Törmäsin mielenkiintoiseen pohdintaan internetin ihmeellisessä maailmassa. Keskustelu koski, sen enempää yksityiskohtiin menemättä, vaikeutta löytää kumppania elämään jos itse on tietynlainen ja tyylinen. (esim jos vaikka karrikoitua esimerkki heitetään niin kuinka vaikkapa räiskyvän värikäs punkkarityttö saa rinnalleen ihailemansa hoppari-kundin).

Ihan alkuun, pyydän anteeksi jos joku pahoittaa mielensä lokeroinnista. Joudun ehkäpä käyttämään edellä kuvatun kaltaisia karrikointeja ja kärjistyksiä tuodakseni pointtejani tajuttavaan muotoon. Tosi elämässä en pidä itse(kään) ihmisten jakamisesta lokeroihin pukeutumisen, musiikin, seksuaalisen suuntautumisen jne perusteella.

Mitä ulkonäkö meistä kertoo? Vedämmekö ulkonäöllä ja tyylillä puoleemme oikeanlaisia ihmisiä? Kerrommeko itsestämme sanattomasti ehkä eri tarinaa kun luulemme. Miten kanssaihmiset tulkitsevat meitä ja elämäntilanteitamme, elämäntarinoitamme ulkoisen habituksen perusteella?

Itselle parin löytäminen oli lopulta helppoa, maailman rakkain ihminen löytyi ystävien avulla ja pienellä sokkotreffi-menttaliteetilla omasta ”skenestä”. Puhun siis tässä kohtaa paikallisesta tuttavapiiristä ja tutuntutista joita yhdistää ulkoisesti ja sisäisesti rakkaus 40-50 lukuun, rockabilly-musiikkiin, vintage-tavaroihin/vaatteisiin jne. Itse tässä porukassa vuosia kasvaneena ja kyseisiä asioita rakastaneena oma ihannemieskin oli ennemmin tyyppiä Brian Setzer tai Buddy Holly kuin Lil Wayne tai Eminem.

Mieheni myöskin on varmasti etsinyt rinnalleen samoja asioita ja samoja mielenkiinnonkohteita omaavaa naista, ja kun ulkonäkömme heijastelee sisäistä maailmaa ja mielenkiinnon kohteita selkeästi niin varmaan sen takia toiseen oli helppo tehdä tuttavuutta kun osittain jo päällepäin näkyi mitkä asiat mahdollisesti toista kiinnostavat. Toki ajan myötä selvisi monia muitakin yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksiakin joita ei näy päällepäin. Esimerkkinä vaikka että molemmat rakastamme saunoa ja matkailla Kreikassa. Kumpikaan ei ole siivoushullu eikä tarkka rahasta. Tokikaan minusta ei voinut varmasti päällepäin sanoa että kirjoitan runoja ja lyriikoita, tykkään liikkua luonnossa ja miehestäni ei kukaan olisi ehkä pelkän ulkonäön perusteella voinut sanoa että hän on kaupanalalla töissä ja että hän rakastaa kissoja.

Miten sitten tilanteessa ulkonäkö onkin jotain muuta kuin sisäinen maailma ja ikinnostuksenkohteet? Tai jos ei kiinnostukaan itsensä tyylisistä ihmisistä?

Josko upea Pin Up-henkisesti tai vaikka rajun rokisti pukeutuva tyttö ei olekaan rockabilly-/psychobilly- diggari vaan kuuntelee mieluummin vaikka klassista musiikkia ja haluaakin oikein tyylikkään pukuun päivittäin pukeutuvan bisnesmies-tyypin puolisokseen, ei mitään tukkansa rasvalla stailannutta bootseihin ja nahkatakkiin pukeutujaa. Josko tyttö tahtoisi käydä yhdessä ”bisnes-miehensä” kanssa oopperassa ja kulttuuri-matkoilla, eikä missään nimessä hämyisillä rokki-klubeilla tms.

Tekeekö kiinnostuksen kohde (bisnesmies) tulkinnan tytön ulkonäön perusteella ja jättää siksi lähestymättä tai tyrmääkö tytön lähentymis-yritykset ennakkoluulojen takia.

Kertooko siis ulkonäkömme ja ulkoinen tyylimme meistä joskus vääriäkin asioita? Saako se ihmiset kääntymään pois?

Millä ennakkoluuloja sitten murretaan? Mistä tehdään silta ihmisten välille jotta saadaan edes keskustelu alulle ja sitä kautta mahdollisuus edes kuulla millainen tyyppi toinen on ja vastaako hän ennakkokäsitystä. Niinpä niin, en todellakaan tiedä. Helpointa on varmaan tutustua esimerkiksi harrastuksen kautta, neutraalilla maaperällä. Onneksi myös netissä on laajat mahdollisuudet verkostoitua ja tutustua, anonyymistikin. Mutta todella mielenkiintoinen kysymys. Mikä meissä toisen mielenkiinnon herättää?

*****

Paljon puhutaan myös kauneudesta ja rumuudesta. Itsensä puunaamisesta tai luonnollisuudesta. Vaatteiden merkityksestä. Siisteydestä. Ulkonäön merkityksen korostamisesta. Hyvä vai huono asia?

Loukkaannutaan jos jää huomiotta baari-iltana tai esim. Työhaastattelussa ei oteta vakavasti, ulkonäön takia.

Tietenkään ihmisiä ei saisi tuomita ulkonäön perusteella, mutta kyllä fakta on että ei esimerkiksi työhaastattelussa anna itsestään kovin hyvää kuvaa jos menee paikalle risoissa vaatteissa, haisten hielle ja lialle, tukka pesemättä tai muuten epäsiistinä.

Itsellä ainakin heräisi kysymys onko työnhakijalla elämänhallinta kunnossa kun ei ilmeisesti peseydy. Onko hänellä ehkä joku iso kriisi menossa tai talous täysin kuralla ja siksi ehkä henkistä painolastia enemmän kun olisi hyväksi kun vaatteet ovat rääsyiset ja huolittelemattomat.

EN tarkoita että pitäisi olla päästä varpaisiin Versaceen verhottuna, tuoksua kalleimmalle hajuvedelle ja kasvot olla paklattuna kilon kerroksella suunnilleen tikkurilan värikartalta näyttäen.

Siisti, puhdas ja asiallinen ulkonäöltään voi olla pikkurahallakin. Ihan siistejä vaatteita löytyy kirpputoreiltakin, kunhan ostaa yksinkertaista ja ajatonta niin ostoksista on hyötyä pidempään. Jos haluaa meikata niin meikeissäkin on todella eri hintaisia, samoin muissa kosmetiikka tuotteissa. Hiukset saa pestyä vähävarainenkin ihminen, vaikka sitten halpoja sarjoja suosien jne.

Ei tokikaan tarvitse olla tietyn kokoinen ja muotoinen jotta olisi kaunis. Vaatteiden merkillä ei ole tietenkään väliä.

Yhtä kaunis voi mielestäni olla ihminen joka on satsannut satoja euroja hiustenpidennyksiin, rakennekynsiin, irtoripsiin, merkkivaatteisiin jne. kuin ihminen joka on löytänyt asunsa kirppikseltä ja löytänyt oman tapansa meikata, laittaa tukkaa jne. ilman ulkopuolisia lisiä ja apuja.

Mutta yhdestä olen varma, oli se sitten Guccia tai Henkkamaukkaa niin jos se on rypyssä, rikki, likainen tai haisee suunnilleen vanhainkodilta niin ei se pue ketään. Ja oli tukassa lisäkkeet tai ei niin jos se on rasvainen ja epäsiisti niin sillä ei vakuuteta ketään.