Jokapäiväinen leipämme

paleo-diet-no-junk-food.jpg

Iltapäivälehdessä uutisoitiin jokin aika sitten naisesta joka oli selättänyt vatsavaivansa ja lisäksi pudottanut jopa 15kiloa painoaan niin sanotun Paleo-ruokavalion avulla.Melko hämmentävää oli seurata artikkelia netissä kommentoineiden  ajatuksenjuoksua. Vallalla oli melkoinen lynkkaus-mieliala, vähättely ja jopa ivailu. Paleo-syöminen kuitattiin trendi-diettinä ja huuhaana.

Siis anteeksi mitä? Kuka voi oikeasti olla sitä mieltä että ruokavalio jossa suositaan luomua ja käsittelemätöntä safkaa, puhtaita raaka-aineita, paljon kasviksia ja marjoja jne voi olla jollakinlailla huono!?  Ja ensinnäkin, eihän kyse ole niinkään mistään laihdutus-menetelmästä vaan kehon kokonaisvaltaisesta hoitamisesta välttämällä huonoksi havaittuja aineksia.

Ovatko suomalaiset vieläkin niin leipä- ja maitositoutunutta kansaa että näihin pyhiin elintarvikkeisiin ei saa syyttävällä sormella osoittaa? Vaikka iso osa kansalaisia potee allergioita, vatsanväänteitä, selittämättömiä väsymysjaksoja, kaasuvaivoja, nivelkipuja, mieliala pulmia ym. Autoimmuuni-sairaudet ovat lisääntyneet, käsittääkseni jopa tuplaantuneet viime vuosina. Ja samaan aikaan kansa myös paisuu paksummaksi, naamariin ahdetaan ”nopeaa ja helppoa” einestä kun on niin väsynyttä ja stressaavaa ettei jaksa edes kokata kunnon ruokaa. 

Uusimpien tutkimusten mukaan viljojen gluteiini aiheuttaa muillekin kuin keliakiasta kärsiville usein oireita, vaikka itse keliakiatesti näyttäisikin puhtaita papereita. Voidaan siis hyvällä omallatunnolla puhua keliakian lisäksi myös gluteiini-yliherkkyydestä.  Samoin maidon kaseiini usein koukuttaa kansaa ja aiheuttaa huonoja oloja ja yliherkkyyttä kuin gluteiinikin. Oletteko tulleet ajatelleeksi että maitotuotteet saatatvat aiheuttaa astmaa, liman kertymistä, nesteen kertymistä kroppaan, jatkuvia hengitystieinfektioita ym muuta mukavaa?

Mutta mikä paleo? Paleo, eli kivikautinen ruokavalio perustuu ajatukseen että meidän kroppamme ei ole sopeutunut käyttämään pitkälle prosessoituja elintarvikkeita ja itsasiassa ei myöskään viljoja. Maitotuotteista ollaan kahta mieltä ja esim suomalaisille jonkun havainnon mukaan tuntuisi esim hapanmaitotuotteet sopivan kohtuullisesti.

Pitääkö siis lähteä metsälle jousipyssyllä ammuskelemaan ja ylväästi öhkien roudata peura poikineen takakintusta kiskoen perheelle ateriaksi? Kyllä kai niinkin voi tehdä jos omaa tarvittavat metsästysluvat, mutta helpommallakin pääsee.

Paleo-ruokavaliossa suositaan: liha (mahdollisuuksien mukaan luomulihaaniittylihaa tai riistaa), sisäelimet, kala ja muut merenelävät, vihannekset, juurekset, hedelmät ja marjat (etenkin jalostamattomat), hyvät pähkinät ja siemenet, hunaja, sienet, munat, jopa niinkin eksoottiset vaihtoehdot kuin hyönteiset. Rasvoista voi ja jotkin kasviöljyt, lähinnä laadukas oliiviöljy ja kookosöljy. Maitotuotteiden paikasta paleoruokavaliossa on vaihtelevia mielipiteitä, mutta jos niitä syö, tulee suosia täysrasvaisia.  Jotkut suosivat vähärasvaista lihaa, mutta toisten mukaan kivikauden ihmisellä ei ollut syytä jättää saaliseläimen rasvaisia osia syömättä.

Paleo-syömisessä vältetään: Maanviljelyksen ja teollistumisen myötä käyttöön tulleita ruokia, joita ovat mm. kaikki viljat, palkokasvit, maitotuotteet, teolliset kasvirasvat, puhdistettu sokeri, etenkin puhdistettu fruktoosi, lisäaineet. Kahvi ja alkoholi myös jakavat mielipiteitä. Mutta jokainen nyt varmasti osaa käyttää myös järkeään miettiessään kuinka paljon esim alkoholia kannattaa omaan elämäänsä sisällyttää.

 Kuulostaako muka pahalta? Ei minusta! No ok, joudut luopumaan siitä leivän puputtamisesta. Virallisterveellinen jopa 6-8 palaa leipää päivässä suositusko muka takaa sen että voimme hyvin ja saamme kuituja ja tie onneen on taattu? No mikäs siinä jos siltä tuntuu ja maha kestää. Vedetään päälle vielä jotain minilättää ja kyytipojaksi aspartaami-jogurttia, koska se on kevyttä. Sitten voidaan juoda syömisen välillä sokeroimatonta keinomakeutettua energiajuomaa tai limpparia. Lounaalla venhäjauhoon tehdyn kastikkeen kyytipojaksi pastaa tai tärkkelysrikasta perunaa… Avot. Sit pierrään ja turpoillaan. Mikään ei huvita ja ruoan jälkeen on ihan pakko ottaa parin tunnin unet. Masentaa ja ärsyttää. Mietitään että kyllä nää oireet nyt varmaan on esim. kilpirauhasen vajaatoimintaa, allergiaa, burnouttia tai että elämä vaan on niin raskasta että töistä kotiin tultua ei tarvitsekaan jaksaa muuta kuin maata sohvalla ja kiukutella. Että miettiä voi kaksi kertaa oliko tämä Paleo nyt kaiken kettuilun ja pilkkaamisen arvoinen juttu, vai voisiko sille antaa mahdollisuuden?

Mitäpä jos kokeilisit vaikkapa  4 viikkoa ilman viljoja? Ei se ole niin vaikeaa kuin voisi luulla. Kyllä siitä leivästä ja pakkopuurosta eroon pääsee kun viitsii vähän perehtyä vaikkapa internetin äärellä siihen mitä muuta voisi esim aamulla syödä. Miten olisi vaikka munakas ja sen sekaan vaikka paprikaa? Ihan varmana täyttää ja pitää nälkää! Netti on täynnä hyviä ruokaohjeita kun vaan viitsii vähän perehtyä.

Miksi tämä sitten minua kiinnostaa? Noh, rehellisyyden nimissä voin kertoa että viime keväänä pudottamani kilot ovat uhkaavasti alkaneet hiipiä takaisin ja olo on ollut kurja. Viime vuoden lopulla olin turvoksissa oikein huolella, mitään ei huvittanut tehdä. Ärsytti koko ajan ja krooniset sairauteni osoittivat taas ikäviä puoliaan. Suolisto ja selkä kiukuttelivat, kipulääkkeitä kului enemmän. Väsytti. Vuoden alussa päätin että nyt alkaa muutos. Viljat saa taas luvan lähteä ja tällä kertaa oikein tosissaan. Samoin einekset ja valmisruoat. Ainoa kiistanalainen ainesosa jonka olen toistaiseksi sallinut itselleni päivittäin on turkkilainen jogurtti, koska se on suurin paheeni. Omnomnomnom. Leivissä olen kokeillut mm.maissinäkkäriä ja luomulaatuisia riisikakkuja, menee todella hyvin leivänkorvikkeena esim. aamupalalla. Muistutan kuitenkin että en ole mikään ravintoneuvoja tai muu asinatuntija ja kehotan kuitenkin jokaista tekemään itse ratkaisut sen suhteen sopiiko itselle edes maissi tai riisi jne. Ja ei siitä pastastakaan ole pakko luopua kokonaan, vallankin jos sallii itselleen esim maissia/riisiä tms. Gluteiiniton spaghetti toimii loistavasti eikä makuero ole mielestäni huomattava.

Kappas vaan tammikuu kun kääntyi helmikuuksi niin töissäkin alkoi jo työkaveri kysellä että mitäs sulle oikeen on tapahtunut kun oot paljon elämäniloisempi ja aktiivisempi. Omassa olossa huomasin itsekin radikaalin muutoksen. Olen alkuvuoden aikana toteuttanut sitä lenkkeily-haastettani tähän päivään mennessä jo yli 130km edestä ja päälle vielä tanssitunnit. Jaksan vapaapäivinäkin herärä jo viimeistään kahdeksan-yhdeksän aikaan ilman herätyskellon kirkunaa ja muutenkin virtaa riittää. Mieliala on kohentunut huomattavasti, samoin kroonisten sairauksien oireet ovat vaimentuneet. Kipulääkkeitä olen vuoden vaihteen jälkeen ottanut kai kerran tai kaksi. Juoksukunto/hölkkäkunto myös paranee koko ajan. Loppuvuonna väsymyksen kourissa oli ihan turha kuvitellakaan hölkkää. Nyt menee taas jo useampi kilsa pienellä patistelulla. Ja eiköhän jalat ja kroppa taas vähitellen ala muistaa kuinkas sitä hölkättiinkään.

Korostan että en ole laskenut kaloreita, hiilareita tai mitään muutakaan määreitä. painoa on kuitenkin tullut mielenkiinnosta seurattua vaikka tarkoitus numero yksi ei olekaan laihduttaminen vaan hyvä olo. Ja onhan se noin 5kg tässä pudonnut ilman yrittämistä. Karkki-sipsi-roskaruoka himotukset ovat lähes kokonaan tiessään. Jos herkutteluttaa niin marjoja ja kookoskermaa naamariin tai muutama pala raakasuklaata. Omat suosikkini ovat CoCovin mintturaakasuklaa ja Kultasuklaan appelsiini-raakasuklaa.

Joten jättäkää nyt hyvät ihmiset jo se taivastelu, ihmedietti-mollaus ynnä muu shaisse tämän asian tiimoilta. Ei tässä ole mitään mystistä. Ei tämä ole sama asia kuin “syö pelkkää pekonia ja munaa”. Tällä ei itseasiassa ole esim karppauksen kanssa mitään tekemistä (ellei itse halua pyrkiä mahdollisimman mataliin hiilihydraatti-kuormiin jostain syystä) vaikka ei se karppauskaan ole milläänlailla huono vaihtoehto! Voihan sitä lässyttää vaikka mitä, vallankin jos jättää faktat tarkistamatta ja aivotkin narikkaan. Mutta meitsi ei tajua mitä pahaa on syödä vähintään se puolikiloa kasviksia päivässä. Marjoja ja kohtuullisesti hedelmää. Puhdasta käsittelemätöntä ruokaa, hyvälaatuista lihaa? Okei aina voi irvailla tyyliin “miks sä syöt jauhelihaa, luulikko että kivikaudella oli jauhelihaa”. Joo en luule, mutta en pyrikään elämään kivikautista elämää vaan elän ihan nykypäivää ja hyödynnän sen keksintöjä. Se että elää nykypäivää ei silti pitäisi tarkottaa että tunkee turpaansa E-koodeja, prosessoituja halpoja margariineja, pullamössö-leipää, karkkia ja muuta paskaa.

Aiheesta pari mielenkiintoista artikkelia by Antti Heikkilä, Olli Sovijärvi ja Sami Sundvik:

http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/antti-heikkila–onko-sinulla-naita-oireita–ratkaisu-tervehtymiseen-on-helppo/134254

http://www.studio55.fi/terveys/article/laakari–autoimmuunisairauksien-kasvu-osin-suomalaisen-teollisuuden-tukemisen-ja-aivopesun-seurausta/124602

http://samisundvik.com/2013/05/26/rahkaa-ja-raejuustoa-perusbodarin-ja-painonpudottajan-tarkeimmat-evaat/

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys

You’ve gotta dance like there’s nobody watching.

Hei olen Hanna ja rakastan tanssia. Yhtä hyvin lause kuuluu tätä nykyä toisin. Hei olen Hanna ja pelkään tanssia.

Teini-iästä asti olen tykännyt tanssimisesta. Kaikki lähti aikanaan kansantanssin parista, perinnetieto- ja ohjaaja-koulutuksineen kaikkineen. Ihana tiivis, turvallinen “tanssiperhe” ja jengi jossa oli hyvä kohdata jos jonkunlaiset teini-angstit, matkustaa maailmalla ja kasvaa ihmisenä. Muistan monet hyvät hetket ja reissut ja muistan esitysten jännityksen ja sen mikä vuosia on kantanut minua, tanssin ilon.

Myöhemmin olen kokeillut lyhyesti niin samba-rytmejä kui itämaistatanssiakin. Flamencoakin olen kokeillut pintaraapaisun.

2000-luvun alulla löytyi rivitanssi ja sen kautta vähitellen myös kilpaileminen. Laji koki valtavaa muutosta perinteisestä bootsit jalassa, stetson päässä kopsuttelusta kohti tavoitteellista treenaamista, tanssilajien kirjon ollessa valtava. Rivitanssin (tai SoloStylen niin kuin se matkanvarrella myös nimenä muuttui katto-organisaation kehittyessä monipuolisempaan suuntaan) tutustuin mm. eri lattari-tansseihin, funkyyn, west coast swingiin, showtansseihin, twosteppiin, valssiin jne.

Löysin sitä kautta myös tieni pro-am paritanssin pariin, jossa ammattilais-opettaja ja amatööri-oppilas tanssivat parina eri tanssilajeja riippuen tasosarjasta. Sitä kautta viime vuosina Cha Cha, Twostep ja West Coast Swing ovat olleet työnalla. West Coast Swing myös erillisenä lajina on kiinnostanut.

Treenailu johti sitten innon kasvaessa kilpailemaan, mutta tälläinen stressaaja ja huonon itsetunnon omaava persona kun olen niin lopulta se kääntyi itseään vastaan. En ole kovin kaksinen tanssija, myöskään kroppamallini ei ole mikään tanssijalle edullinen. Jotenkin siinä sitten ajoin itseni ottamaan tanssin ihan liian vakavasti.

Viime keväänä tapahtui lopullinen floppaus. Pro-am kisasarjassa unohdin rutiinit aivan täysin, lähdin väärällä jalalla, väärään rytmiin. Muistan vaan hokeneeni tanssiparilleni anteeksipyyntöjä ja pahoitteluja kesken tanssin kun olen niin kertakaikkisen paska. Käytännössä siis juoksin itkien pois lattialta tanssin jälkeen. En muista koska mua olis hävettänyt ja vituttanut niin paljon. Jotenkin se itseinhon ja häpeän määrä oli ihan valtaisa. Samalla tajusin että ei minkään mukavan harrastuksen pitäisi aiheuttaa näin paljon pahaa mieltä ja jopa itseäni vähätteleviä ajatuksia. Kyse on kuitenkin harrastuksesta, kisaaminenkaan ei ole mitään verraten vaikkapa vakiotanssien MM-mittelöihin oallistujien urakaan. Sen pitäisi, yhtään väheksymättä ketään, olla ihan tavallisten pulliaisten hyväntuulista mittelöintiä ja oman kehityksen arvostamista ja mittaamista. Ihanaa yhdessäoloa, me henkeä ja naurua.

Kyseisenä kisaviikonloppuna pärjäsin West Coast Swing:n Noviisi Jack & Jill sarjassa hyvin, itseasiassa paremmin ei olisi voinut pärjätä. Voitto tuli. Toki olin siitä iloinen ja sitä juhlittiin railakkaasti. Jotenkin vaan kisaviikonloppua jälkeenpäin kelatessani sen hohto hukkui johonkin sen pro-am kämmäilyn häpeän jalkoihin. En saa sitä hyvää tunnetta enää palautettua, en käytännössä tanssijana usko itseeni enää ollenkaan vaikka tuollaisen hienon hetken pitäisi vahvistaa ja luoda uskoa tuleviin kuvioihin.

 

30680841181568916cyEbgqOmc.jpg

Meni monta kuukautta etten tanssinut ollenkaan. En pystynyt. Päätin jo että nyt riittää, lopetan koko homman kun se kääntyy näin kovaa itseäni vastaan. Varovasti kuitenkin palailin takaisin ja satunnaisilla tunneilla olen käynyt. Tanssiminen on kivaa, ihan hullun kivaa, edelleen. Mutta johonkin se kirkkain palo on sammunut. Ja aivan liian helposti suuntaan yhä sinne kisalattioille katseeni. Samalla ahdistun koko ajatuksesta että taas olisin mukana siinä spekuloinnin, pätemisen ja pärjäämisen oravanpyörässä. Itkemässä tappioitani. Moni on kysynyt että eikö sitä voisi vaan harrastaa harrastamisen ilosta. En tiedä? Kyllä kai, jos vaan osaisi. Kilpailuvietti on vaan niin pirun kova. Ja kuitenkin minussa asuu pieni taistelija joka ei yhtään tykkää tälläisestä periksi antamisesta…

Lisäksi vanhat omaan kokoon ja ulkonäköön liittyvät epävarmudet ovat nousseet enemmän pintaan, nimenomaan tanssin suhteen. Aikanaan taistelin itseni kanssa todella todella kovasti että uskalsin kilpailla ja haastaa hoikemmat ja kauniimmat kanssakilpailijani. Olen aina ollut sarjani isoin (ja pullukoin jos nyt suoraan sanotaan) ja esimerkiksi peilien käyttö treeneissä ja videoiden katselu kisan jälkeen on ollut aivan kamalaa. Jos en ihan väärin muista niin ensimmäiset kerrat yksityistunnilla kisatansseja treenatessa oli itku silmässä kun piti oppia katsmaan itseään peilistä. Samoin ekoilla pro-am kerroilla itketti oma kömpelyys ja osaamattomuus. Oman kehon liike vaan jotenkin omaan silmään näyttää niin armottoman kömpelöltä ja kaikelta muulta kuin mitä sen toivoisi olevan. Kuitenkin aiemmin mulla paloi iso liekki sen suhteen että tanssi kuuluu ihan kaikille ja kilpaileminenkin tietenkin myös kun kerran siihen meidän lajeissa on mahdollisuus. Ja että iso tanssija voi olla ihan yhtä hyvä kuin pienempikin kunhan vaan hallitsee tekniikan ja säteilee.

Nyt oon taas siinä pisteessä että mietin omaa kehoani hyvin kriittisesti tanssin suhteen. Taas kauhistuttaa ja pelottaa että jos kukaan ei haluakaan tanssia mun kanssa kun oon tällänen plösö ja en mikään kovin lahjakaskaan.  Mietin ihan liikaa mitä muut musta ajattelee, kokeeko tanssiparit mut vastenmielisenä tai raskaana perässä raahattavana. Katsooko tuomarit että mitä toikin luulee osaavansa jne… Tiedän tasan tarkkaan kuinka pimee tää mun tänhetkinen ajatustapa on enkä ole siitä millääntapaa ylpeä, mutta toistaiseksi en oo löytänyt väylää ulos. 

Mä haluaisin ihan kauheesti takaisin, haluaisin löytää sen kipinän ja palon taas. Mutta huomaan että taas heti kun suunnittelenkin paluuta säännöllisille tunneille niin alan mielessäni kouhottaa heti kisa-ajatuksia. Haluan mä vielä kisatakin, mutta en tiedä mitä tehdä sille häviämisen pelolle ja liian vakavasti ottamiselle. En tiedä. Jonkun viisastenkiven kun löytäisikin. Tuskin se kuitenkaan täällä kotona pakoilemalla muuttuu se asia. Tanssi kuitenkin oli aiemmin mun siivet, mun keino puhua silloin kun ei ollut sanoja.

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli