Ajatuksia, fiiliksiä ja väliraporttia ruokavalion muutoksesta

ravintolapaiva.jpg

Ravintolapäivän herkkuja.

Ensinnäkin: en edelleenkään ole 100% vegaanisella ruokavaliolla. Eläinperäisten ruoka-aineiden määrä on kuitenkin vähentynyt huiman paljon aikaisempaan verrattuna. Aikaisempi viikkoruokavalio oli eläinperäisten ainesten osalta osapuilleen seuraavanlainen: tusinan verran kananmunia, kolme kiloa maitorahkaa, 2,5 litraa maitoa, n. 300 g raejuustoa ja suurinpiirtein sama määrä tavallista juustoa + herapalautusjuomat. Nykyinen määrä on puolestaan tällainen: ei kananmunia, puoli kiloa rahkaa, ei maitoa, ei juustoa + palautusjuomat edelleen herasta. Lisäksi tässä viikon sisään on mennyt pari kertaa tavallista jätskiä, enkä alkanut Euroviisujen finaalin kotikatsomossakaan tuijottelemaan raaka-ainelistoja, joten siellä saattoi mennä naposteluiden lomassa jotain ei-vegaanista. Satunnaisherkkuja ei voi kuitenkaan laskea arkiruokiin. Arkiruokavaliossa on siis pelkästään maitotuotteiden määrä vähentynyt noin viisi ja puoli kiloa ja siitä olen kyllä iloinen. 🙂

vegaaniruokia.jpg

Joitakin viime viikolla syötyjä vegaaniruokia.

Mitä tulee terveyteen, niin en ole suurempia vatsaoireita saanut. Jostain syystä Rainbown soijajugurtti tuntuu sopivan vatsalleni paremmin kuin Alpron vastavat. Varmaankin erilainen maitohappobakteerikoostumus. Sinänsä harmi, että Alpron soijajugu on paremman makuista ja sitä on myös tasaisemmin saatavilla. Pienenä yllätyksenä on välillä tullut se, ettei tiettyjä (tai pikemminkin tietyn merkkisiä) tuotteita välttämättä olekaan saatavilla. Makuerot ovat eri merkkien välillä sen verran suuret, että sitä mieluusti pitäytyisi siinä hyväksi todetussa. Soijajuguni ovat aina maustamattomia, sillä välttelen ylimääräistä lisättyä sokeria arkiruoissani. Aika nopeasti olen tuohon makuun kyllä tottunutkin.

vegaaniruokia2.jpg

Kikherneomeletti (kikhernemunaton?) vaatii edelleen muutoksia. Se on liian kuivaa ja tiivistä. Soijasuikaleet maistuvat paremmilta kylminä kuin kuumina.

Aikaisempi lupaukseni, että käyttäisin monipuolisemmin erilaisia proteiininlähteitä ja kokeilisin enemmän erilaisia reseptejä ei ole kylläkään oikein toteutunut. Viimeiset puolitoista viikkoa ovat menneet kiireessä ja ohi niin hujauksessa, että olen mennyt vain sieltä mistä aita on matalin eli käyttänyt edelleen aika paljon soijaa ja sen lisäksi sitten kikherneitä ym palkokasveja. Ensi viikolla alkaa kesäloma ja aikomus on vihdoinkin opetella käyttämään edes sitä härkäpapua, jota on kaapissakin jo valmiina. 😀 Muutamia uusia reseptejä on tosin tullut testailtua ja niistä laittelen sitten omia postauksiaan. Työn alla on myös vegejuuston tekeminen (semmoisena versiona, jossa on proteiiniakin!), mutta se on toistaiseksi vielä teoriatasolla eikä muutenkaan sieltä helpoimmasta päästä, joten saattaa mennä tovi ennen kuin resepti on julkaisukelpoinen.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Vastuullisuus

Violifen vegejuusto ja Vianan Savutofu

Käväsin pitkästä aikaa Turun Vegekaupassa. Paikka on avoinna sellaisiin aikoihin, etten pääse käymään siellä muulloin kuin lauantaisin. Turhan usein jää käymättä sitten kokonaan. Tänään kävin siellä aikeinani ostaa Violifen vegejuustoa ja Vianan savutofua, joista olen molemmista kuullut kehuja. Testasin molempia samantien, utelias kun olen. Toinen jäänee pysyvään käyttöön ja toinen korkeintaan satunnaiseen käyttöön.

violifeviana.jpg

Violife. Ostin savunmakuisen juuston, mutta en kyllä parhaalla tahdollanikaan erota tästä savun makua. Maku on kyllä juustoinen, mutta muistuttaa tavallisista juustoista eniten ehkä sellaisia yksittäispakattuja sulatejuustoviipaleita. En ole koskaan ollut mikään erityisen suuri sulatejuuston ystävä, joten maku ei tässä vegeversiossakaan mitenkään erityisesti sytytä. Maku on kuitenkin ihan kiva ja juusto on siivutettavaakin, joten kyllä tätä ihan hyvin leivän päällä voisi käyttää tavallisen lehmänmaitojuuston sijaan. Lämmitettynä juusto myös sulaa, mutta ei samalla venyvällä tavalla kuin lehmänmaitojuusto. Tämän juuston huonoin puoli tuleekin esille siinä vaiheessa, kun alkaa katsoa ravintoarvoja ja raaka-aineita: juusto koostuu kookosrasvasta ja tärkkelyksestä, minkä vuoksi proteiinipitoisuuskin on pyöreät 0 prosenttia. Sisäinen terveysnatsini jättää tämän tulevaisuudessa tästä syystä ostamatta. Ravitsemuksellisestä tämä ei tuo ruokavaliooni mitään lisää ja koska makukin oli lähinnä luokkaa ”ihan kiva”, en näe järkeä tehdä tästä pysyvää osaa ruokakaappini sisältöä.

violife.jpg

Tärkkelystä ja kookosöljyä ja proteiinia 0%. Muuten tämä olisi ollut ihan kiva leivänpäällinen.

Viana. Tähän asti olen käyttänyt savutofuna Jalotofun kylmäsavutofua, jonka mausta tykkään kovasti. Vianan savutofun maku on Jalotofuun verrattuna paljon voimakkaampi ja intensiivisempi. Viana mainostaakin tofuaan Real smoked tofuna eli he eivät käytä tofussaan keinotekoista savuaromia. Sen huomaakin sekä tofun maussa että myös ulkonäössä, sillä tofun pinta on tumma ja paahtunut. Tykkäsin tuosta Vianasta todella paljon. Tofun koostumus on myös tiiviimpi kuin Jalotofun version, minkä vuoksi tuosta Vianasta oli hieman helpompi leikata ohuempia viipaleita. Ehdottomasti jatkoon!

tofuleipa.jpg

Kauraleivän päällä tahinia ja savutofua sekä kurkkua ja tomaattia.

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Vastuullisuus