Ei edes vastauksen arvoinen.

“Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer julkisti 9. kesäkuuta selvityksen lähi- ja perushoitajien kokemasta työkuormasta. Tulokset olivat hälyttävät. Työn kuormittavuus on kasvanut neljässä vuodessa merkittävästi. Vastaajista 93 prosenttia oli huolissaan hoidon laadusta. SuPer kysyi selvityksen julkistamisen jälkeen kansanedustajilta, mitä he aikovat osaltaan tehdä, jotta tilanne saadaan korjattua. Kansanedustajista vain 10 vastasi kysymykseen.”

 

Kyseinen lainaus SuPerin uusimmasta tiedotteesta on surullista ja tyrmäävää luettavaa. Kahdestasadasta kansanedustajasta vain 10 vastasi osaltaan kysymykseen. 190 päätti käytöksellään osoittaa etteivät pidä esimerkiksi vanhuksia, sairaita, heidän läheisiään tai hoitajiaan edes yhden vaivaisen vastauksen arvoisena.

Näyttökuva 2016-06-28 kello 12.13.21.png

Uskallan väittää että lähes kaikki 200 viime vaaleissa valituksi tullutta kansanedustajaa on hymyillyt standeillään ja kojuillaan kymmenille, sadoille, tuhansille vanhuksille, omaishoitajille ja lähihoitajille. On vannottu ja vakuutettu että kyllähän nyt jokainen ansaitsee hyvää hoitoa, arvokkaan elämänmakuisen elämän ehtoon ja kunnioittavin käsin saattamisen kuoleman kohdatessa.

“Ottakaapa rouva tästä kahvia ja pullaa. Tässä prosyyriä kotona luettavaksi ja kirjoitatte sitten tämän numeron vaaliuurnalla niin hoidetaan ne vanhusten asiat sitten kuntoon. Kyllä minä teidän asialla sitten olen kun sinne eduskuntaan pääsen”.

Mitä on saatu aikaan eduskuntavaalien jälkeen? Leikkauksia, kurjennuksia, suoranaisen vanhusten heitteillejätön mahdollistamista. Syy vieritetään millon kenenkin muun niskoille, yhä useammin saa lukea ja kuulla kuinka itseasiassa hoitajilla onkin asennevamma. Tehostamalla ja henkilökuntamääriä leikkaamalla saadaan hyvää laatua aikaan, älkääs nyt hoitsut iniskö. Ettekö te ymmärrä että teidän pienestä palkasta leikkaaminen on nyt just se oikea lääke tämän maan ongelmiin.

Ja vanhukset ja sairaat maksakoon itse yhä enenevissä määrin kaikesta. Nostetaan vähän palvalumaksuja ja kaikenmaailman omavastuita. Mitäs sairastuitte ja vanhenitte. Ja sitäpaitsi ei meillä kansanedustajilla ole aikaa vastailla kyselyihin. Niin joo, SORI SIITÄ!

Aivan käsittämätöntä käytöstä, epäkunnioittavaa, kylmää vastuun pakoilua. Jos ihminen valitaan monen tonnin kuukausipalkalla päättämään yhteisistä asioista niin sen verran luulisi olevan selkärankaa että vastaa edes kysymykseen sillon kun kysytään yhteiskuntamme heikoimpien jäsenten asemasta.

Te kansanedustajat olette paikallanne vain koska me teidät sinne äänestimme. Ja uskon että aika montaa meistä tällähetkellä hävettää tunnustaa kelle äänemme olemme antaneet. Valta ei itseasiassa ole teidän käsissänne muuta kuin lainassa ja yhtä nopeasti kun teille ura urkeni, teidät voidaan sieltä myös sysätä alas. Te olette paikallanne myös vain ja ainoastaan siksi että ne keille nyt käännätte selkänne ovat tämän maan itsenäiseksi taistelleet. Ilman näitä edeltäviä polvia, joiden ihmisarvoisella elämän loppuvaiheella te nyt pyyhitte pöytää, te ette istuisi edustusautoisanne ja taputtelisi toisianne selkään ”hyvien” päätösten jälkeen.

Teidän jokainen tekonne on käyntikorttinne ja nämä teot eivät unohdu seuraaviin vaaleihin mennessä. Kai te tajuatte että jättämällä vastaamatta suuren ja erittäin aktiivisen liiton kysymykseen, joka on esitetty vanhustemme ja sairaidemme puolesta, ilkutte meille julkeasti ja julkisesti päin naamaa.

Onko teillä oikeasti varaa kääntää selkänne 90 000 äänestäjälle? Koska niitähän me SuPerin jokainen jäsen myös olemme.

Onko teillä varaa kääntää selkänne ja toimia ylenkatsovasti niitä satoja ja tuhansia vanhuksia ja sairaita kohtaan? Heidän omaisiaan ja läheisiään? Ette kai te ihan oikeasti voi ajatella että yhdenkään näiden ihmisten ääntä enää jatkossa toimienne jälkeen saatte?

 

Kiitos tuhannesti: Ala-Nissilä Olavi (kesk.), Elomaa Ritva (peruss.), Haatainen Tuula (sd.), Heikkinen Hannakaisa (kesk.), Kulmala Kari (peruss.), Myllykoski Jari (vas.), Räsänen Päivi (kd.), Salonen Kristiina (sd.), Semi Matti (vas.), Uotila Kari (vas.). Te käytitte aikaanne, mtoimitte kuten asemassanne mielestäni kuuluukin ja esitettitte oman kantanne kysymykseen. Uskon että se merkitsee äänestäjillenne paljon ja antaa teistä myös ihmisenä erilaisen kuvan kuin niistä 190:stä jotka eivät pidä meitä kymmeniätuhansia edes yhden vastaksen arvoisina.

 

p.s. syksyllä on vielä uusi mahdollisuus teillä 190:llä vastaamatta jättäneellä. Kannattaa siis meittiä vielä olisiko sitä aikaa vastata. Ja vastaus kannattaa olla aika hemmetin hyvä!

 

https://www.superliitto.fi/viestinta/tiedotteet-ja-kannanotot/super-onko-niin-etta-kansanedustajia-ei-kiinnosta-hoitajien-hyvinvointi-eika-kansalaisten-saama-hoidon-laatu/

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Onni.

Kaikki meistä sitä tavoittelevat, kukin tavallaan. Liittyneeköhän mitään asiaa kohtaan niin erilaisia odotuksia ja moninaisia käsityksiä kuin mitä onnen ja onnellisuuden tavoitteluun liittyy? Osalle kaiken tulee olla suurta, mahtavaa ja kiiltävää. Uutta, hienompaa, kallista? Toisille onni muodostuu jostain lähes päinvastaisesta.

Kun itse mietin onnellisuutta, huomaan miten se omalla kohdalla löytyy usein pienistä asioista ja hetkistä. Joskus aivan odottamattomastakin tilanteesta.

Mulle onni ei ole uusi kallis käsilaukku tai pramea uusimman vuosimallin auto. Se on lapsenomainen riemu yli kymmenen vuotta vanhan auton ratissa, lempibiisien soidessa ikkunat auki cruisaten. 

Ei onni ole maailman isoimmassa tuttavapiirissä, suosittuna paistattelussa, kuuluisana. Se on sen tiedostamista että elämässä on juuri oikeat ihmiset, juuri ne mulle sopivimmat jotka ovat seuloutuneet karikoiden ja tyrskyjen jälkeenkin rinnalle kulkemaan. Ne joille voin olla minä, ilman maskeja ja naamioita.

Ei se ole romanttista hapatusta päivästä toiseen, kukkia, kynttilöitä ja kuohuvaa. Se on ennemminkin puoliksi syöty suklaalevy jätettynä mun puolelle sänkyä odottamaan. Se on yhteiset kauppareissut jossa toinen kantaa painavan ostoskorin, aina. Tai melkein aina. 

Mittaamaton onni on myös itkun keskellä. Auki ja hauraana. Hiljainen pyyntö johon täydestä sydämestä vastata että en ole menossa mihinkään. Se on iso vastuu saada valita ne parhaat sanansa joilla ottaa edes osa toisen surun taakkaa pois. Se on hetki jossa tajuaa ja vannoo että tästäkin selvitään. Ettei ole mitään hävittävää. Onni on myös tietää että joskus roolit ovat toisinpäin ja siinä tiedossa on hyvä, lohdullista, turvallista  elää. 

Onni on sitä kun ei satu mihinkään. Tai vaikka sattuu niin silti yrittää parhaansa. Ja oppii antamaan aikaa itselleen myös levätä. Sen ymmärtämisessä ettei aina jaksa ja pysty, mutta silti on ihan rittävä.

Suurimmilta määrin onni on kuitenkin myös työtä. Se on sitä kun pukee unelmilleen työhaalarit ja alkaa työstää niitä. Silloinkin kun pelottaa ja tuntuu ettei yhtään osaa eikä uskalla. Onni ei tule märehtien tai valittaen. Joskus se odotuttaa ja työllistää. Mutta sen oivaltaminen että itse olen sen seppä on usein ratkaisun avain. 

Voit valittaa, vaatia, muhia omissa pohjamudissasi. Penätä muita tasoittamaan tietäsi. Mutta ei onni niin tule. Ei kukaan voi tehdä sinua onnelliseksi ulkoapäin, ratkaisut on löydettävä itsestään. Onni on paljolti asenne, tapa nähdä mahdollisuuksia siinä missä joku muu nostaa kädet pystyyn. 

Näyttökuva 2016-06-23 kello 6.03.46.png

Onnellisuus on myös vastuuta. Vastuuta itsestä, elämästä ja läheisistään. Se on sitoutumista elämäänsä ja ihmisiinsä uudelleen ja uudelleen huonoista päivistä, kuukausista huolimatta. Ei onni tule sillä että aina korvataan vanha uudella ja jätetään haastava tehtävä kesken.

 

Onni on olla kiitollinen. Sanoa että rakastaa, välittää. 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä