Paha, Pahempi, Hoitaja.
Viime viikkoina ja kuukausina on sauhuttu taas terveydenhuollosta ja hoitoalasta yleensäkin. On kauhutarinaa kauhutarinan perään kuinka kamalaa sairaaloissa ja vanhustenhoito-laitoksissa on.
Totta kai on tärkeää tuoda julki myös kipukohtia ja korjausehdotuksia, mutta kysyn miksi tämä tehdään hoitajia ja hoitohenkilökuntaa mollaamalla ja syyllistämällä. Totta kai se on nykyään raha joka puhuu ja sen varjolla on tavallaan ”ymmärrettävää” että lehdistöä ja mediaa kiinnostaa ne kaikkein karmeimmat tapaukset tai sellaiset caset joissa joku vaikutusvaltainen ihminen tekee ulostulon omista kokemuksistaan.
Mutta miksi tällaisina aikoina kun hoitajat koittavat tuoda julki oikeaa, aitoa hätää esimerkiksi vanhustenhoidon tulevaisuuden puolesta, mediassa halutaan vain kaivella törkystooreja joilla syyttävä sormi saadaan käännettyä aivan liian usein hoitajiin eikä niihin oikeisiin syihin miksi hoitoalalla voidaan huonosti! Miksi halutaan vesittää se niiden omien työolojensa asiantuntijoiden viesti siitä että tämä maa tule kohtaamaan aivan järkyttäviä ongelmia tulevaisuudessa jos nyt mennään leikkaamaan ihmisiltä joilta ei enää ihan oikeasti voi mistään leikata.
On ollut niin ”entisiä kollegoita” joiden mielestä mitään resurssipulaa ei ole vaan kyseessä on vain asennevamma ja se että hoitajat työajalla istuvat vain tietokoneella työpäivänsä. On kuultu näyttelijää ja lääkäriä siitä miten ensiavussa kohtelu on ikävää ja kukaan ei tunteihin käy katsomassa potilasta ja niin päin pois. Viimeisin taisi olla ylen uutinen siitä miten hoitajat ”tahallaan” sabotoivat asiakkaiden lääkehoitoa jauhamalla lääkkeet sekaisin keskenään ynnä muuta. Sanottiin ettei kyse voi olla tietämättömyydestä, mutta ei yhtään valotettu sitä näkökulmaa että useinkaan ei ole mahdollisuutta toimia toisin jos lääkäri ei ota lääkitykseen kantaa tai esimerkiksi kotihoidossa omainen tai asiakas ei suostu maksamaan kalliimpaa toisessa muodossa (esim nestemäinen lääke) olevaa lääkettä. Ylen jutussa syyttävä sormi heilui vain hoitajien suuntaan, ikäänkuin kukaan missään laitoksessa ei edes yrittäisi puuttua tällaisiin epäkohtiin.
En toki väitä ettei edellä mainittuja asioita voisi joissain laitoksissa tapahtua ja en todellakaan sano ettei niistä saisi puhua. MUTTA, asiassa on iso ja vaarallinen mutta. Kun koko ajan mediassa leivotaan hoitohenkilökunnasta kuvaa jossa me olemme väliinpitämättömiä, laiskoja, osaamattomia facebookissa työajalla lojuvia lahnoja niin enää ei ole mielestäni kyse siitä että halutaan vaan luoda rakentavaa keskustelua hoitoalan ongelmista. Tällainen uutisointi missä joidenkin laitosten ja henkilöiden toiminta rinnastetaan koko Suomen hoitotyöhön ja hoitajiin on epäreilua, valheellista ja loukkaavaa. Monissa kymmenissä ja sadoissa laitoksissa ei takuulla jauheta yhdenkään ihmisen lääkkeitä vaan hoitajat ratkaisevat keskenään ja yhdessä lääkärin kanssa vaihtoehtoisia lääkkeen antamisen tapoja kullekin asiakkaalle yksilöllisesti. Jokaista töykeää ensiavun hoitajaa kohtaan on kymmeniä, satoja, tuhansia ystävällisiä hoitajia jotka kovassa paineessa ja kiireessä tekevät työnsä sydämellään. Silloinkin kun ei ehdi edes pitämään lakisääteisiä taukojaan.
En ymmärrä tätä ”ajojahtia” jossa haetaan syyllisiä jokaiseen hoitoalan pulmaan niistä perustyötä tekevistä ihmisistä. Onko helpompaa saada kansa hyväksymään esimerkiksi hoitoalaan kohdistuvat säästöt, hoitajamitoitusta uhkaavat leikkaukset jne kun vähän härkitään ja sörkitään ja morkataan henkilökuntaa. Onko silloin jotenkin vain oikeus ja kohtuus laittaa nämä pahuuden perikuvat (eli toiselta nimeltään esimerkiksi lähihoitajat ja sairaanhoitajat) maksamaan yhteiskunnan säästötalkoot.
Miksi kaikki hyvät jutut ja innovaatiot hoitoalasta loistavat lähes täysin poissaolollaan julkisuudessa. Miksei puhuta niistä rohkeista työnantajista jotka eivät laita henkilökuntaansa tekemään työtään minimimitoituksella tai alle minimin ja siitä miten hyviä tuloksia sillä voidaan saada aikaan. Miksi ei nosteta enempää julkisuuteen sitä miten yksi työhyvinvointiin satsattu euro maksaa pidemmässä juoksussa itsensä jopa kuusinkertaisesti takaisin. Miksi omaiset, lehdistö ja muut asiasta kiinnostuneet eivät nosta juuri koskaan yhtään hyvää terveydenhuollon kokemusta esiin ja otsikoihin. Vai kuka muistaa esim. viimeiseltä puolelta vuodelta yhdenkään julkkiksen tai muun näkyvän persoonan kertoneen onnistuneesta kokemuksesta sairaanhoidon parissa. Kuka on kiittänyt niitä ihmisiä joiden työ on auttanut heidät taas kuntoon ja terveeksi?
Miksi ollaan valmiita lyömään jos ei olla valmiita kiittämäänkään?
Kirjoittaja on Hanna Jokinen, 30+, ammatistaan ylpeä lähihoitaja ja SuPerilainen.
