Sain eilen työvuorolistan kolmelle viikolle, alkaen 21.12. Pyhätunteja luvassa reilut 50 ja ”normaaleja” lauantaituntejakin melkein 10. Mitä tämä kertoo joulunajasta ja tästä naisvaltaisesta, pienipalkkaisesta hoitotyöstä? Monen mielestä varmaan sitä että siellä taas joku hoitsu ruikuttaa ja samalla käärii huikeat massit tuon täysin vanhentuneen ja kohtuuttoman keksinnön, pyhätyökorvausten, avulla.

Kyllä, totta on että palkkani tulee, joskus sitten helmikuussa kun joulun lisät maksetaan, olemaan hieman parempi kuin normaalin 3:n viikon listalla. Mutta mitä se tarkoittaa ihan konkreettisesti että ne sinne tilille napsahtavat?

Joulun ajalta se tarkoittaa sitä että pääsen jouluaattona töistä klo 21. Kotosalla olen vaatteiden vaihdon ja työmatkan jälkeen noin 21:30. Seuraavana aamuna kello soi töihin klo 5:30, ajelemaan lähden noin 6:30. Noin 9 tuntia jää siis aattoiltaa, tai no yötä, perheelle ja läheisille. Siitäkin pitäisi nukkua edes muutama tunti.

26.12. teen ensin ns. ”pätkäaamun” eli 7-12 vuoron jossa käytännössä pätkäaamu-vuorolainen tekee saman määrän duunia viidessä tunnissa kuin muut kahdeksassa tunnissa. Sitten kotiin nukkumaan ja illalla yöksi taas työmaalle.

Uusi vuosi menee myös yövuorossa, raketteja näkee onneksi katsella myös hetken parvekkeelta jos sattuu olemaan rauhallisemman puoleinen yö.

Kuva löydetty googlen avulla, ei liity omaan työyksikkööni.

Jos työ olisikin sitä pikkusievää, helppoa puuhastelua mitä useissa keskusteluissa sen väitetään olevan. Yhdessä kinkun särpimistä ja riemukkaita joululauluja. Toki joulu vanhainkodissa pyritään rakentamaan mahdollisimman kotoisaksi, sen minkä normaaliakin tiukemmilla resursseilla pystytään . Jouluihin ja muihin pyhiin liittyvän juhlan tunnun järjestäminen on useimmiten vuorossa olevien hoitajien vastuulla. Ei niihin kohtiin mitään lisäresursseja tai lisärahoitusta saada vaan tunnelma luodaan siitä mitä on käytettävissä. Ja tietenkin ne perustyöt on myös hoidettava, ei ne hygieniasta huolehtimiset, lääkehoito, ravitsemuksesta huolehtiminen, kuntoutus, haavanhoidot, saattohoito-tilanteet siitä mihinkään häviä oli sitten arki tai pyhä.

Juhlan lisäksi hyvin paljon jouluun liittyy myös raskaita tunteita ja pettymystäkin. Joulu laitoksessa on jo lähtökohtaisesti monelle vanhukselle tai sairaalle iso pettymys. Lähes jokainen kaipaa kotiin ja omien rakkaiden keskuuteen. Hoitaja, kuinka kiltti ja ihana tahansa, ei koskaan korvaa omaista. Monessa vanhustenhuollon paikassa moni ryppyinen poski raidoittuu tänäkin jouluna kyynelillä. Moni mummu ja vaari ottaa kädestä  kysyen hoitajalta miksi minun omaiseni eivät tänäkään jouluna ottaneet minua joulunviettoon kotiin tai edes korttia lähettäneet. Moni itkee ikäväänsä kun viimeiset joulut ovat leskenä olleet täynnä kaipausta ja menneestä elämästä jäljelle jää vain muistot.

Useimmiten tämä on hoitajallekin kirvelevä ja raskas kohtaaminen, mitä mikään kaunis sana ei siloita hyväksi. Myös hoitaja on poissa rakkaidensa parista ja saattaa kokea haikeutta ajatellessaan omaa perhettä joulupöydän ääressä ja omaa lastaan tai vanhempaansa. Joku hoitaja saattaa menettää viimeisen mahdollisuuden viettää joulua puolisonsa tai ystävänsä kanssa töissä ollessaan, koska kenellekään meille ei ole huomista tai seuraavaa joulua vielä luvattu.

Vieläkö tuntuu vanhanaikaiselta ja kohtuuttomalta saada korvaus tästä kaikesta? Onko hoitaja todellakin paha ja ahne kun toivoo ettei hallitus puutu etuihin joita on vuosia taisteltu korvaamaan sitä että työskentelemme myös silloin kun muu kansa viettää juhlaa ja pyhiä. Raha ei koskaan korvaa aikaa ja tunnetta minkä menettää ollessaan esim. juhlapyhinä töissä poissa rakkaidensa luota, mutta kyllä se kannustaa omalta osaltaan edes vähän. Monelle saattaa myös olla suoranainen pakko pärjäämisen takia ottaa vastaan töitä kaikkina mahdollisina pyhinä. Itselläkin jouluna tienatut lisät menevät helmikuussa siihen että saan maksaa kalliita reumalääkkeitä maksukaton täyteen ja pärjään siten taas vuoden eteenpäin fyysisesti. Ei siis shoppailua ja humputtelua tiedossa. Uskon etten ole läheskään ainoa hoitaja jolla juhlapyhistä tienattu ”parempi palkka” menee pakollisiin hankintoihin, laskuihin, elämiseen. Eivät ne useinkaan ole mitään ylimääräistä ”osta itelles jotain kivaa”-rahoja.

Onneksi hallitus perui päätöksensä leikata pyhäkorvauksia, se on jo iso voitto meille joiden työajat eivät aina ole sieltä helpoimmasta päästä. Eikä kohtaamiset työssä myöskään pelkkää vaaleanpunaista hattaraa ja ihanaa autuutta.

Voidaan toki kärjistää ja leikkiä ajatuksella niinkin että laitetaan vanhainkodit kii jouluksi ja hoitajat palkallisille vapaille. Tai ainakin supistetaan määriä niin että kaikki sellaiset vanhukset pääsevät omaisten luo jouluksi joilla vielä on lähisiä,  lapsia tai lapsenlapsia. Etenkin ne ihmiset joiden mielestä hoitotyötä ja lähihoitajan työtä ei tarvitse arvostaa. Että osaahan niitä pyllyjä pestä kuka vaan. Tässä kohtaa usein moni kiirehtii selittelemään että eihän me nyt pystytä mummua pissattamaan, syöttämään, nostelemaan, vaippaa vaihtamaan ja lääkkeitä antamaan. Kun on joulukin ja kaikkee ja halutaan ottaa rennosti. Parempi se vaan on mummon siellä vanhainkodissa kun on ammattilaiset hoitamassa. Vaikka omalle kohdalle käännettynä nähdäänkin jo yhden ihmisen hoitaminen, vaikka vaan parin päivän ajan, liian raskaana ja vaikeana niin hoitajien palkkapussille voitaisiin mennä täysin päinvastaista väittäen. Työn raskautta, osaamisen paljouden tarvetta ja palkkauksen pienuutta milläänlailla huomioimatta.

Kun puhun tästä, tarkoittaako se että vihaan työtäni ja joulu töissä on vastenmielistä? Olenko marttyyri ja haen huomiota? Sen saa määrittää jokainen lukija itse. Rakastan työtäni ja jokainen joulu ja muu pyhä töissä pyritään vetämään täysillä, koko sydämestä hyvää joulua rakentaen. Se mitä vihaan on että työtämme ei arvosteta ja hoitotyötä päivääkään tekemättömät ihmiset voivat päättää puolestamme, moittia ja syyttää ahneeksi.