Postimies soittaa aina kahdesti, turvapuhelimella?

Lehdet ovat viime päivinä uutisoineet Postin uusimmasta aluevaltaus ideasta. Jatkossa se haluaa laajentaa palveluitaan hoiva-alan puolelle!

Iltalehti uutisoi aiheesta:

”Posti uskoo, että hoivapalveluissa olisi mahdollisuudet suureen kasvuun jo yksin suomalaisten ikääntymisen vuoksi.

Postin kotipalveluista vastaava johtaja Petri Kokkonen sanoo Ylen haastattelussa, että Posti harkitsee myös oman hoitohenkilökunnan palkkaamista.

Henkilöstössä olisi sekä Postin omia että uusia työntekijöitä. Posti palkkaisi ammattilaiset tehtäviin, joissa tarvitaan ammatillista koulutusta ja kokemusta.

Kokkonen kuitenkin toteaa, että kaikkiin terveys- ja hoiva-alan tehtäviin ei tarvita ammatillista erityiskoulutusta.”

Näyttökuva 2016-05-05 kello 23.22.16.png

Luovuus on useimmiten hyvä ajatus ja sangen kannustettavaa, mutta eiköhän nyt kuitenkin mennä vähän utopian puolelle Postin herrojen pähkäilyjen suhteen. Koko ajatus tuntuu sangen hämmentävältä ja jopa Lähihoitajana suorastaan loukkaavalta. Kokkosen kommentti ettei kaikissa terveys- ja hoiva-alan tehtävissä tarvita ammatillista erityiskoulutusta on pöyristyttävä. Joko tällä herralla menee nyt termit sekaisin ja hän viittaa esim. hoitoalallakin suoritettaviin avustaviin tehtäviin kuten vaikkapa pyykkäämiseen ja tiskaamiseen. Varsinaista terveyden- ja hoiva-alan työtä näistä mielestäni ei ole kumpikaan. Toki ne kuuluvat esim. Jokaisessa kodissa toistuviin tehtäviin, mutta varsinaista hoitotyötä ne eivät ole.

On vaikea saada kiinni mitä terveys- ja hoiva-alan työtehtäviä Kokkonen tarkoittaa sanoessaan ettei siihen tarvita ammatillista erityiskoulutusta. Ihmisen hoitaminen on todellakin ammattitaitoa ja koulutusta vaativaa, kun se tehdään fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti oikein. Ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta ja ihmistä kunnioittaen, kuntouttava työote huomioiden ja kohdaten hoidettava kiireettä, tasa-vartaisena ja kokonaisvaltaisesti.

Kyllähän varmasti postinjakaja oppii kaatamaan dosetista lääkkeet asiakkaan kämmenelle ja antamaan vesimukin toiseen kouraan, mutta se kun ei vielä riitä. Pitäisi osata seurata lääkityksen vaikutusta ja esimerkiksi tunnistaa lääkkeet ja tietää syy ja sairaus minkä vuoksi niitä asiakkaalle antaa.

Vaipan oppii varmasti kuka vaan vaihtamaan mutta eri asia on osaako toimia esimerksi vaikeasti muistisairaan ihmisen kanssa niin että tämä ei pelästy tai ahdistu vaan suostuu lähtemään vessaan sille vaipan vaihdolle. Tilanne jossa samainen asiakas on saattanut muistisairaudesta johtuen sotkea itsensä tai ympäristönsä esim eritteillään ei sekään ole tavaton. Miten siihen kouluttamaton posteljooni reagoi? Esimerkkejä on toki lukuisia muitakin.

Etenkin ihmisten kodeissa tapahtuva hoitotyö on hyvin herkillä tuntosarvilla tehtävää työtä. Menet hoitajana toisen ihmisen kotiin, jossa tämä on kuningas. On monia seikkoja joita täytyy osata ottaa huomioon ja ne tulevat vain koulutuksen ja työkokemuksen kautta. Täytyy ymmärtää paljon asioita hyvästä ergonomiasta, asiakasturvallisuudesta, turvallisesta lääkehoidosta ja tuntea asikkaansa hyvin jotta voi seurata tämän tilassa tapahtuvia muutoksia. En usko että kouluttamaton posteljooni on kykenevä tunnistamaan tarpeeksi ajoissa ja perustellusti muutoksia vaikkapa asiakkaan käytöksessä jotka voivat viitata esimerkiksi kehittymässä olevaan infektioon tai hengenvaaralliseen sairauskohtaukseen.

Kotihoidossa asuu koko ajan sairaampia ja huonompi kuntoisia vanhuksia. Ihmisiä joiden hoidoksi ei enää riitä pelkkä pikainen tarkastus. Eikä vallankaan heidän hoitajakseen riitä henkilö jolla ei ole edes sairaanhoidollista tietotaitoa, saatika mitään käsitystä esimerkiksi juurikin muistisairaiden kohtaamisesta. Ei heidän koteihinsa voi marssia kuka vaan tuosta vaan. 

Posti sanoi irti jokin aika sitten valtavan määrän porukkaa ja jo hetken päästä oli palkkaamassa vuokratyövoimaa. Tämäkö olis sitten Postilla toimivan hoitajankin kohtalo tulevaisuudessa? Armotta pihalle kun hommat hiljenevät ja vuokrafirmasta halvempia hoiva-avustajia tilalle? Ja tuskin on unohdettu sitäkään että samoihin aikoihin kun Postin toimitusjohtaja jakeli hurjat määrät monon kuvia työntekijöidensä persauksiin, nousi edeltävästi hänen oma palkkansa. Kokonaispalkka nousi 15 000 eurolla 486 000 eurosta 501 000:een. Tämän lisäksi hän sai 78 000 euron tulospalkkion.

Mitähän seuraavaksi ehdotetaan? Lihamestari voidaan palkata kirurgiksi? Veitsi pysyy molemmilla kädessä? Kaupankassa voi hoitaa valtiovarainministeriksi koska molemmathan käsittelevät työssään raha-asioita?

Hyvinvointi Terveys Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Veteraanin iltahuuto

Veteraanipäivän iltana kuuntelen netissä jaettua videota jossa 95vuotias aivan ihana herra laulaa Veteraanin Iltahuutoa lapsikuoro taustallaan. Ääni värisee, mutta laulu soi silti upeammin kuin moni muu kuulemani nuorempien versio. Kyyneleet nousevat väkisinkin silmiin.

Jään ajattelemaan niitä veteraaneja ja heidän muita ikätovereitaan joita olen vuosien varrella kohdannut hoitajana, omaisena ja tuttavana. Tässä kohtaa kyyneleitä valuu jo niagaran putouksen verran.

Näyttökuva 2016-04-27 kello 21.56.56.png

Kuva: Reserviläinen.fi

Muistan niitä öitä kun muistisairas veteraani on itkua pidätellen pyytänyt etten päästä ”niitä” sisälle. Tarkoittaen itäisen naapurimme sotilaita. Olen kädestä pitäen, poskelta kyyneliä pyyhkien luvannut että en päästä. Kertonut että minulla on kyllä koopee valmiina, nyt saa nukkua, minun vuoro olla passissa.

Muistan lottia ja kotijoukoissa palvelleita jotka paniikissa etsivät lapsiaan tai elävät muistoissaan uudelleen navatta-palot ja huolen siitä ettei lehmiä ole lypsetty. Vahvoja naisia ja miehiä, jotka antoivat kaikkensa ja vielä vähän enemmän jotta meillä olisi Suomi jota kutsua isänmaaksi. Monella meistä on katto pään päällä, terveet lapset, ruokaa kaapissa, puoliso kotona ja molemmilla töitä ja silti koemme elämän olevan raskasta. Puhumme ruuhkavuosista ja kiireestä, paineista. En voi kun ihmetellä miten nykyiset veteraanit nuoruudestaan selvisivät. Sotatalvien pakkaset, puuhellat, miehet rintamalla ja naisilla koko huushollin ja mahdollisen maatilan työt. Lapset, puute ja kuoleman pelko. Meidän ruuhkavuotemme näyttävät äkkiä melko köykäisiltä.

Näitä naisia ja miehiä asuu laitoksissa ja kotihoidon turvin asunnoissaan satoja, tuhansia. Heiltä sairaudet, vammat ja muistamattomuus ovat vieneet sen lopunkin mitä sota ei vienyt. Joka paikkaan sattuu, elämänsä rakkaudesta on leskellä jäljellä enää ikävä ja muistot, lapsilla on liian kiire niissä ruuhkavuosissaan käydä kylässä, hoitajia on aivan liian vähän vastaamaan välttämättömän hoidon lisäksi juurikaan muusta. Heitä elää satoja yksin, ainoa valonpilkahdus päivässä kotihoidon nopeat muutaman minuutin käynnit. Tai sairaalavuoteessa odottaen seinää katsellen, parin tunnin välein joku poikkeaa kääntämään asentoa tai tarjoamaan hieman jo jäähtynyttä ruokaa.

Märkä vaippa kirveltää, säärihaavaan sattuu, ajantaju hämärtyy. Samat seinät, samat nurkat tunnista ja päivästä toiseen. Ulos ei pääse, ei uskalla eikä enää osaa lähteä. Vuodenajat vaihtuvat, pienessä yksiössä tai vanhainkodin huoneessa aika on pysähtynyt. He eivät monikaan enää odota joulua, eivät juhannusta. Mitä niissä on odottamista kun enää ei ole rakasta jakamassa juhlan iloja tai enää ei ole edes muistoja siitä mikä se juhannus tai pääsiäinen edes oli.

Tätäkö he toivoivat itsenäiseltä Suomelta. Pelkoa, yksinäisyyttä, ahdistusta, ikävää? Tällaisen maan puolestako he sotivat, antoivat isät, veljet, puolisot? He jotka eivät kaatuneet veli venäläisen luotiin rintamalla kaatuvat yksin kotona, osaamatta soittaa turvapuhelimella apua. Viruvat kotinsa kylmällä lattialla kuin talvisessa juoksuhaudassa, haavoittuneena ja peloissaan. Joku tulee ehkä muutaman tunnin päästä, ehkä vasta huomenna.

 

Eikö heille suotaisi edes arvokasta loppua?

Ihmistä kiireettömästi rinnalle. Sitä hoitoalan ammattilaista jolla on osaamista, kyky ja sydäntä kohdata hänen rinnallaan sairauden pahentuminen, muistin hämärtyminen ja lopulta kuolema. Ihmistä joka saisi tehdä sydämellään hoitotyötä parhaansa mukaan, kelloa vastaan juoksematta. Pitäisi kädestä, lievittäisi kipuja. Veisi vielä kerran katsomaan lehteen puhkeavia koivuja ja joka toisi ilon pilkahduksen harmaiden hetkien katveeseen.

Eihän vähennetä veteraaneilta ja heidän ikätovereiltaan enää mitään. He ovat kovat lunnaat jo maksaneet. Ei viedä vielä tuhkiakin heidän pesästään!

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta