Pinned Up
Pin uppia? Kalenterityttöilyä? Paljastelua? Korsettia kireelle?
Onko kuka tahansa ja mikä tanhansa Pin Uppia?
Itse 17vuotiaasta, eli kohta jo puolet elämästäni vintagea (etenkin 40-50lukuja) ja lähihistoriaa rakastaneena ja rockabilly alakulttuuria eläneenä en voi kuin ihmetellä mistä tämä yhtäkkinen hieman joka puolelta esiin marssiva Pin Up-innostus nyt kumpuaa. Ja tokihan se silmää ilostuttaakin, mutta ihmetyttää samalla hieman.
Mikä tässä ajassa on otollista sille että ”kaikki” haluavat kameran eteen ja vieläpä tämän saman ilmiön nimissä?
Pin up mallitoimistoja ja –kilpailujakin syntyy tai on jo syntynyt Suomeen useampia.
Söhäisen varmaan muurahaispesään ja saan vihan liekit niskaani, mutta olenko ainoa joka kyseenalaistaa toisinaan että onko ihan kaikki mikä väitetään tosiaan Pin Uppia kun vedetään vähän korsettia kireelle ja laitetaan tukka kiekuroille? Itseäni hieman ”huolestuttaa”, tai liekö nyt huolestuminen ihan oikea sana kuitenkaan, pitkän Pin Up perinteen ”massoittuminen” ja sen juurien unohtuminen. Siksi aihetta olenkin paljon pohtinut.
Tietenkin on ihanaa että jokainen nainen voi tuntea olonsa upeaksi ja itsekin kuulun monipuolisen kauneuden ylistäjiin. En siedä jaottelua koon tai muiden yksittäisten seikkojen perusteella vaan kauneus ja seksikkyys on jokaisessa meistä kunhan saamme sen tuotua meille itsellemme sopivalla tavalla esille.
Ymmärrän että Pin Up-kuvaus voi olla jollekin keino voittaa itsensä ja löytää oma kauneutensa ja hyvä niin. Siinä mielessä kannatan kyllä tätä muoti-ilmiötä täysin. Olen itsekin osallistunut omasta mielstäni upean kalenterin tekoon muutamia vuosia sitten. ystävä-porukalla saimme idean voimaannuttaa toisiamme ”tosi kissat” hengessä ja löytää meistä aidoista naisista kauneutta ja näyttää se muillekin. Kalenteri toteutettiin rock-/pin up-/fifties- hengessä, etupäässä siksi että kaikki olemme kiinnotuneet näistä asioista ja olimme näin ollen omalla mukavuusalueellamme kuka prätkien ja nahkatakkien keskellä, kuka korsetissa kettupuuhka sylissä. Pointti ei ollutkaan olla tissit esillä ja irstaana vaan tutkiskella sitä mikä meissä on niin upeaa ja kannustaa toisiamme uskomaan että olemme ihan kaikki kauniita koon 32 ja 52 välillä, tummana vaaleena, pitkänä ja lyhyenä. Siltikään en mielestäni ole kyllä lähelläkään Pin Up-mallia, enemmänkin näissäkin kuvissa edustin itseäni ja itselleni rakkaita asioita. (40-50 luvun tyyliä, tiettyä rock´n´roll asennetta, jokaisen naisen oikeutta olla kaunis jne.)
Vaikka ihan kiva aonkin nähdä Pin Up villityksen rohjaisevan naisia niin silti mietin, ymmärtävätkö Pin Up-”mallit” ja ”missit” millaisia arvoja ja millaista historiaa he samalla edustavat. Vai onko ”Pin Uppeilu” vain nykyään muotia, pintaa ja ulkoista tyylin tavoittelua, halutaanko sitä käyttää vain keinona kameran eteen pääsylle kun ehkä ”tavallisen” (usein hyvinkin sairaita ihanteita palvovan) malli-maailman ovet eivät aukene.
Tekeeko kellomekko tai kynähame, victory rollit ja korkokengät kenestä vaan tuijatavallisesta pinup tytön?
Itselle Pin Up- kulttuuri on aina ollut iso asia, ja sen historia ja ”aatteet” tuntemisen arvoisia. Monet ajattelevat että ”no sillonhan se tuli niinkun sillon viiskytluvulla kun tuli niinkun leffat ja leffatähdet…” Joo, tavallaan ja osittain näinkin, mutta Pin Up kulttuurin juuret ovat kyllä paaaaljon pidemmällä.
Pin-up-taide voidaan ajatella alkaneen jo 1800-luvun loppupuolella.
Kilpaillessaan lukijoista julkaisutoiminnan kasvaessa lehdet keksivät että voisivat käyttää kansikuvinaan värikkäitä piirroskuvia kauniista ihmisistä, etenkin naisista. Tuolloin tokikaan kuvat eivät olleet kovin paljastavia tai suoranaisen seksikkäitä vaan enemmänkin glamour-henkisesti hehkeitä.
1800-luvulla syntyi käsite keskiaukeaman tyttö, eli lehden keskiaukeman kuvan saattoi irrottaa lehdestä ja ripustaa seinälle (pinned up= neulalla/nastalla kiinnitetty). Ensimmäisiä keskiaukeaman tyttöjä oli Life-lehdessä julkaistu ”The Gibson Girl” vuodelta 1887. Gibson Girl girl oli omalta osaltaan kantaaottavaa taidetta. Se nähtiin itsenäisen ja modernin amerikkalaisnaisen mallina niin miehille kuin naisillekin. Taiteilija Charles Dana Gibson tuotti vuosisadan vaihteessa satoja Gibson Girl –piirroksia.
Alusta asti Pin Up- kulttuuria ja kuvia on vallankin naisten keskuudessa sekä puolustettu että vastustettu. Osa on nähnyt kuvat “Positiivisena jälki-victoriaanisen ajan torjuntana kehohäpeälle, ja terveenä naiskauneuden ihailuna”. Osa ihmisistä kuitenkin näki kuvien huonontavan yhteiskunnan moraalia ja alentavan naisellisuutta.
1900-luvun puolella euroopassa julkaistut rohkeat postikortit rantautuivat ensimmäisen mailmansodan kauhuista palaavien sotilaiden mukana Amerikkaan. Sitä kautta niiden kuva-aiheet alkoivat vaikuttaa mm kalentereiden sisältöön ja tyyliin. Pin up kuvien suosion myötä niiden aiheita alettiin käyttää yhä enemmän myös mainoksissa. Esim GM ja Coca Cola ovat kuvittaneet kampanjoitaan kauniilla naisilla jo aina 20-luvulta alkaen, aina 70-luvulle asti. Ja ajatellaanhan nykyäänkin “seksin myyvän”, tosin ei voine ehkä verrata 20-luvun tytöin koristettua mainosta 2013 vuoden mainostypykän posaaraukseen.
20- ja 30- lukujen lukuisten pin up lehtien ja kioskikirjallisuuden (pulp magazines ym) pin up henkinen, usein räväkkä ja suoranaisen vihjaileva kansikuvitus lisäsivät myös ilmiön laajuutta ja toivat sitä yhä useampien ulottuville. Alberto Vargas aloitti pin-up-taiteilijanuransa 1920-luvun Yhdysvalloissa, ja hänellä oli suuri vaikutus taiteenlajin kehitykseen. Vargasin Varga-tyttö on käsite yhä tänäänkin.
Tyttökalenterit olivat erityisen suosittuja toiseen maailmansotaan lähtevien amerikkalaissotilaiden keskuudessa. Sotakoneiden kylkiin maalattiin myös pin up tyttöjä tuomaan onnea ja kohottamaan moraalia. Moni varmasti maalautti oman ihanne tyttönsä tai morsiamensa koneensa kylkeen muistuttamaan mistä on kyse. Kenen puolesta tässä uhrataan henki ja terveys.
Pin-up-kuvat kuvastivat 1940-luvulta alkaen amerikkalaista elämäntapaa ja isänmaallisuutta, ja olivat flirttailevassa viattomuudessaan laajalti suosittuja. Tunnetuimpia 1940-luvun pin-up-taiteilijoita olivat Elvgrenin ohella muun muassa omia suosikkejani mainitakseni olivat Al Buell, Harry Ekman ja Haddon Sundblom.
Jotenkin toivoisi nykyistenkin pin up tyttöjen kunnioittavan tätä perinnettä tai ainakin olevan siitä selvillä. Toivon että kunnioitettaisiin sitä vihjailevaa seksikkyyttä, ei niinkään edustettaisi pornoteollisuuden suuntaan lateksi-korseteissa ja tissit tiskissä. Ja se mielestäni erottaakin hyvän pin up mallin massasta kun osaa olla vihjailevasti seksikäs ja saada yleisön mielikuvituksen laukkaamaan. Ei tarvitse olla reva levällään, edes vaatteet päällä vaan voi näyttää sievästi säärtä ja sukkanauhan solkea ja silti olla uskomattoman seksikäs.
Itse näen “Pin Uppiuden” asenteena, lupauksena paljon enemmästä kuin kuvat näyttävät. Hyvän Pin Up mallin kuvasta tulee olo että naisen haluaa viedä kotiinsa ja katsoa siellä mailman katseilta suojattuna mitä siellä tyllihameen uumenissa onkaan. Mutta tämän tunteen luominen vaatii mallilta paljon osaamista ja karismaa. Se että yhdistää viattomuuden, kauneuden ja seksikkyyden ja ennen kaikkea leikkisän flirtin on se sellainen saavutus etten vielä kovinkaan monen suomalaisen pin up mallin ole siinä nähnyt onnistuvan.
(Tässä kohtaa haluan mainita ihanan Pin Up-kisa voittajan ja mallin Pixie Lilyn joka kyllä hoitaa homman upeasti kotiin, oot niin mun idoli <3)
Pin up posaarauksista vain ikävä kyllä näkyy jos ihminen ei ole sinut itsensä kanssa, jos jännittää, jos on oman mukavuusalueen ulkopuolella. Kuvista tulee silloin kireitä ja kylmiä, kömpelöitä.
Hommaa täytyy treenata ja siihen pitää panostaa kuten mihin tahansa taiteen lajiin. Suomessa vaan ns ”pinnalle pääsy” on helpohkoa kun melkeinpä vain se että olet kiinnostunut toimimaan mallina avaa jo ovia tähän maailmaan ja kun homma on vielä niin uutta niin muutamaan vuoteen ei kilpailua ole ollut mitenkään järjettömän paljon. Jos taas katsotaan vaikka tilannetta jenkkilässä niin siellä Pin Up mallitkin ovat huomattavan osaavia poseeraajia ja tätä ”lajia” tosissaan treenanneita!!
Tokikaan siinä ei ole mitään väärää ja pahaa että haluaa ottaa itsestään mittaa otattamalla Pin Up henkisiä kuvia, olenhan itsekin tehnyt sitä ja edelleen haluan metsästää sitä täydellistä otosta itsestäni. En vain koe että Pin Up historiaa ja perinteitä tuntevana näkisin itseäni niin varmana ja vakuuttavana kandidaattina että tuottaisin tälle vahvojen viattoman seksikkäiden naisten ketjulle kunniaa. Helposti sortuisin överiyden ja epävarmuuden polulle jos tätä hommaa koittaisin alkaa tekemään missään mielessä “ammattimaisesti”. En koe että minussa olisi keskivertoa enempää sitä mitä itse Pin Up mallilta odotan ja toivon.
Kannustan kuitenkin kaikkia naisia etsimään omaa kauneuttaan, menkää kameran eteen ja treenatkaa. Jos Pin Up-hommelit kiinnostaa niin lukekaa kirjalllisuutta aiheesta, tutustukaa historian ja hakekaa sitä kautta innoitusta. Älkää niinkään etsikö vastauksia pornolehtien sivuilta tai poseerauksista. Niitä malleja on jo riittämiin. Riittämiin meillä on jo silikonitissejä ja kylkiluita katkomalla kavennettuja vyötäröitä.
Etsikää tienne sille polulle jossa kuvalla voi kertoa tarinaa ja antaa ymmärtää vaikka ei ymmärräkään kaikkia esille antaa. Treenatkaa, totutelkaa, rentoutukaa, pyytäkää palautetta.
Ja toivon myös että Pin Up- koulutuksissa jne kerrottaisiin myös tämän upean ilmiön historiasta (ja varmasti osaltaan kerrotaankin jo). Ja mitä arvoja sillä on aikanaan edustettu.
Toki ajat muuttuvat ja niin Pin Up-taidekin modernisoituu, mutta paljon kaunista ja perinteistä olisi mielestäni hyvä säilyttää. Se kun tekee tästä suuntauksesta niin uniikin ja upean.