Syöminen, maailman helpoin ja luonnollinen asia? Sitähän me tehdään kaikki joka päivä, syödään.

Syömiseen ja ruokaa liittyy kuitenkin yllättävän monella meistä tunteita, asenteita ja kokemuksia jotka eivät ole ollenkaan helppoja. Siksi saatoin mielessäni huutaa hallelujaa siinä kohtaa, kun bongasin somessa Vaakakapinan (https://yle.fi/aihe/vaakakapina)  esittämän #ruokarauha:n- julistuksen.

Vaakakapinan viisi kiven kovaa faktaa ruokarauhasta ovat:
1. Syöminen on yksi elämän nautinnoista ja perustarve
2. Jokainen valitsee itse, mitä syö ja miten paljon. Toisten syömisiä ei ole tarve kommentoida
3. Syöminen ei ole palkinto, rangaistus tai sosiaalisen miellyttämisen väline
4. Ruokailuhetkeen kuuluu ilo, ei syyllistäminen tai selittely
5. Ruokia ei tarvitse jaotella sallittuihin ja kiellettyihin

Olen itse ollut ylipainoinen lähes koko elämäni ja elämää ovat samassa suhteessa jo yli 20 vuoden ajan viitoittaneet erilaiset laihdutuskuurit ja kitudietit. Painonvartijat, karppaus, lentoemäntädietti, paasto, kaalisoppakuurit… you name it, I´ve done it.

Olen elämässäni laihduttanut, ja taas lihonut takaisin, varmastikin oman painoni verran kiloja. On siis sanomattakin selvä, että vuosia jatkunut itsensä, kokonsa ja syömisen tarkkaileminen on ajanut niin minut kuin monen muun samassa tilanteessa olevan aika kauas siitä, että ruoka on kiva ja luonnollinen asia. En häpeä myöntää, että minun syömiseni on rikki ja että olen viime vuodet tehnyt melkoisesti duunia sen eteen, että se voisi joskus olla ihan neutraali asia.

Edelleen tilanne jossa pitää syödä vieraiden ihmisten kanssa on, mulle ja monelle muulle, aika kamala. Mietin liian usein, otanko ruokaa liian paljon? Ajatteleeko joku, ettei kokoni ole mikään ihme kun syön jotenkin tosi väärin?

Kun tekee mieli tilata burgeri ravintolassa nolottaa oma annos, jos seuralainen tilaakin salaatin rasvattomalla kastikkeella. On äärettömän harvassa ne ihmiset joiden aikana kehtaisin vetää esim karkki-överit, vaikka sellainenkaan ei silloin tällöin olisi mikään kuoleman vakava asia.

Jokaisen olisi syytä miettiä tarkkaan noita viittä kohtaa joita #ruokarauha:n julistuksessa mainitaan. On hyvin tärkeää opetella ne omalla kohdalla, mutta vielä ehkä tärkeämpää on huomioida ne suhteessa muihin.

Syöminen saa ja sen tuleekin olla nautinto ja elämän perustarve. Jokaisella kokoon tai taustaansa katsomatta on oikeus nauttia hyvästä ruoasta. Joskus myös herkutellakin, kohtuullisuus ja armollisuus itseä kohtaan muistaen. Tarvitsemme hyvältä maistuvaa, monipuolista ja terveellistä ruokaa jotta jaksamme arjessa ja pysymme terveenä. Joskus myös saatamme tarvita vaikkapa tuoreen ison korvapuustin ja lasillisen kylmää maitoa. Ihan vain siksi, ettei se ole kiellettyä tai väärin vaan oikeassa suhteessa osa ihan normaalia syömistä.

Se mitä kenenkin lautaselta löytyy, on oma valinta, samoin se kuinka paljon syö. Joten suu suppuun ja naama peruslukemille ruokapöydässä. Jos sinulle ainoa oikea ruokavalio on e-kooditon-rasvaton-hiilihydraatiton-proteiiniton-gluteeniton-maidoton-lihaton-lisäaineeton-hajuton ja mauton niin se ei välttämättä ole avain onneen kaikille. On tärkeää löytää se mikä itselle sopii ja mikä ei. Keskity omaan lautaseesi ja sen sisältöön, syö nauttien, juttele jostakin kivasta ja anna toisen nauttia omasta ruoastaan, vaikka se olisi jotakin aivan muuta kuin omasi.

Ruoka on vain ruokaa. Se on kuin polttoaine autoille, sen avulla pysymme liikkeessä. Se ei ole palkinto tai rangaistus, enkeli tai demoni. Sillä ei ole tarkoitus miellyttää muita. Sun, mun eikä kenenkään tarvitse juosta kolmea tuntia metsäpoluilla verenmaku suussa tai kyykätä pyörtymispisteeseen salilla liian pienillä safkamäärillä, jotta voisimme syödä hyvällä omalla tunnolla seuraavan ateriamme.

Ja jos joskus tuleekin syötyä liikaa niin se ei tarkoita, että seuraavan viikon ajan kuuluisi jotenkin pihistellä annoksensa minimaalisiksi ja ottaa kii tapahtunutta vahinkoa. Pitkässä juoksussa kun yksi vähän överiksi herkuteltu päivä ei muuta mitään.

Jos kahvipöydässä joku ei halua pullaa tai piirakkaa, älä tee siitä numeroa. Älä tuputa. Jokainen tekee päätöksensä itse. Ja ei, edes mummolassa ei ole pakko syödä ruokaa josta ei tykkää. Tai jos vatsa on jo täysi ei tarvitse emäntää tai isäntää miellyttääkseen ottaa enää toista lautasellista.

Ruoka on iloinen asia, tai sen ainakin kuuluisi olla. Se ei saisi olla aihe syyllistää tai syyllistyä. Eikä sitä tarvitse selitellä. Jos ruokapöydässä aloittaa ensimmäisenä kauhistelun siitä miten omat tai kaverin eväät ovat väärää lajia, mennään metsään niin että neulaset pöllyää vielä seuraavana joulunakin.
Kaloreiden, hiilaripitoisuuden tai vaikkapa ruoan valmistustavan kauhistelu tuo ikävän tunteen kaikille pöydässä oleville. Koitapa siinä sitten syödä, neutraalein mielin, jos joku räksyttää kuinka paljon missäkin on kaloreita ja kuinka ei itse voi sietää sitä tai tätä ruokaa. Vaikka tarkoitus ei olisikaan paha, saattaa ihminen jonka syöminen ei ole helppoa, syyllistyä räksyttämisestä. Näin syömisestä tulee, jälleen kerran, hänelle paha olo. Saattaa olla, että seurassasi oleva ihminen esimerkiksi vasta hiljattain on uskaltautunut lisäämään ruokavalioonsa jotain uutta tai on muuten epävarmoilla vesillä, joten jätäthän kommentoinnin väliin.
Ja jätä pliis myös se ”vitsit mulla on läski olo kun söin näin ja näin” puhe pitämättä. Siitä ei ole hyötyä sulle eikä muille.

Ei ole kiellettyjä ja sallittuja ruokia tai ruoka-aineita. Lakkaa jo hyvä ihminen suremasta sitä, että yhdestä palasta suklaata perse leviää tai kuinka iso paha hiilari tulee ja tappaa.

Jos olet jollekin allerginen, tai saat oikeasti jostakin ruoka-aineesta ikäviä oireita, on ihan okei välttää niitä. Ei ole pakko juoda maitoa, jos sen jälkeen maha möyryää kuin pahinkin painekattila. Mutta sen takia ei kannata karsia ruokavaliotaan, ettei kehtaa syödä jotain. Ihan liian monesti itsekin olen tuntenut syyllisyyttä halutessani ottaa vaikkapa ihan normaalia jälkiruokaa kun joku muu kovaan ääneen kauhistelee, ettei voi syödä sitä kun se lihottaa tai kuinka se kuuluisa perä leviää. Oikeasti, jos kokonaisuus on kunnossa niin yksi jälkiruoka tai pala suklaata ei kenenkään perää, vyötäröä tai reisiä saa repsahtamaan. Jos itse koet tarvetta rajoittaa jälkkäreiden tai karkin syöntiä niin sen voi tehdä ihan hissukseenkin. Jättää vain ottamatta.

Anna ruokarauha itsellesi, älä syynää tai kommentoi muiden syömistä. Äläkä mollaa myöskään omia valintojasi. Muista ettet voi etukäteen tietää ruokaseuralaisesi syömishistoriaa tai elämän kokemuksia. Annetaan ruoan olla siis ruokaa, neutraali ja hyvä asia. Ei ruodita vaan syödään. Puhutaan mieluummin vaikka säästä jos muuta ei keksitä. Ja vaikka kuinka just sun lautasesi olisi mielestäsi täydellisin, ravintorikkain ja kurinalaisin, niin se ei tee ihmisenä susta yhtään parempaa tai huonompaa. Arvomme tai kauneutemme kun ei ole kii kiloista, ruokalautasemme sisällöstä tai muista yksittäisistä määreistä. 

Hyviä syömishetkiä, kaikessa rauhassa, kaikille meille!

Kirjoittaja on Hanna Jokinen, 30 ja risat lähihoitaja ja vaakakapinoitsija.