Velvollisuus välittää!
Ylellä on parhaillaan menossa mitä ihanin ”lupa välittää” kampanja. Kampanjassa ihan kuka vaan voi tehdä oman lupauksensa seniorikansalaisen ilostuttamiseksi tai auttamiseksi. Kampanjan sivuilla on kauniita ja liikuttaviakin kohtaamisia kun esimerkiksi julkkikset ovat laittaneet oman kortensa kekoon ja toteuttaneet vanhusten toiveita kuka mitenkin.
Itse kyynelehdin aamukahvini suolaiseksi katsellessani Nicke LignellIn jaksoa jossa hän auttoi vanhan herran naapurimaahamme sotalapseksi 8vuotiaana lähetettyä siskoaan katsomaan. Sisarusten kohtaaminen oli liikuttava, vuosikymmeniä erossa olleet verisukulaiset pitelivät toisiaan kädestä ja muistelivat lapsuuttaan. Siinä sairaalan pedillä lepäilevän pikkusiskonsa hyvästellessään veli sanoi ”koitetaan pärjäillä vielä muutama vuosi”. Sisko menehtyi 12 päivää tapaamisen jälkeen.
Toinen syvältä koskettanut kampanjaan liittyvä video oli kahden eri sukupolvia edustaneen kiusatun keskustelu. Pysäyttävää ja aivan jäisesti sydänalaa kourivaa kuulla miten 71vuotias rouva muistaa yhä 60-luvulla tapahtuneet koulukiusaamiset. Kuinka vieläkin näkee silmissään kiusaajien ivalliset ilmeet ja teot. Kuinka vieläkään vastakkain sattuessa kokee ettei hänellä ole mitään sanottavaa kiusaajilleen, enkä pätkääkään ihmettele. Voin ymmärtää täysin hänen lausahduksensa siitä että yhden kiusaajan kuolinilmoitus lehdessä tuntui jopa helpottavalta…
Video liikautti myös omalla kohtaa tunteita pintaan. Muistanhan itsekin vielä koulu-ajoilta ne ivaamiset, sen kuinka luokallani minua eniten inhoava poika heitti ennen kotitaloustuntia kengällä naamaan. Ja opettaja ei tehnyt mitään, sain kyllä sentään herne-maissi-paprika pussin lainaan ettei naama mustunut… Omalla kohdalla kiusaaminen kuitenkin oli ”kestettävissä”, empä tainnnut siitä juuri edes kotona puhua. ja olen pitkälti tajunnut sen vasta vuosia jälkeenpäin miettiessäni sen vaikutuksia itsetuntooni. Kai siitä joku jälki on jäänyt kuitenkin viikoittaisesta läskiksi haukkumisesta siitä että kuuli olevansa ällöttävä. En kestä nykyäänkään edes vitsillä kuulla olevani tyhmä tai vastenmielinen. Pääsin kuitenkin vähällä verrattuna moniin ihmisiin. Ihmisiin joiden selviämistä hengissä, empaattisina, vahvan herkkinä aikuisuuteen pidän ihan käsittämättömän hienona asiana. Ja jotka ovat mulle henkilökohtaisesti isoimpia sankareita koko maailmassa.
Kampanjan TV-lähetykset loppuvat joulun tienoilla. Hieno ja tärkeä asia saada vanhusten yksinäisyyttä rummutettua julkisuudessa. Koskettavia tarinoita ja ihania tekoja ihmiset saaneet aikaan.
Mutta aina tällaisen kampanjan aikaan en voi olla miettimättä MITÄ TÄMÄN JÄLKEEN. Mitä sitten kun mediahuomio haalistuu ja kamerat sammuvat. Kuka silloin välittää?
Tottakai kaikki ihana ja ilostuttava mitä tuodaan vanhainkoteihin ja yksinäisten apua tarvitsevien seniorien elämään on aivan kullankallista. Mutta muistaako jengi välittää vielä Loppiaisena? Pääsiäisenä? Juhannuksena?
Miksei Lupa Välittää, korjaan ihana VELVOLLISUUS välittää olisi meillä kaikilla ihan joka päivä? Joka viikko?
Eikä niin että välitämme vain yksinäisistä mummuista tai papoista, vaan niin että jokaisessa kohtaamisessamme olisi lämpöä.
Eikö voisi aloittaa vaikka ihan niistä omassa jokapäiväisessä ympäristössä olevista tyypeistä. Lähetä viesti ystävälle ja kerro että oot hänestä kiitollinen. Voi olla että kukaan ei ole kiittänyt häntä moneen kuukauteen. Halaa kun näätte seuraavan kerran, voi olla että halauksesi on ensimmäinen viikkoihin.
Jätä raivoamatta kun puoliso on jättänyt taas sukat ja kalsarit keskelle makuuhuoneen lattiaa. Kysy mieluummin mitä hän miettii ja mitä kuuluu.
Järjestä ihana yllätys, lämmitä sauna, kokkaa lempiruokaa vaikka tekisi mieli mussuttaa maksamattomista laskuista.
Vie äidillesi tai siskollesi kukkia. Vain siksi että sulla sellainen yhä on, rakas ihminen. Juokaa yhdessä kahvit ja jutelkaa. Pistä puhelin pois kädestä ja kuuntele oikeesti.
Kysy tarviiko naapurin pappa kyytiä kauppaan tai voitko tehdä hänenkin lumityöt samalla kun omasi. Vie vaan hetken sun aikaa ja vaivaa mutta voi olla toiselle iso apua ja ainoa välittämisen ele aikoihin.
Vaikka et pystyisikään viemään ketään ulkomaille ja metsästämään hänen kauan sitten kadottamaansa sisarusta tai vaikka et voisikaan järjestää spektaakkelimaista joulujuhlaa vanhainkotiin unohdetuille, niin sun teoilla on väliä. Voit aloittaa omasta perheestä, ihan jo pienellä teolla. Vaikka sillä että kerrot toiselle mitä hän tekee oikein ja kivasti eikä aina missä hän toimii väärin. Puutu jos näät kaltoinkohtelua tai kiusaamista. Kannusta väärää kohtelua saanutta hakemaan oikeutta itselleen.
Mutta jotta tällaisella hienolla kampanjalla olisi väliä niin välittämisen pitää jatkua. Vielä sittenkin kun se ei ole mediaseksikästä. Onko sulla lupa… velvollisuus välittää vielä juhannuksenakin? –Kyllä sulla on.