Mikä on multa pois on myös sulta pois.

 

En ole poliitikko, ministeri tai muutenkaan mikään tietoviisas talouden alalla.

Ajatukseni ovat siis konkreettisia työssäkäyvän veronsa maksavan pienipalkkaisen ihmisen ajatuksia.

 

Hallituksen esittämät säästö- ja leikkauskohteet ovat kirvoittaneet keskustelua niin isojen pomojen taholta kuin myös puolesta ja vastaan vääntöä myös varmasti useissa kahvipöydissä ja kaveriporukoissa.

Moni yrittäjä ja esimerkiksi maatalouden parissa työskentelevä suomii vaikkapa hoitajia tai kaupankassoja lyhytnäköisyydestä ja ahneudesta.

Ajatus tuntuu monella olevan että tässä pidetään kii vain tavanvuoksi ja silkkaa ahneuttamme jo saavutetuista eduista.

Moni on vedonnut siihen että pitäisi olla hipi hiljaa vaan koska esim yrittäjillä ei koskaan ole ollut yhtään palkallista lomaa tai sairauslomapäivää tai minkäänlaisia sunnuntai-lisiä.

 

Ymmärrän toki kiukun ja sen ettei yrittäjän, vallankaan pienyrittäjän, osa suomessa ole millään tavalla kadehdittava tai ruusuinen.

Enkä ole väittänyt että esim hoitoalan ongelmat tai koko Suomen ongelmat pitäisi korjata niin ettemme me voi missään kohtaa (esim palkkamalttia noudattamalla) joustaa vaan että kaikki pitää suomessa ottaa vaikkapa maatalousyrittäjien tai pienyrittäjien kukkarosta.

Nyt vaan uhataan leikata niin hiton isosti ja epätasa-arvoisesti että sitä on vaikea edes käsittää.

 

Mutta jokainen meistä itse myös valitsee ammattinsa. Työnteko on usemmiten ja useimmille meistä pakko, missä ja miten sen suorittaa on valinta. Ja jokainen takuulla myös ajaa mieluiten niitä omia etujaan ja oikeuksiaan. Olisihan se vähän erikoista jos esim hoitajana ja Superin aktiivina jättäisin tässä kohtaa omieni puolustamisen ja siirtyisin esim isojen yrityspomojen asioita puoltamaan. Siksi tietenkin toimin äänitorvena meille joita tällä erää koskee nämä leikkaukset. En vain hoitajien vaan myös mm kaupankassojen, siivoojien ja muiden pienipalkkaisten.

 

Emme kuitenkaan voi nähdä tässä kohtaa vain täysin omaa napaamme vaan kaikkien meidän toimiin ja tulevaisuuteen vaikuttaa se mitä hallitus nyt päättää. Nyt on jo tehty useampiakin laskelmia siitä miten leikkaukset vaikuttavat.

STTK:n laskelman mukaan kahden keskituloisen aikuisen ja kahden lapsen perheen nettoreaaliansiot putoavat 3,8 prosenttia vuodessa.

Tämä tarkoittaa jopa 115e/kuussa vähemmän silkkaa rahaa.

 

Ihan näin ruohonjuuritasolla ja maalaisjärjellä ajatellen, mitä se tekee yhteisöille ja siellä toimiville yrityksille ja yhteisön taloudelle?

Mistä ihmiset ensimmäisenä karsivat? Luulen että ensimmäisenä listalla on monella kaikki itsensä hemmotteluun liittyvä, kaikki “ei välttämätön”.

Ei käytetä niin paljon kampaaja-, kosmetologi-, ompelija- tms palveluita. Eli juuri niiden pienyrittäjien palveluita joilla muutenkin nyt on jo tiukkaa.

Ruoka ostetaan sen mukaan mikä on halvinta. Valitettavasti se ei ole useinkaan sitä kotimaista se halvin. Nän ollen vaikutus maanviljelijöihin, karjankasvattajiin jne on myös suora.

Ei enää osteta kotimaisia vaatteita kun halvemmalla saa kiinasta kyseenalaisissa oloissa tehtyjä riepuja. Ei tilata esimerkisksi kotimaisia lehtiä. Lapset eivät voi kenties jatkaa harrastuksissaan.

 

Ei tätä asiaa voi sivuuttaa ajattelemalla että älkää nyt vinkuko jos joka päivä ei voi olla karkkipäivä. Kun kuitenkin monelle on kysymys oikeesti toimeentuloon tarvittavasta rahasta jo nyt. Ja jos vielä kiristetään niin ei se näillä ihmisillä ole pois mistään ylimääräisestä kivasta vaan jopa laskujen maksusta ja ruoasta.

 

Yhä useampi ihminen, joka ehkä ennen leikkauksia siitä isommasta käteen jäävästä rahasta on voinut uhrata osan tukemalla kotimaista osaamista (ostamalla kotimaista ja käyttämällä palveluja), maanviljelyä ja paikallisia yrittäjiä joutuu jatkossa miettimään voiko enää tehdä niin vai onko parempi käydä kirppiksellä ostamassa vaatteet ja ostaa ulkolaisia kasviksia jotka ovat valitettavasti halvempia kuin kotimaiset.

 

Moni sanoo ettei pienituloisten ihmisten verotuloilla Suomea pyöritetä, ei varmasti pyöritetäkään yksinään, mutta ihan jokaista meistä tarvitaan ostamaan niitä tuotteita ja palveluita jotka vaikuttavat myös siihen voiko esim joku yrittäjä jatkaa työssään tai palkata jonkun muun lisäkseen töihin. Mitenkäs se slogan meni, että ostamalla kympillä kuussa kotimaista…. ja niin poispäin. Mutta jos valitettava fakta on että kun se kymppi pitää saada riittämän mahdollisimman moneen niin kuinka moni sen jatkossa pystyy käyttämään kotimaiseen.

 

11988205_10153221674434370_2796528594849010206_n.jpg

Nyt palkansaajia rokotettaisiin 4170 milj. edestä. Yritykset nettoaisivat 3630 milj.

Tämän rahan yritystahot voivat käyttää laskemalla hintoja ja lisäämällä tuotantoa, mikä toisi lisää työpaikkoja.

Tai esim uusiin investointeihin.

Tai maksamalla lisää osinkoja.

Aika näyttää meneekö raha sinne minne kuuluu ja paljonko se lopulta auttaa esim pienyrittjiä.

Vankasti epäilen ja pelkään että ei auta samassa suhteessa kuin isompia yrittäjiä ja kun ostovoiman heikentyminen taas puolestaan heittää loskaa niskaan toisesta päästä.

.

Kyse on lopulta tasa-arvoon pyrkimisestä ja heikompien puolustamisesta, ei siitä ettei esim yrityksille ja heidän uusille innovaatioilleen pitäisi antaa tässä kohtaa lisää rahaa. Nyt on älähdetty siitä epätasa-arvosta joka laskun maksajien kohdalla vallitsee.

Liian pieni porukka maksaa liian kipeästi ja isosti viulut.

 

Esim jos vertaan vaikka itseäni ja puolisoani.

Toisen meistä tulot riippuvat pitkälti niistä paljon parjatuista lisistä. Työ on epäsäännöllistä kolmivuorotyötä. Töissä ollaan usein illalla, yöllä, viikonloppuna ja pyhinä. Toinen työskentelee maanantaista perjantaihin kellonaikoina jotka eivät edellytä maksamaan mitään lisiä. Vain toiselle meistä siis tämän kohdan leikkuri sivaltaa.

 

Toiselle meistä kertyy ylityötä jos esim iltavuorolainen sairastuu ja joutuu pidentämään päiväänsä. Toisen työnkuvaan ei kuulu ylityöt. Jälleen samalle ihmiselle meistä giljotiini käy rahapussin kulmaan.

 

Toisella meistä on työvuosiin sidotut lomat joilla työssä jaksaminen epäsäännölisessä vuorotyössä on koitettu turvata. Toisella on alusta asti ollut se 30 päivää eikä se siitä nytkään muutu… Arvaatte varmaan että taas tämäkin säästökohta osuu vain toiseen meistä.

 

Niinpä niin. Tasan ei mene nallekarkit kyllä. Jotenkin näkisin kuitenkin tasa-arvoisempana sen että jokainen palkansaaja puolella osallistuisi näihin talkoisiin tasa-arvoisemmin. Ja ehdottomasti hallitus saisi näyttää esimerkkiä leikkaamalla omia lomiaan ja palkkojaan.

Nyt sentän pientä toivoa, ainakin kosmeettista sellaista on väläytelty mm solidaarisuusverolla. Tosin väliakaisella sellaisella. Saapas nähdä.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta tyo raha

Mitä pahaa olen tehnyt teille päättäjät?

Olen nainen, työskentelen hoitoalalla. Kuulun siis pieni- ja keskituloisten henkilöiden ryhmään. Jos nyt rehellisiä ollaan niin kuulun ihan niihin pienituloisiin.

Mitä ilmeisemmin olen jollakin tavalla vastuussa siitä mitä edelliset hallituskaudet ja edelliset päättäjät ovat saaneet aikaan. Ainakin nyt herrat Sipilä, Soini ja Stubb kumppaneineen ovat leikkauslistoineen antaneet ymmärtää että olen mitä oivallisin kohde korjaamaan valtiontaloutta. Minä ja moni muu tähän ryhmään, pieni- ja keskituloiset naiset, kuuluva saa nyt hyvin kyseenalaisen kunnian laittaa maamme asiat kuntoon.

euro-currency-01.jpg

Kuva lainattu täältä: http://albania-travelnet.com

 

Uunituoreet leikkauspäätökset koskettavat kipeimmin kaltaisiani julkisella puolella työskenteleviä ihmisiä. Samoin muillakin palvelualoilla. Meitä joilla ei ennestäänkään ole niin leveä leipä että siitä riittäisi liikoja pois annattavaksi.

Sunnuntai korvauksia pienennetään 100%:sta 75%:iin.

Laskin piruuttaan viimeisimmästä palkkalaskelmastani mitä tarkoittaisi jos saisin pyhäkorvauksia vain 75% siitä mitä nyt sain. Kohdallani tämä tarkoittaisi noin 96euron pudotusta palkkaan. Ei ehkä iso raha Sipilän Juhan kukkarossa mutta kahden pienituloisen ihmisen taloudessa se 96euroa on toisinaan jopa yli viikon ruokaraha tai töissä käymiseen kuluva kahden viikon bensaraha! En edes uskalla kuvitella miten kova raha se on vaikkapa kahden hoitaja-vanhemman taloudessa jossa on myös kasvavia lapsia joille tarvitsee vähän väliä hankkia vaatetta ynnä muuta välttämätöntä.

Loppiainen ja Helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi, vuosityöaikaa pidentämättä. Hallitus ei pakota työntekijää tekemään töitä arkipyhänä.

Tutkailin mitä minulle on tullut maksamaan pari palkatonta päivää alkuvuodesta kun osallistuin muuhun kuin työnantajan järjestämään koulutukseen. Nämä kaksi päivää rokottivat palkkapussiani 143euroa. Jotakin samaa luokkaa lienee mikä vaan palkaton vapaa.

Eli reilu 70euroa olisi yhden palkattoman päivän arvo. Jos yhdistetään noihin edellisessä kohdissa laskettuihin pyhälisien menetyksiin niin ei hyvänen aika kovin monen hoitajan persaus kestä olla loppiasta tai helatorstaita vapaalla vaikka ihanaahan se olisi olla ”virastotyöaikaa” tekevän puolison kanssa yhtä aikaa palkallisella vapaalla, muutenkaan kun nuo vapaat eivät esimerkiksi viikonloppujen muodossa osu yhteen kovin usein.

Eivät nuo meidän pienituloisten pyhäkorvaukset tai muutkaan korvaukset ole mitään huvikseen maksettavia hyvänmiehen-lisiä vaan korvaus siitä että joudumme työskentelemään usein ikävinäkin kellonaikoina ja päivinä. Jokainen äiti, tytär, sisko, veli joka tekee vuorotyötä vaikkapa hoitajana on pois perheensä ja lastensa/sukulaistensa luota esimerkiksi jouluna, juhannuksena, viikonloppuina, loma-aikoina. Huonolla tuurilla sitä ollaan töissä myös silloin kuin paras ystävä vihitään, kummilapsi pääsee ripille tai sukulainen haudataan. Puhumattakaan siitä voiko osallistua ”huvin vuoksi”-menoihin ystävien tai perheen kanssa…

Vuorotyötä ja pyhätöitä tekemättömän ihmisen voi olla vaikea ymmärtää sitä hintaa minkä esimerkiksi tämän maan terveydenhuoltoa pitkälti pyörittävät pienituloiset naiset (ja miehet) maksavat viikosta toiseen. Vapaita viikonloppua yhdessä lasten, puolison tai ystävien kanssa on maksimissaan noin kerran 3:n viikon työvuorolistan aikana. Tai jos työskentelet sijaisena pätkätöissä niin todennäköisesti vielä harvemmin. Jotta saisi jonkunlaisen toimeentulon on etenkin pätkätyöläisen uhrattava ne juhlapyhätkin koska esimerkiksi hoitoalalla ei voida laittaa putiikkia kii viikonlopuksi tai pyhäksi vaan jonkun siellä on oltava, siellä hoidetaan ihmisiä! Eiköhän me kuitenkin olla ne meidän pienet lisät ansaittu! Ei niillä Pradaa tai edes Guessiä ostella,hyvä kun niillä Tokmannin alekorista voi joskus tehdä löytöjä, mutta hitto vie ne tarvitaan arjen pyörittämiseen ja laskujen maksuun.

Ylityökorvaukset puolitetaan.

Ensin viedään neljäsosa lisistä jotka kertyvät ”pakollisista” pyhätöistä ja ainoa laillinen keino jolla on voinut pienituloinen ahkera työntekijä saada edes hieman lisää palkkaa sekin karsitaan. Suomessa siis ei vaan yksinkertaisesti enää kohta kannata tehdä työtä, ei sillä ainakaan rikastu.

Sairaslomapäivistä ensimmäinen on palkaton ja päivät 2-9 korvataan 80% palkasta.

Tämä kohta huolestuttaa myös kovasti. On melko kova hinta että siitäkin sakotetaan jos tulet sairaaksi. Tiedän jo ennen tämän voimaantuloa esimerkiksi omat työtoverini ja tuttavani tuntien että sairaana töihin tulo lisääntyy. Tunnollinen pienipalkkainen ihminen raahautuu töihin koska ihan oikeasti se selkänahka ei kestä sairastaa jos siitäkin rokotetaan usean kympin edestä kuukaudessa. Vallankin kun kajottu jo niihin pyhälisiinkin. Uskokaa huviksenne että sitä rahaa ei monellakaan vaan ole oikeasti yhtään liikaa!! Eihän se kai Setä Soinin perstaskussa tunnu jos kuukausi palkka etuineen huitelee siellä yli 8000eurossa! Mutta meille alle 2000e/kuussa käteen palkkaa saavilla se tuntuu. Se tuntuu ihan sairaasti.

Arvaan jo että lasku tästä tulee olemaan kalliimpi yhteiskunnalle kuin mitä se olisi jos ihmiset saisivat huoletta sairastaa rauhassa, kuntoutuisivat työkykyiseksi nopeammin ja eivät tartuttaisi työkavereitakin tulemalla puolikuntoisena töihin. Nyt kun vaikkapa kipeällä selällä koitetaan sitkuttaa sinne vapaisiin tai lomaan asti niin arvaatte varmaan millainen lasku siitä sitten tulee kun pitkässä juoksussa hoidattamaton vaiva vain pahenee ja pahenee.

Vuosilomat lyhenevät julkisella sektorilla 38 päivästä 30 päivään.

En viitsi edes kommentoida. No kommentoin silti. Käsittämätöntä. Ja miten tämä esim lisää Suomessa työtä? Tällaisen tavallisen, ehkä vähän tyhmänkin, hoitsun logiikka sanoisi että mitä pidemmät lomat ihmisillä on niin sitä enemmän pitää palkata sijaisia jolloin useammalla ihmisellä olisi mahdollisuus päästä työnsyrjään kii? Ei voi ymmärtä, ei vain voi.

 

Täytyy sanoa että pelottavalla tiellä ollaan kyllä nyt hallituksen hommissa. Päätökset uhkaavat jopa Suomen perustuslakia ja Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Yhteiskuntarauhaa horjutetaan viemällä pohja sopimustoiminnalta. Työlainsäädännön lähtökohta kuitenkin on turvata työntekijän selustaa suhteessa paljon vahvempaan työnantaja osapuoleen.

Nyt on jo nähty mitä vihapuhetta ja myrskyjä esimerkiksi pakolaiskysymykset herättävät. En usko että nämä hallituksen leikkaustoimet ja entisestään yhteiskunnassa tiukimmin elävien elämän tiukentaminen ainakaan lisää tyytyväisyyttä. Lisää pakolaiskysymysten kaltaista mellakointia ja myrskyä on takuulla luvassa.

Miten kansalainen voi luottaa hallitukseen jonka nokkamiehet nostavat kausi toisensa jälkeen omia palkkojaan mokailtuaan ensin koko valtion asiat ahterilleen ja repivät sitten pienituloisten, sairaiden ja eläkeläisten selkänahasta viulut.

 

Kirjoittaja on 35vuotias kunnallisella puolella työskentelevä ammatistaan ja osaamisestaan ylpeä Lähihoitaja,

SuPerin ammattiosasto-aktiivi,

ammattiosaston sihteeri ja Super-opo.

 

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta tyo raha