Joku raja somettamisellakin!
Sosiaalinenmedia, sen impulsiivisuus ja helppous, on uinut lähes jokaisen elämään jollakin tavalla. Monessa mielessä se onkin hiton hyvä tapa pitää yhteyttä, verkostoitua, mainostaa ja tulla kuulluksi.
Somettamisessakin on kuitenkin omat pimeät puolensa kuten kaikessa muussakin. Ja vaikka omalle kanavalleen voikin periaatteessa suoltaa mitä vain sisältöä, niin kannattanee kuitenkin miettiä hetki ennen kuin täräyttää sormensa sille ”lähetä”-napille.
Taannoin länsiväylällä sattui kuolonkolari, jossa bussi ajautui rekan perään. Mitä tekivät ohi ajaneet ihmiset? Pelastustyöntekijöiden mukaan hiljensivät ja kaivoivat kännykät esiin. Hieno juttu jos tekivät sen soittaakseen apua, mutta valitettavan moni teki kyllä aivan jotain muuta. Hiljennettiin ja kuvattiin, pahimmassa tapauksessa julkaistiin tuotokset somessa.
Kuva: Pixabay
Samoin Turun järkyttävästä puukotuksesta levisi kuvia mm. snapchatissä ja lehtijutun mukaan jopa lasten whatsapp-ryhmissä. Näitä kuvia on käytetty sittemmin myös ihan mihin tarkoituksiin kuin lähettäjä on ne alun perin tarkoittanut. Jokaisen maalaisjärkikin jo sanoo, että kuvien sisältö tuskin on kovin kaunista katsottavaa ja tuskin lasten silmille sopivaa.
Mietin mitä liikkuu ihmisen päässä, joka haluaa jakaa omalla tilillään kuvia onnettomuuksista tai jopa onnettomuuksissa menehtyneistä ihmisistä? Jos sosiaalistamediaa ei olisi, ottaisitko kuvan puukotuksen tai liikenneonnettomuuden uhrista ja veisit sen työpaikan kahvipöytään, kotikuntasi ilmoitustaululle tai kiinnittäisitkö kuvia kadun varren lyhtypylväisiin?
Miltä sinusta tuntuisi nähdä kadunvarsimainoksessa kuva hädissään hengestään taistelevasta ja taistelun häviävästä äidistäsi, veljestäsi tai parhaasta ystävästäsi?
Ihan sama asiahan se on kun kuva jaetaan somessa. Millään ei pysty jakaja hallitsemaan sitä kuinka laajalle ja kenen silmille sisältö leviää. Vaikka materiaali jaettaisiin vain omien kavereiden kesken, on se erittäin helppoa kaapata ja jakaa muillakin tileillä. Jo ala-aste ikäinen lapsikin käyttää puhelinta tai tietokonetta niin näppärästi, että esimerkiksi screen shotin ottaminen on jo arkipäivää. Kuvat leviävät kulovalkean tavoin, yllättävätkin lopputulokset ovat sitten lehdistä luettavissa ja klikkauksia kalastelevat tahot hierovat käsiään eurojen kuvat silmissä vilistäen.
Yllättäen oman kuvansa voi löytää myös jonkun itselleen vieraan asian vauhdittajana. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kuin toisen ottamaa kuvaa on käytetty vaikkapa jonkun tapahtuman mainoskuvana, lupaa kysymättä. Tai vielä raadollisemmissa yhteyksissä.
Nytkin Turun puukotuksen yhteydessä kuvattuja kuvia käytettiin useammankin eri taustaisen ihmisryhmän näyttämiseksi hyvässä valossa. Niin maahanmuuttaja taustaisesta kuin ääriliikkeeseen kuuluvista henkilöistä leivottiin sankareita jakamalla kuvia heistä auttamassa verissään makaavia uhreja. Kuvottavaa. Ei auttaminen itsessään, sehän on kansalaisvelvollisuus uhrin tai auttajan taustaan katsomatta, mutta oman tai toisen henkilön kilven kiillottaminen tällaisen teon ja tilanteen varjolla.
Jos itseäsi ei hetkauta se että oma some uutisvirta täyttyy kuolevien ihmisten kuvista, niin mieti edes miltä omaisista ja läheisistä tuntuu kun kuvia pompsahtaa varoittamatta silmille. En voi edes kuvitella sitä tuskaa ja ahdistusta kun muutenkin pitkä ja raskas toipuminen on vasta alussa
