Kirje Maaretille ja Minnalle, hoitajalta jolla hyvin usein on oikeasti kiire!

Maaret Rantapelkonen ja Minna Heiskanen antoivat taannoin haastattelun iltapäivälehdelle kertoen omasta mielestään paikkaansa pitäviä faktoja hoito-alalta. Jutun sävy oli todella ikävä ja äärimmäisen loukkaava kymmeniä, satoja jopa tuhansia työnsä hyvin hoitavia hoitoalan ammattilaisia kohtaan. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001227610.html

Haastattelussa kerrotaan kuinka hoitoalalla aikaa kulutetaan tauoilla, palavereissa ja kahvitunneilla. Jopa 2,5h hoitajan ajasta saattaa kulua muuhun kuin välittömään hoitotyöhön.

Jutussa puhutaan hoitajien laitostumisesta ja mainitaan että liian usein vanhukset kärrätään tv:n ääreen ja käsketään odottamaan siinä kun oikeasti hoitajan tehtävä olisi istua asukkaiden kanssa juttelemassa.

Jutussa yleistetään kunnallinen vanhustenhoito lähinnä helvetin esikartanoa muistuttavaksi makuuttamoksi vailla minkäänlaista inhimillisyyttä. Hoitajat istuvat facebookkia selaillen, syömään mennään kaikki yhtä aikaa ja vanhukset jätetään yksin. Hoitajia ei kiinnosta eikä osata tehdä työtä. Kaikki sänkyyn klo kahdeksaan mennessä ja kukaan ei saa nousta ennen aamukahdeksaa, ja yöllä ei saa ruokaa. Vanhukset voivat joutua makaamaan pitkiä aikoja märissä vaipoissa. Vanhuksia ei auteta syömisessä eikä heitä viedä tarpeeksi usein ulos. Jutussa nostetaan yksityiset hoitolaitoksen arvoon arvaamattomaan, kuinka siellä hoitajatkin syövät vanhusten kanssa niin ei mitään ruokataukoja tarvita…

Olen järkyttynyt siitä miten kollegat voivat näin suorastaan puukottaa selkään ja yleistää omien muutaman työpaikkansa perusteella koko hoitajakunnan läpi suomen. Kyllä, sanon että muutaman työpaikan vaikka toinen jutun hoitajista kertookin vaihtaneensa työpaikkaa sangen usein (15 kertaa). 15 hoitolaitoksen otos ei kuitenkaan ole mikään absoluuttinen totuus koko maamme vanhustenhuollon tilasta.

Totta on että jokaiseen kaltoinkohteluun ja työpaikan sääntöjen rikkomiseen täytyy puuttua! Jokaisella alalla on mätämunansa, myös hoitoalalla, niin työpaikoissa, hoitajissa kuin esimiehissäkin. Ei tietenkään ole arvokasta vanhustenhoitoa jättää vanhukset yksin, juoruilla kansliassa tai pelata tietokoneella työaikana. Mutta älkää herranen aika yleistäkö! Jutusta saa kuvan että tällainen toiminta olisi enemminkin sääntö kuin poikkeus. Ja se ei todellakaan ole totuus.

Näyttökuva 2016-07-26 kello 23.18.52.png

Tuntuu aivan järkyttävän pahalta esimerkiksi omien työtoverien ja monen, monen, monen tutun hoitajan puolesta jotka antavat kaikkensa joka päivä vanhuksia hoitaessaan. Vähillä resursseilla mahdollistetaan niin hyvää hoitoa kun voidaan. Toisinaan ei vain voi ratketa lähellekään niin hyvään työhön kuin haluaisi koska yksi ihminen nyt ei vaan voi olla kahdessa tai kolmessa paikassa samaan aikaan.

On totta että helpostikin voi kulua tuo jopa 2,5h/työvuoro muuhun kuin välittömään hoivaan. Esimerkiksi lakisääteinen potilas-/asikastietojen kirjaaminen vie aivan huomattavan ajan jokaisesta työvuorosta. Jos ajattelet että olet hoitanut vaikkapa 7 asiakasta ja jokaisesta on kirjattava vointi, lääkityksen tilanne, toimintakyky, erittämisen seuranta, henkinen tila ynnä muu niin voin taata että aikaa kuluu jos homman haluaa hoitaa hyvin.

Jos käyttäisi naurettavan lyhyet 4min/ asiakas kirjaamiseen niin melkein puolituntia todellakin menee istuessa tietokoneella. Mutta ehei, ei suinkaan facebookissa vaan sitä laissa määrättyä todellista työhön kuuluvaa kirjaamista hoitamassa. Hyvä kirjaaminen on osa turvallista, lain mukaan oikein tehtyä ja laadukasta hoitotyötä. Se on niin asiakkaan, omaisen kuin hoitajankin oikeusturva!

Perus-kirjaamisen lisäksi laaditaan jokaisesta hoitosuunnitelma, monissa paikoissa liikuntasuunnitelma, erilaisia toimintakyvyn mittareita (esim rai-arviointeja) jne. Kyllä edelleen istumme koneella, mutta ehei emme edelleenkään facebookissa.

Ruokatauko on hoitajalle, niin kuin vaikka paperitehtaalla työskentelevälle henkilölle useimmiten työsopimuksessa sovittu lepotauko. Riippuen kuuluuko hoitaja yleistyöajan vai jaksotyönajan piiriin, saattaa olla jopa niin ettei ruokatauko itseasiassa ole edes työaikaa vaan keskelle vuoroa sijoittuva aika jolloin hoitaja saa poistua työpaikaltaan ilman että se kuuluu yhtään kenellekään mitä tauollaan tekee. Silloin siis voi vaikka käydä lounaalla tai vaikka lukea lehteä jos sen kokee taukonsa arvoisena toimintana. Tällöin hänen todellinen työpäivän pituutensa tosin on 30min pidempi kuin hoitajalla jolla ruokailu tapahtuu työaikana.

KVTES:n luku VI 4 §:n 2 momentin mukaan mikäli viranhaltija/työntekijä päiväkodissa, sairaalassa tai muussa hoitolaitoksessa työvuorossa ollessaan määrätään osallistumaan valvojana tai ohjaajana ruokailuun ns. esimerkkiruokailijana (ateriointi samassa pöydässä yhtä aikaa ohjattavien kanssa), ei ateriasta tällöin peritä korvausta. Jollei ateriasta peritä korvausta, se katsotaan verotettavaksi luontoiseduksi. Eli suomeksi sanottuna hoitajat siis itse joutuisivat maksamaan ruoan verotusarvon syödessään vanhusten kanssa. En usko että monikaan haluaa että pienestä palkasta viedään rahaa vielä silläkin verukkeella että hoitajan syömisestäkin määräisi työnantaja.

Kukaan meistä ei myöskään ole kone. Ei poliisi, ei palomies, ei pankkivirkailija, ei kaupan kassatyöntekijä. Miksi hoitajan tulisi olla? Miksi yhtälailla kuin monet muut ammattikunnat hoitaja ei saisi viettää lakisääteisiä taukojaan syöden omat eväänsä samalla hetken rauhoittuen poissa osaston hektisyydestä? Uskon että hetken levättyään, ruokaa saatuaan ja kahvikupposen juotuaan kuka vaan meistä jaksaa taas paremmin hoitaa työnsä. Toki säännöt pitää olla ja osaston valvonta suoritettava turvallisesti, mutta ei tauoista luopuminen ole mikään ratkaisu vanhustenhuollon pulmiin. Jos henkilökuntaa ei ole riittävästi jotta voidaan taata edes lakisääteinen tauko kaikille hoitajista vuorollaan, ei varmasti ole laitoksessa muutenkaan tarpeeksi henkilökuntaa työtä suorittamaan. Ja kysynpähän vaan kuinka moni kirjanpitäjä syö tilienhoidon äärellä tai kuinka moni kirurgi kesken sydänleikkauksen. Miksi siis hoitajien pitäisi luopua heille kuuluvasta hetkestä jolloin voivat itsensä ravita ja hetken huokaista.

Vielä muistutan mitä tarkoittaa jos hoitajalla on esimerkiksi 7 hoidettavaa vanhainkodissa aamuvuoronsa aikana ja työaikaa on 8 tuntia. Tästä kun vähennetään ne oikeasti tarpeelliset LAKISÄÄTEISET tauot (30min), se työntekoon kuuluva kirjaaminen 30min (vähintään), vanhusten ruokailuihin menevä aika noin 2,5h  (aamupala, lounas ja kahvit. Sisältäen asukkaiden tuomisen pöydän ääreen, vuodepotilaiden avustamisen syömisasentoon, syötettävien syöttämisen, aterioiden tarjoilun ja ruokailun jälkien korjaamiset)

Voitte laskea paljonko aikaa jää itse hoivalle. Kyllä 4,5h!!! Tällä laskukaavalla välitön hoiva-ajan määrä on hieman yli  30 min/asukas vuorossa.  Eikä tätäkään aikaa voi yhteen putkeen yhden ihmisen kanssa viettää vaan se on aika koko vuoron ajalla jonka yksi asiakas hoitajalta saa. Sisältäen aamupesut, vessassa käyttämiset päivän mittaan, vaippojen vaihdot, suihkussa käynnit, ulkoilut, keskusteluhetket, virikkeet…

Vaikka millainen taikuri olisi, ei muutamissa minuuteissa vaan ihminen repeä kovin huikeisiin suorituksiin. Perusasiat saadaan hoidettua mutta siihen se jää.

On paljon ihania hoitajia jotka saavat mahdutettua iloa ja eloa myös kiireeseen. Kuka järjestää pienen tuolijumpan aamupuuroa odotellessa. Kuka laulaa vanhukselle suihkussa tätä rauhoittaakseen. Joku silittää ja halaa samalla kun saattaa lounaalle. Joku tuo vuodepotilaan sängyn kanssa päiväsaliin muiden seuraan. Heitä löytyy jokaisesta työpaikasta, varmasti näistä Maaretin ja Minnan parjaamistakin paikoista. Onkin siis aivan kamalaa lukea tämän haastattelun kaltaista yleistämistä.

Resurssipula hoitoalalla on monessa paikkaa aivan todellinen ongelma. Se on taakka jolla moni uuvutetaan ja jonka takia reilusti yli puolet hoitajista miettii alanvaihtoa. 

 

Kirjoittaja on Hanna Jokinen,

ammatistaan ylpeä 30+ Lähihoitaja.

SuPerlehden pakinoitsija ja Hämeen Sanomien vieraileva kolumnisti. 

Hyvinvointi Mieli Raha Työ

Kuka kuuntelisi Mammaa.

Serkkuni vaimo kirjoitti taannoin erittäin koskettavasti facebookissa. Oli pakko kysyä lupa että saisin kirjoittaa tästä blogissani. Aihe on täyttä asiaa, surullisen riipaiseva ja erittäin ajankohtainen. Ja toki itselle Lähihoitajana ja SuPerilaisena aktiivina erittäin läheinen.

Sukulaiseni “Mamma” on nyt pari viikkoa ollut kotioloissa, toistaiseksi onnistuneesti. “Mamma” halusi kirjoittaa kirjeen pari päivää ennen kotiutumistaan. Takanaan 7 muuttoa eri hoitolaitoksien välillä reilun parin kuukauden aikana.

Näyttökuva 2016-07-03 kello 22.52.42.png

Hän oli soittanut ja kertonut, että on kirjoittanut laitosreissulla ollessaan kirjeen Pääministerille ja istuvalle hallitukselle, keskusteltuaan hoitolaitoksen huoneessa uuden ystävänsä kanssa kaikesta matkalla koetusta!

Kirje on serkkuni vaimon toimesta jo lähtenyt sähköisesti eteenpäin Mamman kotiuduttua. Tässä nyt, luvan kanssa, kirje teidänkin kaikkien luettavaksi.

 

”Ajattelemisen aihetta arjesta”


 

Me, jotka synnyimme sodan runtelemaan Suomeen,

jolla oli suuret sotakorvaukaet maksettavina

Me, jotka leikimme 
kivillä, kävyillä ja puutikuilla

emmekä saaneet lapsilisiä, emme hoitovapaita 
emmekä ilmaisia kouluruokia.


Kuinka ihmeessä pystyimme rakentamaan hyvinvointi Suomen?

 

Kerronpa sinulle;


työtä tekemällä!

Nyt ollaan velkakierteessä;


Taas meille sanotaan:

Säästä, tee työtä ja rakenna Suomea!

 

Nyt olemme kuitenkin ikäihmisiä,
 jotka tarvitsisivat ulkopuolista apua! 


Nyt meille sanotaan:

Ei ole rahaa eikä tilaa, 
missä voisimme saada apua ja hoitoa!


Valtion omistamissa ja ylläpitämissä hoitopaikoissa on pitkät jonot! 


Että pääset jonoon, sinun on osoitettava ettei neljä kertaa päivässä käyvä maksullinen hoito kotona riitä kattamaan jokapäiväistä hoitotarvettasi.

 

Huom! 
Tämän hoidon kustantannat omista tuloistasi!


Jos ei ole rahaa, et saa mistään hoitoa!


Jos valitat, 
sinusta tehdään vanhuudenhöperö, 
joka ei ymmärrä asioita!


Miten ihmeessä olemme pystyneet elämään näin kauan, 
että meistä tehdään ongelmajätettä?!


 

Miten menetellä saadaksemme loppuajaksemme arvokkaan elämänlaadun? 


Oletko ajatellut,
 millä tämä kaikki on kustannettu?


Vastausta odottaen 
Mamma vuosimallia 1940

Ps.edes resurssien puute ei ole mikään syy siihen, että toisen ihmisen kunnioittaminen on kadonnut!

 

Jäin sanattomaksi. Myönnän että itkin. Näitä samanlaisia “Mammoja” on jokaisen meidän kotikaupungeissamme, naapurissa, sukulaisissa. Valitettavan usein heitä pompotellaan, kuten Mammaa, laitoksesta toiseen. Sakkomaksuja ja siirtoviivemaksuja peläten. Time is money sanotaan. Äkkiä eteenpäin ettei kulu yhtään turhaa senttiä. Usein ajattelematta kuitenkaan kokonaisuutta ja sitä mikä olisi asiakkaan paras.

Äkkiä vaan kotiin. Säästöt. Säästöt. Säästöt.

Säästöt puetaan kauniisti itsemääräämisoikeuden ja paljon hehkutetun kotona asumisen autuuden viittaan. Koitetaan nyt vielä jos muutama päivä, viikko, kuukausi menisi kotona. Kotihoidosta kuuluu julkisuuteen monin paikoin hätähuutoja kun hoitajat väsyvät työtaakan alle. Vanhuksille lisätään ja korotetaan maksuja, hoidon laadun kärsiessä yhä enenevissä määrin kun joka paikassa karsitaan ja kiristetään. Moni vanhus pelkää kotona koska ei sillä enää pärjäisi ja on vankina omien seiniensä sisällä pääsemättä itsekseen edes vessaan.

Laitoksista uhataan vähentää hoitajamitoitusta entisestään vaikka nyt jo monin paikoin mennään aivan äärirajoilla.

Henkilökuntaa ei kuunnella vaan liian usein lääkkeeksi tarjotaan asennemuutosta. Totta on toki, kuten Mammakin kirjeensä lopettaa, ettei resurssipula saa syödä kunnioitusta. Mutta totta on sekin ettei yksi hoitaja repeä määräänsä enempää tekemään vaikka kuinka yrittää. Mitkään temput ja kikka kolmoset eivät tuo lisää aikaa siinä kohtaa kun hoidettavia voi yhtä hoitajaa kohden olla laitoksessa jopa 9 yhden vuoron aikana. Mikäli hallituksen uhkaukset toteutuvat.

Toivon todella että päättäjät kuuntelisivat edes Mamman kaltaisia ihmisiä, heitä joiden elämästä he päättävät. Kehtaavatko he päätöstensä jälkeen katsoa Mammaa vielä silmiin ja sanoa että tämä kaikki on oikein, kohtuullista ja vanhuksiamme kunnioittavaa?

Meillä hoitajilla on ainakin teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa. Voimme valita yhtenä rintamana taistella oikeuksimme ja ennenkaikkea hoidettaviemme oikeuksien puolesta. Meillä useimmilla on vielä voimavaroja siihen. Voimme pahimmassa tapauksessa harkita jopa uran vaihtoa jos emme enää muuten kestä.

Mutta mitenkäs Mamma? Mamma ei voi vaikuttaa siihen juurikaan että hän vanhenee, tulee heikommaksi voimiltaan ja tarvitsisi apua. Hänet asetetaan puun ja kuoren väliin, sori siitä saate-sanoin. Siellä Mamman kaltaiset ihmiset sitten valitsevat kotona ostavatko tarvittavat lääkkeet vai ruokaa. Pärjäisikö sittenkin ilman apuja koska rahaa hoitomaksuihin ei ole. Mamma ei voi valita, siksi hänen asemansa ja oikeutensa hyvään elämään pitäisi olla myös päättäjillemme sydämen asia. Valitattavasti näin ei näytä olevan.

 

Anna anteeksi Mamma, he eivät tiedä mitä he tekevät. 

Hyvinvointi Mieli Työ Uutiset ja yhteiskunta