MOT:n dokumentti “Lääkkeillä vaiennetut vanhukset” (15.2.) kertoo karua totuutta vanhustenhoidon varjopuolista. Psykoosilääkkeitä, kuten esim ketiapiinia ja risperidonia syö maamme muistisairaista huomattavan moni. Ja läheskään kaikilla heistä ei ole edes psykoosi-diagnoosia. Muistisairaus aiheuttaa usein muistin huonontuessa, estojen poistuessa ja kognitiivisten kykyjen heikentyessä monia käytösoireita kuten levottomuutta, agressiivisuutta ja lisääntynyttä seksuaalisviriitteisyyttä. Muistisairaat saattavat vaikkapa aivan jatkuvasti riisua itseään ilkosilleen, sotkea eritteillään tai vastustella usein rajustikin hoitoa. Myös seksuaalinen ahdistelu (hoitajien tai toisten asiakkaiden) on aivan liian usein arkipäivää. Osaan näistä oireista saadaan lääkkeellä apua, osaan ei.

Psykoosilääkkeet eivät ole missään nimessä vaarattomia vaan saattavat lisätä mm. aivohalvauksen riskiä, eikä niitä suositella siksi muuta kuin vaikeimpiin psykoottisiin oireisiin ja esimerkiksi rajuun agressiivisuuteen. Valitettava totuus on että psykoosilääkkeitä käytetään aivan liikaa muistisairaiden ihmisten käyttäytymisen hillitsemiseen tai suoranaiseen lamaamiseen. Pillereillä tai injektioilla saadaan jopa pakkopaitaa tai lepositeitä tehokkaammin sidottua ihminen sänkynsä vangiksi.

Tässä kohtaa syyttävä sormi usein osoittaa hoitajiin ja ajatelleen että me vain helppoa reittiä etsien heitämme asiakkaillemme napit suuhun ja toivotamme hyvää yötä. Ettei muka edes haluta tai viitsitä löytää lääkkeettömiä keinoja käytösoireiden lievittämiseen. Totuus on kuitenkin valtaosassa tapauksia se, että hoitohenkilökunta on ajettu aivan liian ahtaalle.

Itseasiassa se on hallitus ja kuntien kirstunvartijat jotka muistisairaiden lähimmäistemme sitomisesta kemiallisesti sänkyihinsä ovat vastuussa. En jaksa uskoa että kukaan hoitaja haluaa ensimmäisenä keinona lamata toisen ihmisen avuttomaksi vuoteen pohjalle.

Dementiayksikön arki on valitettavan usein karu, ja tulee entistä karummaksi jos hallituksen kaavailemat heikennykset hoitoalalle menevät läpi. Nyt jo saattaa olla, ihan sen laillisen hoitajamitoituksen rajoissa, yhden hoitajan kontolla 7 muistisairasta ihmistä yhden vuoron aikana. Tai yövuorossa jopa lähemmäs 30 enemmän tai vähemmän muistamatonta hoidettavaa.

Oletko koskaan ajatellut millainen vastuu ja homma on hallita edes jollakin tavalla 7 muistamattoman ihmisen perushoito pesuineen, pukeutumisineen, vessatarpeineen, syömisineen ja lääkehoitoineen? Kun olet yhden asiakkaan kanssa vessassa ehtivät ne kuusi muuta hoidettavaasi sillä välin jo vaikka mitä. Muistisairas ihminen ei enää pysty vastaamaan käytöksestään. He saattavat käyttäytyä esimerkiksi toisiaan kohtaa hyvinkin rajusti.

Yhden huudellessa levottomana toinen ärsyyntyy ja saa agressiivisia kohtauksia käyden esimerkiksi tämän huutelijan kimppuun ollenkaan ymmärtämättä tekojensa seurauksia. Muistisairaalle on tyypillistä myös vaikkapa keräillä tavaroita, ihan mistä vaan ja koska vaan. Voitte arvata mikä kahakka on vaarassa syntyä kun asiakkaat eivät hahmota menevänsä väärään huoneeseen, koskevansa toistensa henkilökohtaiseen omaisuuteen ja tästä taas huoneen oikea asukas hätääntyy ja hermostuu.

On aivan tyypillistä että puolen tunnin aikana saatat hoitajana joutua vastaamaan dementoituneen henkilön samoihin kysymyksiin kymmeniä kertoja, jopa parin minuutin välein. Jos he eivät saa vastausta esimerkiksi kysymykseensä missä äiti on tai onko lehmät lypsetty aiheuttaa se usein heissä suurta huolta ja ahdistusta. Moni ei löydä omaa huonettaan tai kolistelee osaston ovelle aina vaan mielessään se lapsuudenkoti johon pitäisi päästä.

Joku saattaa sotkea itsensä ulosteella jopa useamman kerran yövuoron aikana ja kun kolmatta kertaa yksin valvoessasi suihkutat kunnioittaen ja lempeästi päästä varpaisiin tämän ihmisen useamman muun asiakkaan vaellellessa levottomana huoneesta toiseen on vitsit aika vähissä. Pitäisi pystyä olemaan ihmisen rinnalla jopa useita tunteja putkeen jotta saisi hänet lääkkeettömästi rauhoittumaan. Miten se on mahdollista toteuttaa jos yksi asiakas vaeltaa huoneesta toiseen herättäen kaikki muut asiakkaat, toinen huutaa peloissaan taukoamatta, kolmas pyrkii karkaamaan kotiin?

Nykyisillä, saati sitten tulevilla, hoitajaresursseilla ei vain revetä hoitamaan jokaista tilannetta muistisairaan ihmisen kanssa lääkkeettä. Ei vaikka kuinka olisi sydän paikallaan ja tehokkuuskäyrä huipussaan. Ihminen, edes hoitaja, kun ei vain voi multiploitua moneen paikkaan yhtä aikaa. Siksi joudutaan turvautumaan jopa kemialliseen sitomiseen, tulevaisuudessa taatusti entistä herkemmin työtaakan lisääntyessä entisestään. Se ei koskaan ole hoitajallekaan helppo valinta antaa lamaavaa läkettä. Moni kokee riittämättömyyttä ja ahdistusta siitä että joutuu “huumaamaan” hoidettavansa esimerkiksi yön ajaksi koska muuten ei vain ole mahdollista turvata yötä osastolla. 

Näemme hoitajina jatkuvasti aivan loppuun palaneita ja umpi-uupuneita omaishoitajia. Kun oma puoliso tai oma vanhempi herättää kymmenenkin kertaa yössä ja on täysin vahdittava 24/7 niin onhan se selvää että rakastavinkin omainen väsyy. Silti omaishoitajan tilanne on jopa tietyllä tapaa parempi kuin laitoksessa hoitajan, vaikka tämä onkin alansa ammattilainen. Omaishoitaja vastaa kuitenkin vain yhdestä ihmisestä ja hänen tarpeistaan. Pystyen reagoimaan niihin useimmiten aivan välittömästi. Laitoksessa yhden hoitajan, kuinka pätevän tahansa, vastuulla on aina useita muistisairaita joten väkisinkin tarpeeseen vastaaminen ei voi juuri ikinä olla täysin välitöntä. Tästä syystä esimerkiksi käytösoireet, jotka kotona pysyvät omaishoitajan täydellisella hoidettavalleen omistautumisella kurissa, saattavat laitoksessa röyhähtää hallitsemattomaksi.

Niin kauan kun meillä ei hoitajina ole mahdollisuutta reagoida ajan kanssa ja kiireettömästi kohdaten muistisairaiden tarpeisiin, tulee kemiallinen sitominen olemaan ikävä ja ahdistava osa arkea laitoksessa. Emme me hoitajatkaan siitä millään tapaa nauti, päinvastoin.

Mitä enemmän meillä olisi mahdollisuuksia tehdä työmme ihmisenä ihmiselle, ilman hoppua, sitä vähemmän myös lääkkeitä tarvittaisiin.

Tämä on arvovalinta päättäjiltä ja kansalta joka päättäjät valtaan äänestävät. Jos vain raha ratkaisee saavat yhä usemmat vanhuksemme viettää elämänsä ehtoon sänkyynsä sidottuna, kemiallisesti.