Mielen lenkkipolulla.

Laiskottelin sohvatuolissa, ulkona harmaa ja sateinen sunnuntai. Olo oli tunkkainen ja levoton, arvoin löhöämisen jatkamisen ja lenkille lähdön välillä. Siellä on sateen jälkeen märkää, tihkuttaakin. Mulla on jo valmiiksi orastava rakko kantapäässä.

Teippasin kuitenkin kantapäät huolella, vedin lenkkarit koipiini ja lähdin ulos. Musiikit soimaan, napit korviin ja kohti metsää. Ensimmäisen kunnollisen ylämäen kohdalla mietin että mitä järkeä tässäkin on, vapaaehtoisesti täällä puuskuttaa ja punnertaa mäkeä ylös, hiki päässä.

Näyttökuva 2016-04-17 kello 20.09.03.png

Kuva: suomenluonto.fi

Päästyäni hetken matkaa eteenpäin, kävi niin kuin usein ennenkin. Kehon hyvänolon hormoonit alkoivat vallata mielen ja ajatuksen juoksu kirkastui. Aloin leikkiä ajatusleikkiä elämän, mielen ja lenkkipolun yhtäläisyyksillä.

 

Joskus elämässä tulee vastaan vastoinkäymisiä ja niitä vaikeita aikoja. Niitä elämän ylämäkiä joissa tuntuu että ei tässä ole mitään järkeä. Ne ylämäet on vaan kuljettava, jotta taas on helpompaakin polkua edessä. Mikään ylämäki ei lenkillä eikä elämässä kestä loputtomiin. Se polttaa, ahdistaa ja kuumottaa sillä hetkellä mutta kun sen on kavunnut voi onnitella itseään että kaikesta selviää. Ja vauhdinhan voi määrittää lähestulkoon aina itse, pakko ei ole mennä verenmaku suussa.

Voimme aina valita kuuntelemmeko, niin lenkillä kuin elämässäkin, ympäristöämme vai otammeko hetken breikin maaimasta sulkemalla korvamme. Aina voi valita mitä kuuntelee, ketä kuuntelee. Jos et halua kuulla ympäristöäsi, kuuntele jotain muuta. Laita ne henkiset napit korviin ja kuuntele vaikka itseäsi. Ei ollenkaan huono valinta. Itse valitsin tänään hyväksi havaitun soittolistan ja upposin omaan maailmaani.

Ensimmäisessä ylämäessä alkoi kantapäässä tuntua tuttua poltetta ja kirvelyä. Piru vie, taas lenkkari teki mulle temput ja rakkohan se sinne on tulossa taas kantaan, teippauksesta huolimatta. Epäsopivia lenkkareita löytyy jokaisen elämästä ja ihmissuhteista myös. Niin kuin niitä ihania, iskuja ja hankauksia pehmentäviä rakkolaastareitakin. Toiset ihmiset ja ihmissuhteet ovat kuin epäsopiva lenkkari. Jonkun muun jalassa mainiot, mutta just mulle ei vaan sovi millään. Jotkut ihmissuhteet, kauneudestaan tai käytännöllisyydestään huolimatta, aiheuttavat kipua ja hiertämistä. Ne saattavat lyhyessä juoksussa olla hyvät ja kivat, mutta kuten epäsopiva lenkkari, pitkällä matkalla hiertäminen saattaa käydä sietämättömäksi. Siinä kohtaa voi vaan todeta että tämä ihminen, kuten lenkkarikin, aiheuttaa mulle enemmän kipua kuin tukea ja jättää ne omaan arvoonsa tai minimoida niiden hiertäminen.

Rakkaat perheemme, todelliset ystävämme ja hengenheimolaisemme, jotka suojaavat meitä maailman hiertämiseltä ja vaimentavat meihin kohdistuvia iskuja ovat kuin parhaasta geelistä, hyvin tarttuvalla liimapinnalla valmistettuja rakkolaastareita. Heidän rakkautensa ja tukensa auttaa jaksamaan niitä rakkoja ja kipua aiheuttavia tilanteita ja ihmisiä. Heidän apunsa, avoin sylinsä ja välittämisensä pehmentää kovimmatkin iskut ja hiertymät joita kohtaamme elämän ylämäkeä kivutessamme. Ilman heitä olisimme melkoisessa pulassa, jatkuvasti vereslihalla tai avohaavoilla.

Tällä lenkillä ollessani tasan puolivälissä matkaa, kipu kantapäässä oli jo melkoisen tukalaa. Mietin käännynkö takaisin, todeten että kumpaan tahansa suuntaan jatkaisin olisi edessä ihan yhtä pitkä matka. Päätin jatkaa eteenpäin. Niin se elämässäkin menee, joskus on kivusta ja hankaluudesta huolimatta mentävä vaan eteenpäin koska mitään ei hyödy takaisinpaluusta. Edessäpäin sentään on uutta maisemaa luvassa vaikka siitä ei ehkä kivun keskellä niin nautikaan.

Olen tyytyväinen että menin ulos, sateen jälkeen ilma on raikas. On helppo hengittää. Niinhän se menee elämässäkin. 

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Mieli

Internet inkvisitio

Moni on varmasti törmännyt viime päivinä ”Porsche-miehen” videoon jossa hän kuvasi paria häntä ja hänen autoaan erittäin epäasiallisesti kohdellutta jannua. Tilanne kärjistyi jopa aggressiivisen oloiseen käytökseen, auton (ja siinä sivussa vähän ihmistenkin) päälle räkimiseen. Ei liene tarvetta mainita että jokatoinen sana videolla viittasi mm. naisen privaattivärkkeihin alatyylillä ilmaistuna ja taidettiin siinä paholainenkin toiselta nimeltään mainita. Erittäin värikästä ja tyylipuhdasta huonoa käytöstä.

 

 

Näyttökuva 2016-04-12 kello 10.06.26.png

Kuva: mtv.fi

Tietenkin on selvä että ihmiset haluavat antaa tukensa kaltoin kohdellulle, mikä sinällään on kiva piirre yhteiskunnassa. Pidetään huolta siitä kuka on kärsinyt vääryyttä. MUTTA! Asiassa todellakin on iso mutta. Kun lähdetään arvostelemaan toisten huonoa käytöstä ja yhdessä puolustamaan loukattua, ajaudutaan nykyään internetin muodostamassa omassa pikku maailmassa melkoisiin ylilyönteihin ja lopulta jopa huonompaan käytökseen kuin mitä alkuperäinen tilanne oli.

 

Nytkin esimerkiksi videolla nähtyjen huonosti käyttäytyvien herrojen auton rekkarin perusteella on selvitetty auton kuuluneen tietylle firmalla. Tämän firman facebook-sivulle on tullut kymmeniä, ellei satoja viestejä. Erittäin alatyylisiä kommentteja heidän kuviinsa ym.

 

Nettikeskusteluissa on täysin spekulaationa arveltu koko yrityksen olevan ”täyttä paskaa” koska yksi sen työntekijä, tai työntekijän kyydissä ollut henkilö, käyttäytyivät huonosti. On myös ilman mitään varmoja taustatietoja syytetty että videolla esiintyisi firman omista jne. Sivuille on mm. kirjoitettu seuraavat kommentit, jotka sieltä suorana lainauksena:

 

”Ei teillä oo töissä kun äitinsä hylkäämiä vahinkolapsia”

Kuva kommentti: ”Tosta reijästä on varmaan hyvä huoritella ohikulkijoita ja räkiä?”

 

Pari mainitakseni, sieltä siisteimmästä päästä jossa ei viljellä vittua ja saatanaa.

 

Nettikeskusteluissa on kaivettu esille myös kyseisen huonosti käyttäytyjän nimi, facebook-profiili, kuvia ja niin edelleen. Siitä en voi mennä takuuseen onko löydetty oikea henkilö vai joku vain laskenut päässään yks plus yks ja kas tässä teille syntipukki.

 

En puolusta missään nimessä käytöstä johon kuuluu liikenteessä pelleily, toisten päälle sylkeminen ja muutenkin erittäin huono käytös. Mutta onko nykyaikana taas noitavainot voimissaan? Jotain kun tapahtuu niin kansa kokoaan internet inkvisition kuviteltuja vihollisia vastaan. Toiminta on yhtä perusteltua kuin aikanaan kun noitia hukutettiin tai muita harhaoppisia kuritettiin. Jos noita painot nilkoissaan nousee takaisin veden pintaan eikä huku, on hän noita ja hänet voi polttaa roviolla.. Jos hän veteen heitettynä hukkuu painuttuaan pohjaan painojen vetämänä niin hups vaan se oli syytön, mutta sattuuhan näitä.

 

Niinhän nykyään internet inkvisitiokin toimii. Luullaan että tiedetään, otetaan oikeus omiin käsiin ja lopulta toimitaan ihan yhtä moukkamaisesti kun alkuperäinen ”pahantekijä”. Jos ollaan väärässä niin ”oho, sori siitä”, mutta vahinko on jo tapahtunut.

 

MITÄPÄ JOS tässäkin tapauksessa olisi kaivettu esiin vahingossa väärä henkilö jonka kuvaa, facebook-profiilia ja nimeä loataan julkisesti netissä? Ymmärtävätkö lynkkaajat yhtään että he mahdollisesti itse syyllistyvät pahempaan rikokseen, kuin auton päälle räkinyt huonosti käyttäytyvä henkilö? Mitä tällaisella julkisella lynkkauksella saavutetaan?

 

Mitä jos osuu omalle kohdalle että joku sinua muistuttava henkilö on törttöillyt ja facebookin seuraavan kerran avatessasi oma pärstä komeilee kaiken maailman MV-lehtien ja keskustelupalstojen kärki-uutisena. Olihan tämä Porsche-case eilen iltapäivälehdistön luetuin nettilööppi. Millä siinä enää mainettasi takaisin saat koska ei näitä netti-lynkkaajia kiinnosta asian lopputulos tai syyttömille heidän kommentoinnistaan mahdollisesti koitunut haitta. Siinä kohtaa kun asian oikea laita alkaa selvitä, on jossain muualla, jossain toisella facebook-sivulla jo uusi kohu meneillään. Mitä sillä on väliä vaikka asia ei millään tavalla kosketa edes asiasta haloota nostaville. Tuskin nytkään näillä netti-mouhoajilla oli monellakaan mitään omaa kontaktia porsche-mieheen, kyseiseen firmaan tai sen työntekijöihin.

 

Mua kiehtoo valtavasti tämä sosiaalisenmedian aika ja se kuinka hullusti ihmiset siellä käyttäytyvät. Luullaan ettei siellä päde samat säännöt kuin yhteiskunnassa. Ehkä siellä uskaltaa ujompikin avata suunsa ja joukkovoimaa on opittu käyttämään surutta hyväksi. Tokikaan some ei ole pelkkää paskaa ja öykkärintiä vaan sen voimalla voidaan ajaa hyviä, yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita ja saada paljon hyvää aikaan.

Silti toisinaan pelottaa ne väärinkäsitysten mahdollisuudet ja se kuinka kulovalkean tavoin asiat somessa leviävät, ilman että kukaan tarkistaa taustoja. Somessa kun voi rinta rinnan hehkuttaa vaikkapa tasa-arvoista avioliittolakia ja ruokasoodan syöpää parantavia vaikutuksia. Mielenkiintoinen rinnakkais-todellisuus.

 

p.s. Kyseisessä casessa syytettynä ollut firma osoitti todellista ammattimaisuutta julkisella anteeksi pyynnöllä ja lupauksella laittaa huonosti käyttäytynyt henkilö vastuuseen. Lisäksi kuolat tuulilasista on luvattu pesettää ja porsche saa vahauksetkin kaupan päälle. Hienoa, suoraselkäsitä toimintaa firmalta. Silti muutamat internet-inkvisiittorit yhä tälläkin hetkellä jatkavat puimistaan aiheesta.

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta