Rakasta vielä kun voit

Istuin kahvilassa ja viereiseen pöytään istui vanha mies. Askel jo lyhentynyt, tukka harmaa. Perässään hetken päästä tuli keski-ikäinen nainen, päättelin ikämiehen tyttäreksi. Tytär alkoi komentaa tiukkaan sävyyn isäänsä toiseen pöytään, koska ”sun on parempi istua täällä”. Vanha mies koitti estellä, oli jo asettunut mukavasti keskelle kahvilaa pehmeälle sohvalle. Tytär kuitenkin pysyi kannassaan ja tiukasti käskytti vanhusta sivummalle, puupenkille.

Näin että miestä nolotti, olihan hänen ylitseen juuri kävelty nuoremman polven toimesta. Muutkin kahvilassa kuulivat. Huokaisten hän nousi, hieman hankalasti ja siirtyi tyttären vaatimaan paikkaan.

 

Tilanne jatkui, tytär meni tekemään tilausta ja kysyi mitä isä haluaa. Vaari vastasi aivan selvästi haluavansa leivoksen. Tähän tytär tenttaamaan tiskiltä huudellen, että varmastiko leivos eikä esimerkiksi pullaa. Ikämies vastasi napakasti, että leivoksen hän haluaa. Tiskillä kahvilan työntekijälle nainen ilmoitti vievänsä leivoksen ”tolle” viitaten isäänsä.

 

Pöydässä kahveja juodessaan nainen jatkoi kipakkaa linjaansa ja arvosteli, kuinka vaarin tukka on leikattu. Tyttären mielestä ei paljoakaan, vaarin mielestä ”juuri sopivasti”. Tähän tytär vastaamaan vanhukselle ”oletpas sä pahalla päällä tänään koko ajan”.

 

Kahvilassa oli toinenkin vanhempi-lapsi duo. Nuori isä hellin käsin ohjasi ala-aste ikäistä poikaansa valitsemaan mieleistään kahvila-herkkua. Kaikesta paistoi ylpeys ja rakkaus itselle tärkeän ihmisen olemassaolosta ja yhteisestä ajasta. Tuli mieleen, että onkohan kahvilan vanhuskin joskus yhtä kiltisti saatellut tätä tytärtään tämän ollessa pieni. Nostanut maasta kun tämä on kaatunut? Ennen niin vahvoilla käsillä nostanut ilmaan, melkein taivaaseen asti. Puhaltanut pipin pois ja peitellyt illalla sänkyyn kenties?

 

Istuin kaiken tämän keskellä, pidättelin itkua. Mieli kiisi omiin vanhempiin ja omiin edesmenneisiin isovanhempiin. Täydellinen tytär en ole itsekään, sehän siinä ehkä eniten itkettikin. Teki mieli kysyä tältä keski-ikäiseltä naiselta mikä on niin hullusti, että hän on isälleen niin ikävä. Kaikesta päätellen kun loputtomasti yhteisiä vuosia ei heillä enää edessä voi olla. Teki mieli pysäyttää hänet ajattelemaan, että ehkä piankin, hän istuu kahvilassa yksin. Isä on enää vain muistoissa, eikä jaa leivoskahveja hänen kanssaan. Toivoisiko silloin, ettei olisi nyt joulun alla ihan niin pahasti sanonut? Olisiko sittenkin ehkä voinut istua siihen sohvalle jonka isä itse valitsi. Olisiko voinut kunnioittaa ikäihmisen omia mielipiteitä ja sitä että vielä on isä jonka kanssa kahvitella.

Ihmiset rakkaat, pysähtykää jouluruuhkassakin. Kaiken sen kiireen ja arkisen hulabaloon keskellä muistakaa niitä ihmisiä jotka elämässänne ovat.

Käykää mummon luona, silloin vielä kun on mummola missä käydä.

Soittakaa isälle nyt, taivaassa kun ei enää niitä puhelimia ole joihin soittaa.

Ole sinä se joka pyytää ystävältä ensimmäisenä riidan jälkeen anteeksi, eikä vain roiku oman jääräpäisen ylpeytensä rippeissä kii.

 

Sanotaan ”kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole”. Ikinä emme tiedä koska meidän tai läheistemme viimeinen tuuli puhaltaa.

Rakasta siis vielä kun voit.

Huomenna voi olla liian myöhäistä.

 

 

 

Kirjoittaja on Hanna Jokinen, työkseen ikäihmisten parissa.

Toivottavasti tuleva muistihoitaja.