Kun sun rakkaimpasi sairastuu, tarvitsee apua ja hoivaa niin paljonko olisit valmis maksamaan siitä että joku häntä hellin käsin pukee? Pesee? Syöttää, juottaa? Kun enää edes vessareissut tai sängystä nouseminen ei onnistu? Mikä olisi mielestäsi sopiva hinta siitä että joku elvyttää puolisosi takaisin hämärän rajoilta tai tarkkailee häntä sydänvalvonnassa herkeämättä?

Moni varmaan vastaa että olisi valmis maksamaan vaikka maltaita siitä että saisi rakkaimmalleen parhaan mahdollisen ensiavun, hoidon ja hoivan. Niin syntymän hetkinä kuin siellä elämän iltaruskon jo värjätessä maita.

Todellisuus kuitenkin hoitoalalla, etenkin perushoitotyötä tekevien keskuudessa on raaka. Tällä hetkellä lähihoitajan vähimmäispalkka kuntasektorilla on 1.7.2014 alkaen 1955,44 € keskimääräinen tehtäväkohtainen palkka nousee nipinnapin yli 2000euron.

Monesti keskustellessani hoitotyöstä muiden ammattialojen edustajien kanssa saan kuulla kysymyksiä ja huokauksia tyyliin ”Mä en kyllä käsitä miten se pystyt tuohon työhön?” Toisinaan mietin sitä itsekin. Kyllähän tässä ammatissa näkee ihmisen riisutuimmillaan, konkreettisesti ja kuvainnollisesti. Toisinaan saatat istua pihakeinussa juttelemassa siitä miksi ei jo pääsisi pois maalliselta vaellukseltaan kun elämä olisi jo valmis ja päivät täynnä. Kuinka on edesmenneitä omaisia ikävä ja lapsillakin omat elämät jo olleet vuosikymmeniä. Mitä siihen voi sanoa? Ei aina ole edes sanoja, mutta aina voi koskettaa ja olla läsnä. Halata. Kuunnella.

Toisessa hetkessä käytät kaiken itsehillinnän, rauhallisuuden ja rohkeuden rauhoittelemalla silmittömästi kimpaantunutta aggressiivisesti käyttäytyvää muistisairasta henkilöä joka ei edes tiedä missä on, kuka on tai miksi on? Mutta silti paniikki, pelko ja aggressio ovat täysin totta tunnetasolla. Saatat saada siinä rytäkässä itsekin nyrkistä tai potkuja voi päästä perille asti. Hyvin usein kuulet olevasi huora, hullu, kamala ihminen. Mutta varaa ei ole menettää malttiaan, Pitää taas osata olla läsnä, kuunnella, ymmärtää. Ja pitää osata unohtaa tilanne pian koska muistisairas henkilö tuskin rauhoituttuaan edes tajuaa mitä on tapahtunut. Siihen kun ei enää resurssit riitä.

Toisenlaista pystymistä ja itsehillintää kysytään myös vaikkapa norovirus epidemian keskellä. Kun yövuoron aikana siivoat yksin vatsatauti-sotkuja huoneesta toiseen, inhimillisesti, kunnioittavasti, niin saattaa itselläkin nousta mieleen se kysymys että eikö sen leipänsä voisi ansaita vähän vähemmän karullakin tavalla. vallankin kun valmiiksi jo tiedät ettei hyvästä suojautumisesta huolimatta virus jää itseenkään tarttumatta.

Tunneskaalan vaihtelu on ehkä raskainta. Joskus täytyy pystyä keräämään itsensä tilanteista aivan laidasta laitaan saman työvuoron aikana. Voit olla saattamassa potilasta kuoleman rajan yli, lohduttaa omaisia ja pukea vainajan, huolehtien myös siirrosta kylmiöön. Seuraavassa hetkessä saatat mennä vaikkapa mukaan virike-tuokioon kuuntelemaan kauneimpia joululauluja tai lähteä viemään omahoidettavaa ulos yrittäen tehdä yhteisestä hetkestä iloisen ja mukavan. Usein naurusta mennään kyyneliin ja ilosta pelkoon hyvinkin lyhyellä aikajänteellä.

Usein kuulee vähäteltävän hoitajan ammattia että kyllähän kuka vaan nyt voi vaipan oppia vaihtamaan ja pyllyn pesemään. Niin varmasti voikin. Usein suurinta arvostusta nauttivat hoitoalalla lääkärit ja muut korkeasti koulutetut henkilöt. Mutta useimmiten fakta on se että se perustyötä, kaikkein lähinnä potilasta tekevä ihminen on se jonka ammattitaidosta ja osaamisesta iso osa asioista on kii. Lääkäri lukee paperit, tutkii potilaan ehkä kerran päivässä, kerran viikossa tai pahimmillaan todellakin VAIN lukee ne paperit. Ja tämän mukaan linjaa hoidon. Mutta mistä ne tekstit sinne papereihin ilmaantuu? Mistä tieto niiden kirjausten pohjaksi saadaan? Mistä lääkäri tietää tulla paikalla kun tilanne huononee? Niinpä niin, siksi että se HOITAJA tekee työnsä hyvin. Hoitaja, hän joka tekee sitä perushoitoa, näkee muutokset potilaiden tilassa. Mittaa kuumeet, verenpaineet ja muut tarvittavat arvot. Hänen työhönsä usein pohjaa koko prosessi. Kotihoidossa tai vanhainkodeissa vallankin korostuu hoitajan osaaminen vielä enemmän kun lääkäriä ei ole joka päivä, joskus ei edes joka viikko saatavilla.

Kutsumus. Pakko sen on olla muutakin kuin myytti. Halu pitää huolta. Halu kunnioittaa elämää ja kunnioittaa kuolemaa. Halu kohdata ihminen ihmisenä eikä vaan ”Vitoshuoneen lonkkamurtumana” tai tekstinä efficassa. kai on olemassa joku sisäänrakennettu mystinen koodisto joka estää yökkäämästä minkään kehon eritteen kohdalla tai vähentää pelkoa kohdata usein vaikeita tilanteita, väsyneitä ja huolestuneita omaisia, hurjalta näyttäviä sairaskohtauksia… Jotain mikä auttaa siirtämään omat henkilökohtaiset tunteet syrjemmälle ja olemaan se ammattilainen johon työasu velvoittaa.

Mutta kutsumus ei elätä. Kutsumusta ei saa käyttää hoitajia vastaan syyttämällä heitä ahneiksi jos vaaditaan inhimillisempiä hoitajamitoituksia tai lisää palkkaa. Hoitajuudessa ja hoitotyössä mennään niin lähelle ihmistä ettei varmaan monessakaan muussa ammatissa. Nähdään ihmisen elämän koko kirjo. Taiteillaan usein hyvin hataralla maaperällä. Se on raskasta ja palkitsevaa yhtä aikaa. Mutta se kuitenkin on työtä, ei mitään hoivavietin omaavan yksilön vapaaehtoistoimintaa yhteiskunnan hyväksi. Siitä saatavalla palkalla on voitava tulla toimeen, saada laskut maksettua ja joskus tehtyä jotakin itseä virkistävää että jaksaa taas puurtaa sen kutsumuksensa kannustamana. Hoitoala täytyy saada myös vetämään uusia nuoria hoitajia, muullakin kuin siihen kutsumukseen vetoamalla.

Kysyn uudestaan. Mikä olisi sopiva hinta rakkaasi hyvästä hoidosta? Minkä korvauksen toivoisit ihmisen saavan siitä että hän kohtelee lastasi, äitiäsi, veljeäsi hyvin ja rakkaudella tämän ollessa kipeimmin apua ja turvaa vailla? Tai miten paljon toivoisit yhteiskunnan panostavan esimerkiksi pätevien lastenhoitajien, vanhainkotien lähihoitajien, ensihoitajien, sairaanhoitajien palkkaamiseen? Onko yhteiskunnalla enää tippaakaan varaa karsia näistä? Minusta ei jos haluamme että hoito toteutetaan ihmiseltä ihmiselle-ajatuksella, ei robotilta hoidon kohteelle.

Mikä on sopiva hinta rakkaudelle?