omaishoitoa on vahvistettu.”

Näin siis Sipilän hallitus linjaa olevan vuoden 2025 suomessa. Tähän ajankohtaan on aikaa nyt kahdeksan vuotta. Kauniita fraaseja ja hienoja visioita, mutta näin ikäihmisten parissa jo puolitoista vuosikymmentä työskennelleenä voin sanoa, etten kovin vakaasti usko näihin sanoihin.

Suomen Lähi- ja perushoitajajaliitto SuPer julkisti tänään selvityksen työstä kotihoidossa ja kotihoidon tilasta. Selvitystä varten on kerätty tietoa niiltä alan todellisilta asiantuntijoilta, eli hoitajilta, jotka siellä kotihoidossa työskentelevät ja jotka näkevät hallituksen toimien vaikutukset ihan joka päivä. Ja se näky ei ole kaunis, laadukas eikä työntekijän hyvinvointia edistävä millään tavalla. Selvitykseen on osallistunut tuhansia hoitajia.

Kotihoidon työntekijöiden tyytymättömyys kotihoidon laatuun ja kotihoidossa työskentelyyn on erittäin suurta. Työntekijät kokevat, että hoito- ja palvelusuunnitelmat eivät toteudu. He ovat myös hyvin huolestuneita hoidon laadusta. SuPerin selvityksen mukaan kotihoidon kehittämisen lähtökohtana ei ole ollut asiakkaan hyvinvointi vaan kustannussäästöjen synnyttäminen.

Kertaan vielä hallituksen kärkihankkeen pari kohtaa.

– Sosiaali- ja terveydenhuollossa painopiste on ennaltaehkäisyssä, hoitoketjut ovat sujuvia, henkilöstö voi hyvin ja tietojärjestelmät toimivat.

–”Ikääntyneiden ihmisten kotiin saatavia palveluja on painotettu. Omaishoitoa on vahvistettu.”

Nykyinen toiminta ei vastaa millään tavalla näitä Sipilän koplan hienoja tavoitteita, päinvastoin. Superin selvitys tuo kurkkua kuristavan selvästi esiin sen hädän joka kotihoidon kentällä vallitsee, ihan joka päivä. Ihan jokaisessa työvuorossa. Ei voida puhua mistään laadukkaasta hoidosta ja kotiin annettavien palveluiden painottamisesta, kun hoitajat joutuvat juoksemaan pää kolmantena jalkana asiakkaalta toiselle ja syömään eväitä kävellessään tai autolla ajaessaan, ehtiäkseen äkkiä antamaan lääkkeet ja todetakseen, että hengissä se asiakas vielä on. Mutta kuinka kauan?

Mitä laatua se on, jos kahdeksan tunnin työvuoron aikana on helposti jopa 25 käyntiä! Hoitajan työpäivästä on kuitenkin laskettava pois myös aika lakisääteisille ruokatauoille (jos niitä ehtii edes pitää), juoksevien asioiden hoidolle (esim. puhelut omaisille, apteekkiin, lääkärille, tiimipalaverit, koulutukset, oppilaanohjaus jne.), siirtymisille paikasta toiseen ja asiakastietojen kirjaamiselle (kyllä, jokaisen asiakkaan jokaisesta käynnistä on kirjattava!) Pyrkimys monessa paikassa on hyvinkin hengästyttävän tiukka, että välitöntä työaikaa olisi noin 60% päivästä eli hieman alle 5 tuntia kahdeksan tunnin vuorosta.

Tästä voidaan siis hyvinkin laskea että, yhdelle käynnille jää käytettävissä olevaa aikaa vain muutamia minuutteja.

Jokainen voi itse miettiä kauanko menee omiin aamu- tai iltatoimiin aikaa? Selviätkö pahimmillaan alle kymmenessä minuutissa vessassa käynnistä, henkilökohtaisesta hygieniasta (suihku tai ainakin pikkupesut, parranajo, hiusten laitto tai vähintään kampaaminen) aamupalan valmistuksesta ja lääkkeiden ottamisesta?

Kyllä mulla ainakin menee enemmän kuin 10 minuuttia tuohon kaikkeen vaikka onkin terveet jalat, joilla toisinaan pääsee ihan vikkelästikin liikkumaan. Veikkaan ettei monikaan meistä selviä muutamassa minuutissa aamu- tai iltatoimistaan niin että kokisi olevansa kunnolla puhdas, vatsa täynnä ruokaa ja hyvillä mielin. Miten voidaan siis olettaa, että esimerkiksi muistisairas tai pyörätuolissa istuva hauras vanhus tulee hoidetuksi siinä ajassa? Ja samalla kuntouttaen niin, että hänen kotona asumisensa vielä seuraavassakin kuussa on mahdollista.

Jos ostat puheaikaa operaattoriltasi 5 tuntia kuukaudessa tai kilon mandariineja kaupasta, oletat varmaan, että saat mitä ostit. Että voit puhua puhelimessa sen viiden tunnin edestä ja natustella mandariineja sen koko kilon. Tämähän pitää olla kaikessa kaupankäynnissä ja palveluiden hankinnassa se perusedellytys, johon asiakas voi luottaa.

Miksi sama ei päde ikäihmisten kotihoitoon? Maksut ovat tosi kalliita. Luvatut minuutit eivät täyty, vaikka lasku tulee kyllä joka kuukausi. Hoitajat laitetaan juoksemaan aivan epäinhimillisiä listoja asiakkaalta toiselle. Jotta he pysyisivät edes jotenkuten aikataulussa, on siirtymiseen asiakkaan luota toiselle nipistettävä molemmista käynneistä vähän. Lähdetään siis liian aikaisin edelliseltä ja mennään hieman myöhässä seuraavalle. Aivan liian monessa kunnassa ja kaupungissa käynnit suunnitellaan alkavaksi suoraan toisensa perään, varaamatta aikaa siirtymille. Siirtymät voivat kuitenkin todellisuudessa olla monia kilometrejä, jopa kymmeniä. Tällä konstilla saadaan nostettua sitä välittömän työn osuutta näennäisesti ja samalla suoraan sanoen huijattua, että henkilöstöä on tarpeeksi ja asiakkaat saavat mistä maksavat.

Vain 19 % SuPerin kyselyyn vastanneista kokee, että hoito- ja palvelusuunnitelmat toteutuivat hyvin.

Ja henkilöstö… Se ei todellakaan voi hyvin. Tiedän omasta kokemuksesta monia, monia hoitajia jotka ovat jääneet työuupumuksen takia sairauslomalle tai useammin kuin kerran pillahtaneet itkuun koska työtahti on epäinhimillinen ja eettinen kuorma on mahdoton kantaa. Kun avuton, vanha ihminen jää huutamaan perääsi, ettet jättäisi häntä yksin, vähemmästäkin se sydän särkyy. Etenkin kun tiedät, ettei hänen luonaan kukaan käy seuraavaan 12 tuntiin ennen seuraavaa kotihoidon pikaista käyntiä. Käyntiä jonka aikana työtään ei ehdi ja voi tehdä millään niin hyvin kuin edes minimitaso edellyttäisi. Ja se ei ole hoitajan vika!

Jatkuvasti vaihtuvat sijaiset, jos niitä sijaisia edes saadaan tai yritetään saada, kuormittavat myös vaikka he varmasti parhaansa tekevätkin. Joka päivä kerrot uudelle ihmiselle samat asiat. Perehdytät, neuvot ja ohjaat hänet useimmiten ”niihin helpompiin asiakas-kohteisiin” ja teet itse jatkuvasti ne haastavat ja raskaat asiakaskäynnit. Ihan vaan sillä, että se sijainen tulisi uudelleenkin vielä joskus ja jotta päivä saataisiin jotenkuten pulkkaan. Ja jos sijaista ei saada, sitten vaan se oma käyntimäärä kasvaa. Pahimmillaan jopa tuplaantuu suunnitellusta.

Esimiesten asenne on liian usein syyllistävä ja työnantaja ei ota vakavasti työntekijöidensä uupumusta ja hätähuutoja. Ei täällä ole pakko olla töissä jos ei tahti miellytä. Yhtä epävarmuuden ja ylikuormituksen helvettiä, jos suoraa sanon.

Vastaajista lähes 90 prosenttia kokee työmääränsä lisääntyneen viimeisten kolmen vuoden aikana. Tämä johtuu pääsääntöisesti siitä, että asiakkaat ovat huonokuntoisempia, henkilökunnan poissaoloja ei paikata sijaisilla ja työntekijöiden sairauslomat ovat lisääntyneet. 10 prosenttia vastaajista kertoo, että työntekijöitä on vähennetty. Noin 80 prosenttia vastaajista kertoo työn henkisen rasittavuuden lisääntyneen selvästi viimeisten kolmen vuoden aikana. Henkilökuntaa ei ole riittävästi. Lähes puolet esimiehistä ei ota työntekijöidensä huolta asiakkaiden hoidon toteutumisesta ja työntekijöiden jaksamisesta vakavasti.

Koko selvitys luettavissa täältä: https://www.superliitto.fi/viestinta/tiedotteet-ja-kannanotot/superin-selvitys-kotihoidon-kehittamisen-lahtokohtana-ovat-olleet-kustannussaastot/

Onko kyseessä siis ollenkaan edes kärkihanke vai jonkinlainen kärsimyshanke, jonka varjolla ikäihmiset jätetään heitteille ja ammattitaitoiset työntekijät poltetaan loppuun.

Kirjoittaja on Hanna Jokinen, ammatistaan ylpeä lähihoitaja, SuPerin aktiivi ja Hattulan kunnanvaltuutettu (vas)