12.5.2026

+7

Aurinko nousee 4.02

Aurinko laskee 22.26

Vettä satelee. Luonto tykkää, jos ei muut pidä sateesta.

Aloitan blogi merkintäni tarinallani Cowboy.

Tämän jälkeen kerron kirjoistani.

Tämän jälkeen tämän päiväinen blogimerkintäni tarjoaa tarinan, missä suunnataan Tukholmaan.

Ja sokerina pohjalla, minulla on painavaa sanottavaa… Tärkeää asiaa… Siis kuunnelkaa (maamme todellinen ongelma on syrjäytyminen ja yksinäisyys, tästä kirjoitan).

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Olen tarinan kertoja… On siis fiktiivisen tarinan aika. Ja se menee tällä kertaa näin. Olkaas hyvä.

Alkusanat tarinaan:

Romantisoituja tarinoita villistä lännestä eli alueesta Missisippi joesta länteen.

Rauhattomia seutuja 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Länkkäreitä, toisin sanoen.

Seriffit, cowboyt, intiaanit, junarosvot, pankkiryöstäjät, korttihuijarit ja revolverisankarit.

Korpimaat.

Niistä on länkkärit tehty.

Romantisointi kera sankarillistamisen.

Rajaton vapaus.

Hyvät ja pahat erottuvat selvästi.

Pääkatu, missä seriffin toimisto että saluuna, hyvä yhdistelmä.

Tarinoissa myyttiset mitat.

Cowboy.

Cowboyt olivat omana aikanaan huonomaineisia, mutta sittemmin heidän elämäntapaansa alettiin romantisoida…

Romantisoituja tarinoita villistä lännestä eli alueesta Missisippi joesta länteen.

Rauhattomia seutuja 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Länkkäreitä, toisin sanoen.

Näiden alkusanojen kautta on aika astua itse tarinaan…

Aloitetaas tarina vanhoin kunnon sanoin… Olipa kerran…

Olipa kerran cowboy…

Kuin hidastetusta filmissä…

hän pakkaa laukkunsa…

Kuin hidastetusta filmistä…

Hän luo katseena vielä kerran maatilalle, tien päähän kävellessään, kääntyen, katseen luoden…

Kuin hidastetusta mykkä filmistä…

Hän muistelee kuinka työskenteli karjankasvatusteollisuudessa.

Kuin hidastetussa filmissä…

Hän muistelee, kuinka hän käytti edelleen perinteisiä taitoja karjaa kootessaan ja hevosia kesyttäessä, vaikka automatisointi olikin helpottanut työtä… Vaatetuksen ollessa sama kuin historian havinassa… stetson, bootsit, farkut… farkkujen päällä chapsit.

Kuin hidastetussa filmissä…

Hän muistelee kuinka hän oli taitava lassoaja…

kuin hidastetussa filmissä …

Hän muistelee, kuinka hän pakkaa laukkunsa…

Ase, kahvikannu, paistinpannu, kenttäpullo, satulahuopa ja makuupussi.

Kuin hidastetussa filmissä …

Hän muistelee laukkua pakatessaan, kuinka karjanajot olivat pitkästyttävää raatamista, karjalauman vauhkoominen oli uhka, silloin ammuttiin ilmaan. Ja jokien ylittäminen, kuinka raskasta ja vaikeaa. Yöt nukuttiin pelkällä huovalla, nuotion äärellä, ja aikaisin aamulla aloitettiin raataminen, raatamisen jatkuessa ilta myöhään, jopa aamu hämärään.

Kuin hidastetussa mykkä filmissä cowboy muistelee…

Laukkua pakatessaan sapuskaa, mikä saatiin keittiövankkureista. Leipää, papuja ja pekonia.

Kuin hidastetussa filmissä…

Hän muistelee, kuinka hän on myynyt tilansa, karjansa ja aikoo muuttaa Suomeen Helsinkiin…Punavuoreen, Rööperiin…. Helsingin tiheimmin asuttuun kaupunginosaan. Hän aikoo ajaa ratikkaa työkseen, raitiovaunut ovat hänen karjalaumansa, eläimiä hänellä ei ole. Suomen kieltä hän tuskin oppii, englannilla pärjää… Viihtyykö hän paremmin karjapaimenena vai ratikkakuskina, sitä tämä tarina ei kerro, sitä cowboy ei vielä tiedä… sen tämä tarina kertoo, että elämänmuutos on huima…

Kuin hidastetusta filmissä…

hän pakkaa laukkunsa…

Kuin hidastetusta filmistä…

Hän luo katseena vielä kerran maatilalle, tien päähän kävellessään, kääntyen, katseen luoden…

Kuin hidastetusta mykkä filmistä…

Sen pituinen se

Tarinan opetus oli: tarinassa elämän muutos oli huima, elämä muuttuu, maailma muuttuu. Onko muuta pysyvää elämässä kuin muutos.

Uusin runoteokseni on …

Sädehtiviä lumihiutaleita, kimaltelevia jäitä

Tätä edellinen kirja on
Onnellinen, lasinen meri, kristallisen näköinen

Tätä edellinen runoteokseni on
LUMIHIUTALEINEN ORKIDEA

Tätä edellinen runokirja on nimeltään
Aamukasteinen lumpeenlehden lumo

Olen raapustellut myös lyhyen tekstin karavaanailusta kertovaan kirjaan, että matkailukirjaan (City letters on kirja nimeltään).

Ja runoni on myös Rakkausrunot ry:n, 20-vuotisen taipaleen juhlakirja; Kuohuva koski kirjassa.

Ja elämän tarkoitus on...
kirjaa unohtamatta

Laulun sanoja
pois jättämättä

Olen pitänyt runotaidenäyttelyt:

Kuun säteiden valaisema omena puun hohde

ja

Olen pitänyt, taiteiden yönä, runotaidenäyttelyn:

Silkkikankaisen kudelman tähtikuvioiset runolliset somistukset

että runotaidenäyttelyn

Mausteisen, makea, aprikoosinen sumuverho… kietoutuu runouden kuiskaukseen… kaikuen aavikon yli.

Kuvio hiekka puhaltamaani lasia on ollut yhteistaidenäyttelyssä.

Samoin tekemääni tekstiilitaidetta.

Ja elämän tarkoitus on…

kirjani on syvällistä tekstiä.

Etsityin ja kaivatuin runo lie onnitteluruno, vaikkapas syntymäpäivä korttiin. Myös tämän runon tarjoaa runoteokseni.

Kun yhden tarinan saa pisteeseen. Kutsuu jo toinen tarina tarttumaan sulkakynään.

Tarinan opetus oli:

Jaa elämäsi ihmisen kanssa, joka pitelee sateenvarjoa, elämän myrskyissä.

Kuin tarinan Benjamin Klaaralle. Ja Klaara Benjaminille.

LUMIHUURTEISEN TAIKAMETSÄN TUNNELMA

pitää olla, joku, jota pitää

kädestä, kun kädet vapisevat

terävien jääpuikkojen

koristaessa ikkunan pieliä

lumihiutaleiden sädehtiessä

kauneudessaan

pitää olla joku jota pitää

kädestä, kun kädet vapisevat

taikametsän tunnelma

kuurasta kimaltelevat ruukut

jäisen tuulen osuessa

luihin ja ytimiin

terävien jääpuikkojen

koristaessa ikkunan pieliä

lumihiutaleiden sädehtiessä

kauneudessaan

pitää olla joku jota pitää

kädestä, kun kädet vapisevat

Suloisen tuhansien järvien maamme todellisia ongelmia ovat… mm. ilmaston muutos, syrjäytyminen ja yksinäisyys.

Tänään kirjoitan yksinäisyydestä.

KIRJOITAN ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄSTÄ ASIASTA, SIIS KUUNNELKAA.

Tämä runoilijatar piipahti tänään kaupassa. Yksinäinen vanhus aloitti keskustelun kaupan kassan jonossa. Tämän inspiroimana kirjoitan tämän päiväisen, fiktiivisen tarinani. Uuni tuore tarina.

Ja tarina alkaa.

YKSINÄINEN VANHUS

Vanhoihin vaatteisin pukeutunut vanha mies asteli päivällä kauppaan. Hän osti kaksi, 2, maksalaatikkoa ja nakkipaketin.

Vanhus aloitti keskustelun opiskelijan kanssa kaupan kassan jonossa.

– Unohdin silmälasit kotiin, en nähnyt mitä ostin, vanhus vitsaili opiskelijattarelle.

– Maksalaatikkoa ja nakkeja on ostoskorissa, opiskelijatar vastaa, naurahtaen. Samalla kertoen tarjous hintalapuissa olevat hinnat, vanhukselle.

Vanhus on elänyt elämänsä vanhan äitinsä kanssa. Jo edesmennyt äiti passannut häntä.

Vaimoa vanhuksella ei ole koskaan ollutkaan.

Eikä lapsia.

Pieni sekarotuinen koira hänellä on.

On sateinen päivä.

– Vettä satelee. Luonto tykkää, jos ei kukaan muu. Opiskelijatar jatkaa keskustelua.

Tulee opiskelijattaren vuoro nostella ostoksensa kaupan kassan hihnalle.

Appelsiineja. Tulisia jalopenoja. Pari maitoa. Jauhelihaa. Mausteita. Nämä olivat opiskelijattaren ostoslistassa.

Opiskelijatar poistuu kaupasta.

– Kiitos ja hei. Hän toteaa myyjälle.

Kukahan pesee vanhuksen pyykit? Popsiikohan hän maksalaatikon kylmänä? Jäi opiskelijatar miettimään.

Ainoat sanat koko päivänä, yksinäiselle vanhukselle, lausui opiskelijatar.

Sen pituinen se.

Ja jatkan teemalla yksinäisyys… Vanha tarinani heti uuden tarinan perään.

Pysytään teemassa. Suloisen tuhansien järvien maamme todellisessa ongelmassa. Mikä on syrjäytyminen ja yksinäisyys.

Kirjoitustyylinä: Höperehtäminen

Manta

on tarina nimeltään

– Olen Manta … 82 vuotias. Yksinäinen. Asustelen maalla, seuranani vain kaappikellon tikitys.

– Mites ne nyt raeruohon on unohtaneet pääsiäisenä laittaa (on toukokuun 12. päivä)… Manta höperehtää.

– Tytär asuu Norjassa, muutti ukon perässä, olis kait noita ukkoja ollut lähempänäkin…

– Postitti minulle joululahjaksi vedenkeittimen, jossa on lukuisia eri nappuloita, kattilassa kait mie veden keitän, en saa koko härveliä päälle… Ja älykännykän, en saa auki puhelinta.

Kolme tuntia kirjoitteli kuulumisia sähköpostiin, no puhelinta en ees päälle saa.

– Eino oli hieno mies, aina kun meni kylään, vei kahvipaketin, kerran Eino keksi piirtää ympyrän kahvipakettiin, sama kahvipaketti kiersi kylästä toiseen, Manta nauraa.

– Nykyään kaikki tiaknosoijaan ja anaylysoijaan, ei tuollaista ollut ennen… vai mitäs tuumit Ridge ?

– Ja sitä hiihettiin, hiihettiin 30 kilometriä kouluun ja takaisin… Kesät talvet hiihettiin ja ylämäkeen hiihettiin.

– Ja talavella sitä oli sitä pakkasta, sitä oli kuule 40 astetta…

Ja nämä hän juttelee television Kauniiden ja rohkeiden Ridgelle. Television äärellä, yksinäinen, kun on ….

Kauniiden ja rohkeiden Ridge on kuullut monen monen suomalaisen kuulumiset TV n äärellä.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli kysymys: Opitko tarinasta Manta mitään, jos et. Se, se on se diagnosoinnin ja analysoinnin tulos.

Nuoret ovat syrjäytyneitä. Netti syrjäyttää.

Ja vanhukset ovat syrjäytyneitä.

Ainoat jotka eivät kärsi yksinäisyydestä on nelikymppiset, heillä on yleensä perheet… mutta, nelikymppiseen ei enää tutustu, vaatii kahdenkymmenen vuoden tuttavuuden ystävyys…

Tänään ei ollut tarjolla tyypillistä laadukasta runouttani…

Tänään kirjoitustyylinä oli höperehtäminen…

Olen yhtä jaloa taitoa rikkaampi. Höperehtimis tekstiä lukieassasi. Nimittäin, kuuntelemisen taitoa.

Kirjoitan äärimmäisen tärkeästä asiasta: Yksinäisyydestä. Syrjäytymisestä… Tällä runoilijattarella on painavaa sanottavaa, siis kuunnelkaa, upeat blogini runouden lukijat.

Tänään tarjolla ei ole kaunista liirum laarum runoa, jossa ei loppujen lopuksi sanota mitään. Pitsistä kaunista, lumihiutaleista riimiä vain.

TÄMÄ RUNOILIJATAR EI KÄRSI YKSINÄISYYDESTÄ, EI. MINULLA ON YSTÄVIÄ, LÄHEISIÄ. JA UUDET MUKAVAT YSTÄVÄT OVAT TERVETULLEITA ELÄMÄÄNI.

Mutta suloisen tuhansien järvien maamme vanhukset ovat yksinäisiä. NÄIN KERTOO TILASTOT.

Jos saan yleistää, niin nyt yleistän.

Esimerkiksi hyväntekeväisyys järjestöt tarjoavat yksinäisille apua.

Tarinan henkilö on Manta. Hahmo on fiktiivinen, mutta varmasti hänen tyylisiä ikä ihmisiä suloisessa tuhansien järvien maassamme on lukuisia. Lukuisia.

Ja pysykäämme teemassa. Syrjäytyminen, yksinäisyys.

Olipa kerran

Joo aloitan tarinani… Vanhoilla kunnon…

OLIPA KERRAN sanoilla.

Tumma, nainen, 35. Valitsen tarinani hahmoksi tumman naisen, sillä he kunnioittavat vanhuksia. Kuuluu kulttuuriin, jos et tiennyt, upea lukijani.

Hän selailee lehteä. Lehdessä lukee iso lehtijuttu tilastoista. Kuinka suomalaiset vanhukset ovat yksinäisiä.

Tumma nainen, 35, ottaa ruutuvihkon. Ja kirjoittaa syitä.

Miettii miksi.

– Yleensä vanhukset ovat leskiä.

– Eläkkeellä.

– Jokin sairaus rajoittaa harrastuksissa kulkemista.

Lista jatkuu pitkään.

Yllättävän pitkään

Lehtijutussa hyväntekeväisyys järjestö. Yksinäisten asialla.

Hän päättää auttaa muuten, kuin ottamalla hyväntekeväisyys järjestöön yhteyttä.

Miten?

Siinäpäs vaikea kysymys.

Kohtalo puutuu peliin… Ja hän kohtaa vanhuksen.

Kerran tumma nainen käy allergian takia sairaalassa. Hän on sitrushedelmille allerginen ja joi vahingossa mehussa sitruuna mehua.

Sairaalassa on Manta. Verikokeessa.

Ja Mantahan aloittaa heti puhumisen. Tuntemattomalle, tummalle naiselle. Yksinäinen, kun on.

Ja tumma nainen suosittelee Mantalle tiettyä kampaajaa. Kampaajalla on hyvä jutella ihan mitä tahtoo, samalla, kun kutreja käherrellään.

Tumma nainen on juuri tulossa kampaajalta.

Ja niin Manta päättää piipahtaa kampaajalla.

HIUKSET HYVIN, KAIKKI HYVIN.

Mantalle ei varata aikaa, hän menee torstaisin kampaajalle. Milloin jonotetaan aika. Koko päivä on aikaa Mantalla jutella kuulumisiaan. ”Ilman ajanvarausta torstaisin.”

Kampaajatar on tarinan sankari, sen lisäksi, että hän saksi kutrit. Hän oli keskustelukumppani, kun Manta porisi kuulumisiaan. Sosiaalinen kontakti siis. Sekä muiden jonottavien asiakkaiden kanssa… hän raataili.

Hän käy kampaajalla kahden viikon välein. Kyllä kyllä, tiuhaan.

Ja piipahtaa tumma nainen… Mantan luona kahvillakin. Ja katsomassa Kauniit ja rohkeat.

Heistä tulee ylimmät ystävättäret. He ovat miltei naapureita.

– Komea mies tuo Ridge. Olen rakastunut Ridgeen. Manta tuumii. TV n äärellä.

– On Ridge sitten muuttunut kovin viime näkemästä (näyttelijä siis vaihtunut). Sama juoni. Brooken ja Ridgen häät oli silloinkin, tumma nainen nauraa. Ei ole minun miesmakua Ridge. Thorne on komeampi.

Ja iloinen nauru täyttää huoneen.

Sen pituinen se.

Nuoret ovat syrjäytyneitä, netti syrjäyttää.

Vanhukset ovat syrjäytyneitä, elämäntilanne syrjäyttää.

Ainoa ketkä eivät ole yksinäisiä on nelikymppiset, sillä heillä on yleensä perheet, mutta tutustuuko enää neliviiskymppiseen ihmiseen. Vaatii kahdenkymmenen vuoden tuttavuuden ystävyys.

JA TADAA… MANTAN YKSINÄISYYS ON POIS.

Häpi end…

Ei vieläkään pistettä… Vastahan kastoin sulkakynän musteeseen. Tekstini jatkuu vielä.

Poistetaan vielä vanhusten yksinäisyyttä. Tekstissäni.

Ja FIKTIIVINEN tarina alkaa… Pitäähän minun esitellä tarinan henkilö…

Tarinan henkilö on

Jami, mies. Hänellä – kuin monella muullakin – on alkamassa arki kesäloman jälkeen.

Tarinan ajankohta on elokuu 2024.

Hänellä on koira, jonka alkuperämaa on Saksa… Suomessa rekisteröity 11 962 samanlaista iki ihanaa dogia. Rodun syntyaika 1890-luku. Alkuperäinen käyttö koiralla oli mm. vahti koira, kookkaiden haittaeläimien metsästys, kun taas nykyinen käyttö on vuonna 2024 seurakoira, miksi ei vahtikoirakin. MIKSI EI KAVERIKOIRA ? Jamin parhaan ystävän odotettu elinikä on noin 12 vuotta. Tällä hetkellä koiralla kilahtaa mittariin neljä, 4, vuotta.

Dobberi, dobbi, dobsu, Dobermann, rakkaalla on monta nimeä. Koiran nimi on Dobermann.

Painaa noin 40–45 kg, uros siis, lihaksikas ja voimakasrakenteinen… elegantti, uljasryhtinen, olemukseltaan temperamenttinen ja ilmeeltään päättäväinen, valpas katseeltaan.

Dobermann on vilkas, aktiivinen, itsenäinen ja ihmisiin avoimesti suhtautuva, puolustus haluinen.

Dobermannin kehitti apoldalainen veronkantaja… hänen nimensä oli Karl Dobermann… ajankohta oli 1890-luvulla…. Ja missä… no … Thüringeniin kuuluvalla Weimarer Landin alueelta.

Manchesterinterrieristä, englanninvinttikoirasta, vanhasaksanpaimenkoirasta ja kookkasta thüringeniläisestä paimenkoirasta. Lisäksi hänen on arveltu käyttäneen pinseriä, beaucenpaimenkoiraa, rottweileria, weimarinseisojaa, lyhytkarvaista saksanseisojaa, tanskandoggia, saksanpaimenkoiraa ja jopa amerikanpitbullterrieriä.

Dobermann toimi myös rankkurina ja käytti jalostukseen paljon koiratarhalleen päätyneitä yksilöitä, mikä selittää kantarotujen laajan kirjon.

Alkuperältään paljon nykyistä ärhäkämpi. Historian havinassa siis.

Jamin Dobermann on itse lempeys. Suloinen, arvokkain asia Jamin elämässä.

Jami käy pitkiä lenkkejä Dobermannin kanssa.

Hän hiihtää, juoksee ja pyöräilee. Dobermannin kanssa.

Palveluskoira- ja vetolajien lisäksi dobermanneja löytyy myös tokokentiltä, agilitystä, rally-tokosta ja koiratanssistakin.

Dobermann on kaverikoira.

Dobermannista on siis moneen menoon! Kyllä kyllä. Kaveri koira.

Ihan jokaiselle rotu ei sovi. Jamille sopii, sillä hän on kouluttanut koiran. Ja osaa kouluttaa koiran.

Dobermann on luonteeltaan äärimmäisen lojaali, ja se kiintyy syvästi. Joten Dobermann on totta vie kiintynyt Jamiin. Koulutuksessa Dobermann on älykäs ja oppivainen, nauttien uusien asioiden opettelusta ja tehtävistä, jotka stimuloivat sen mieltä. KOULUTTAA PITÄÄ, tämä on sanomattakin selvää.

Ja tarina alkaa… ja on nimeltään

Dobermann

Jamilla on kesäloma purkissa. Ja arki alkaa.

Sorvin äärelle. Takaisin.

Ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen on tahmea. Näin lie kaikilla, jotka lomaltaan töihin palaavat. Mutta kun viikko on oltu sorvin äärellä. Alkaa arki jo sujua.

Suurin osa ajastamme on arkea. Joten Jami tekee arjesta laadukasta.

Jami kouluttaa Dobermanninsa kaverikoiraksi.

Kaverikoiraohjaajat vierailevat koiriensa esimerkiksi vanhainkodeissa.

Toiminta on vapaaehtoista ja palkatonta. Hän saa palkan sorvin ääreltä. Hänen Dobermannillaan ei ole hintaa.

Kaverikoiratoiminnan lähtökohtana on, että kohtaamistilanteesta saavat hyvän mielen kaikki osapuolet: asiakas, koiranohjaaja ja koira.

Ensimmäinen kaverikoirakurssi järjestettiin Paimiossa, josta toiminta laajeni eri puolille maata.

Kaverikoiratoiminta tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaan elämänlaadun parantamiseen ja vaikuttaa sitä kautta positiivisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Kaverikoiran tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista ja kaverikoiraohjaajan nimikyltistä.

Ja ennen kuin Jamin Dobermann päätyi kaverikoiraksi hän kävi lyhyen kurssin.

Ennen koulutukseen hakemista Jami mietti tovin, pystyisikö hän sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan. Ja hän pystyi.

Hän laittoi modernisti whatsapp viestin kaverikoiravastaavalle ja kysyi milloin täällä meillä päin on kursseja. Ja sai vastauksen, että parin viikon kuluttua, mihin hän ilmoittautui.

Viikonloppukurssilla kuunnellaan ensimmäisenä päivänä teoriaa… Toisena päivänä koirat otetaan mukaan käytännön harjoituksiin.

Kurssi oli koirakolle maksuton.

Ja niin kurssi oli käyty. Viikonlopun kurssi. Tämä sopi Jamille. Ei hän olisi pidempää kurssia jaksanutkaan.

Ensimmäisen vierailukäynnin Jami teki vanhainkotiin tarkkailijana ilman omaa koiraa. Kun uusi koirakko lähti ensimmäiselle käynnille, lähti kokenut kaverikoiranohjaaja hänen tuekseen.

Ja niin mukavaa arkea porskutellen arki jatkui.

Koetti jälleen lauantai. Jami siis käy lauantaisin vanhainkodissa. Vanhuksia ilahduttamassa Dobermannin kanssa.

Hän asteli vanhainkotiin. Ja vanhainkodissa häntä vastassa oli uusi kasvo. Tuuli.

Tuuli palasi vasta syyskuun alussa töihin. Elokuun oli lomalla. Siksi Jami ei ollut tavannut Tuulia.

Tuuli on vanhainkodin nuori työntekijä. Tai ei niin nuori, mittariin on kilahtanut 36 vuotta, mutta vanhainkodin ympäristössä… hän tuntee itsensä…nuoreksi.

Jami kättelee Tuulia.

– Olen Jami. Hänen nimi on Dobermann.

– Dobermann, erikoinen nimi. Tuuli vastaa. Minä olen Tuuli. Häjyn näköinen koira, onko se kiltti.

Odotin villakoiraa.

– Oikein hyvä käytöksinen. Jami vastaa. Hänet tunnistaa asusta, kun on kaverikoira toiminnassa.

Ja niin Dobermann meni tervehtimään oleskeluhuoneeseen kokoontuneita vanhuksia, jotka tahtoivat nähdä Dobermannin. Jos ei tahdo tavata kaverikoiraa, vanhus ei tule silloin oleskeluhuoneeseen.

Herrasmies, vanhainkodin asukas, silitti kyynel silmin Dobermannia. Ja puhui.

– Tuuli kuiskasi Jamille, että vanha vanha herrasmies ei juurikaan enää puhunut.

Siinä he sitten aikansa rauhassa istuskeli vanhuksen seurana, Dobermannin kera.

Jami käy harvakseltaan vanhainkodissa. Ja hän huomasi jo odottavansa seuraavaa kaverikoiran vierailua vanhainkotiin.

Miksi.

Siksi, että Tuuli oli vienyt hänen sydämensä.

Kun ensi lumi satoi marraskuussa maahan. Jami rohkaisi mielensä, lähtiessään, vanhainkodista, ja pyysi Tuulia treffeille koirapuistoon.

Ja Tuuli lähti treffeille.

Miten treffit meni, sitä ei tämä tarina kerro. Sen tämän tarina kertoo, että he… Jami ja Tuuli, elivät elämänsä onnellisena, loppuun asti. Yhdessä.

Ja sen tämä tarina kertoo, että …

Herrasmies silitti kyynel silmin Dobermannia. Ja hän puhui.

– Tuuli kuiskasi Jamille, että vanha vanha herrasmies ei juurikaan enää puhunut.

Siinä he sitten aikansa rauhassa istuskeli vanhuksen seurana, Dobermannin kera.

Sen pituinen se.

On myös erakoita. Joilla on valinnainen yksinäisyys, tänään en kirjoittanut heistä.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin

Nyt tekstini tuli pisteeseen. The end. Häpi end.

11.5.2026

+11

Aurinko nousee 4.06

Aurinko laskee 22.22

Monesti negatiiviset asiat saavat meidät unohtamaan, kaikki planeettamme kauneudet. Kuten auringonlaskut. Auringonlaskua voi ihailla tänään klo. 22.22.

Hei sinne ruudun

toiselle puolelle

Olet astunut blogiini

Runouden sävelin

Lämpimästi tervetuloa

Heräsin kello on kuusi. Aamulla. Kukonlaulun aika siis. Jatkuva hämäräkään tai päin vastoin valoisuus… ei ole häirinnyt kukkoja, vaan ne kiekuivat joka aamu täsmälleen samaan aikaan. Tutkijoiden mukaan tämä todistaa sen, että eläimen sisäinen vuorokausirytmi laukaisee kiekumisen.

Punapäinen punkkari kiekuu kello kuusi.

Tästä sanonta, kukon laulun aikaan.

On paljon vanhoja suomalaisia viisauksia kukosta.

Esimerkiksi: ”Pöyhistellä kuin kukko…. Ei kukko käskien laula…

Ei hänelle kunnian kukko laula… Hääriä kukkona tunkiolla… jne jne…”

Aloitan blogimerkintäni runollani TAVOITTEENNE. Olethan blogissa Runouden sävelin.

Tämän jälkeen tarinani. Vierailu vanhainkodissa.

Tämän jälkeen sananen matoista.

Anna minulle lankasotku. Taion siitä jotain sädehtivää.

Olen todellinen lankakerien prinsessa.

Teen tekstiilitaidetta ja vaatimattomampiakin käsitöitä.

Vaatimattomampia käsitöitä tänään blogissani runouden. Mattoja, siis.

Onko sinulla vanhoja kunnon VHS kasetti nauhoja. Joilla, et tee enää mitään.

VINKKI: Pura kasetit. Tee nauhasta lankakeriä. Ja kudo nauhat.

Sädehtivän kiiltävää kankaan pintaa tulee kudottuna VHS nauhasta.

Ja sokerina pohjalla tarina KESÄLOMA. Suuntana, Jojensuu.

Tarinan opetus kuuluu:

11. Kuin koira, joka palaa oksennukselleen, on tyhmä, joka toistaa tyhmyyksiään. – Sananl. 26.

Meidän tulee oppia virheistämme. Viisastua.

Lakata toistamasta virheitä.

Tänään blogini runouden tarjoaa runoni TAVOITTEENNE. Vanhempaa runouttani. Ja runo menee näin, olkaas hyvä.

TAVOITTEENNE

tavoitteenne

päämääränne

pyrkikää hyvään

maiseman lumo

lumous säteilee

aitoa tunnelmaa

kapeat kujat kutsuvat

tutkimus retkille

nauttien merinäköaloista

ainutlaatuinen

unohtumaton

elämys

pyrkikää hyvään

LUO TÄNÄÄN KAUNIITA MUISTOJA HUOMISELLE. Kirjoitan runossani Turkoosi.

Olen tarinan kertoja, on fiktiivisen tarinan aika.

Tarinaa kerrotaan Airin, 67v, maalaistalon plikan suulla.

VIERAILULLA VANHAINKODISSA

Astelin vanhainkodin käytäviä pitkin entisen naapurini luokse kyläilylle.

Hänellä on dementtia ja alzheimer.

(Mikäli sairaus on sinulle tuttu lukijani, hyppää sulkujen ylitse, mikäli ei, lue sulut. Alzheimerin tauti on aivoja rappeuttava etenevä muistisairaus. Sen yleisyys kasvaa voimakkaasti iän myötä. Kaikista dementiasta kärsivistä noin 70–80 prosentilla on Alzheimerin tauti. Sen perimmäistä syytä ei tiedetä. Aivoissa tapahtuu tiettyjä mikroskooppisia muutoksia: niihin kertyy mm. amyloidia. Vaurio alkaa aivojen ohimolohkojen sisäosista ja sitten astumme takaisin tarinaan).

Olin siis vierailulla vanhainkodissa. En vienyt tuliaisiksi kukkapuskaa, sillä vanhainkoti on tuoksuton. Siellä voi olla myös allergisia vanhuksia.

Mietin tovin, että mitä veisin mukanani.

Ja päädyin kahvipakettiin.

Ojensin kahvipaketin entiselle naapurilleni.

Asun maalla, hänen peltonsa ovat naapurissani olleet jo vuosikymmenet.

Minulla on hevosia ja pirtin uuni, mistä leijailee usein juuri leivotun pullan tuoksu.

Kotoisaa.

Entisellä naapurillani on siis alzheimer.

Hän ei tuntenut minua lainkaan.

Hänen menneisyys on vaikea. Hän on orpo ja hänellä oli raastava avioero, isänsä kuolema oli surullista, sekä paljon tuskaan elämänsä on tarjonnut hänelle.

Hän näytti olevan oikein onnellinen, hän säteili.

Ja tarttui täysin tähän hetkeen.

Kahvipaketistani hän ilahtui.

Muistin menetys toi hänelle onnellisuuden.

Ikävät muistot ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen.

Sen pituinen se

Tarinan opetus oli: Joskus sairaus ei tuhoa sinua, vaan sinut tuhoaa asenne sairauteesi.

(Tarinassani sairaus oli avain onneen, ikävät muistot pyyhkiytyivät pois).

Anna minulle lankasotku. Taion siitä jotain sädehtivää.

Olen todellinen lankakerien prinsessa.

Teen tekstiilitaidetta ja vaatimattomampiakin käsitöitä.

Kuvassa viimeksi mainittu. Vaatimattomampi käsityö.

Lentävä matto.

Matolla voi muuten lentää unelmiin. Unelma rikasta maanantaita kaikille upeille blogini Runouden sävelin lukijoille.

(Matto. Tätä sanaa ei kannata huudella Italiassa, sillä se tarkoittaa italiaksi hullua tai jotain vastaavaa… haukkuma sana, siis).

Lentävän maton kuvio on tehty pujottamalla.

Maton voi, vaikkapas kutoa tai solmia.

Suloisessa tuhansien järvien maassamme on kudottu räsymattoja.

Kuvassa kutomani tarina matto. Maton raidat huokuvat tarinoita.

Tykkään tehdä kauniit maton hapsut mattoon.

Hieno yksityiskohta, kun ei vain hevosenhäntä solmulla solmi hapsuja.

Sananen matoista.

Matot kehittyivät paimentolaisten tarpeista Keski-Aasiassa ainakin 2500 vuotta sitten suojaksi kylmältä ja kuljetettavaksi mukana, ja myöhemmin ne levisivät Lähi-idästä Eurooppaan ja muualle maailmaan taidokkaana käsityönä.

Euroopassa matoista tuli ensin aateliston luksustuotteita, mutta niiden suosion kasvaessa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla ne muuttuivat koko kansan tuotteiksi ja teollisesti tuotetuiksi käyttöesineiksi.

Suomessa räsymatot yleistyivät 1900-luvulla vaurastumisen myötä, kun kierrätettyjä tekstiilejä alettiin käyttää kodintekstiilien valmistukseen.

Alkuperäisten mattojen tehtävänä oli suojata kylmältä ja toimia sisätilojen koristeena teltoissa.

Historian havinassa paimentolaiset kehittivät ainutlaatuiset solmimistekniikat, jotka siirtyivät sukupolvelta toiselle.

Matto löytyi vuonna 1949 haudasta Altai vuoristossa ja on 2500 vuotta vanha. Mattoja on siis kudottu käsin ainakin 2500 vuoden ajan.

Sananen matoista, siis.

Marokkolainen matto.

Matot solmitaan puisissa pystykangaspuissa, jotka ovat maltillisien kokoisia, sillä niitä täytyy pystyä helposti kuljettamaan mukana. Siksi vanhoissa marokkolaisissa matoissa leveys rajoittuu kahteen metriin, sen sijaan pituutta löytyy usein senkin edestä.

Räsymattoja ja muita luonnonkuituisia mattoja pidetään yleisesti kaikkein ekologisimpina.

Leikattua trikoo tai kangaskudetta, löytyy yleensä räsymatoista.

Trikoon voi leikata, vaikkapas vanhoista verhoista yms…

Räsymatto luo kodikkuutta…

Räsymattojen historia alkoi varsinaisesti 1800-luvun lopulla, kun puuvilla yleistyi.

Räsymattojen kulta-aika oli 1900-luvun alkupuoli.

Koko lattia peitettiin matoilla ja usein mattoja oli jopa päällekkäin. Suuri määrä mattoja kertoi talon varakkuudesta.

Näin historian havinassa, suloisessa tuhansien järvien maassamme.

Räsymattojen suosio hiipui 1970-luvulla. Ihmiset shoppailivat moderneja, tekokuidusta valmistettuja bukleemattoja. Bukleematto on huomattavasti vaikeampi hoitoisempi kuin räsymatto. Bukleematto on hyvin sähköinen ja imee pölyn, lian, hiukset ja koirankarvat puoleensa.

Siivous intoilijoiden painajainen on tämä matto siis 😉

Käsin solmitut itämaiset matot ovat hyvin arvokkaita. Niiden hinta riippuu yleensä solmujen tiheydestä, valmistustekniikasta ja materiaaleista. Kuviollisia mattoja voidaan valmistaa myös erilaisilla pujottelutekniikoilla.

Lattialle, ei seinälle.

Arvostettu on myös kidderminstermatto, joka tavallaan muistuttaa itämaisia mattoja, mutta sillä on erityinen kudontatapa ilman loimia…

Kyllä kyllä, luit oikein… ei loimia.

Kidderminstermatto on nimitys arvostetulle ja kestävälle mattotyypille, joka kudotaan ilman loimia tiiviisti kaksivärisellä kuteella siten, että matto käännettynä nurin on vastakkainen väreiltään.

Voi käyttää myös seinäryijynä. Tyyli muistuttaa jossain määrin kuuluisia itämaisia mattoja.

Persialaisista matoista sananen.

Persialaiset matot toimivat aiemmin heimojen keinona suojella itseään kylmiltä ja märiltä olosuhteilta.

Nykyisin persialaiset matot, ovat kotien taideteoksia.

Kutojat ovat käyttäneet vuosisatojen ajan samoja antiikinaikaisia käsin kudottuja tekniikoita.

On myös koneella kudottuja teollisia todella kauniita mattoja, parilla eurolla. HUOM ! Koneella tehdyt. Ei käsin.

Olen tehnyt käsin lentävän maton ja tarinamaton.

Plyysimatot

Plyysimatto on lyhytnukkainen ja pehmeä matto.

Plyysimatoissa on tarjolla värejä, kuvioita ja kuoseja.

Mattovalikoimasta löytyy modernia graafista kuosia sekä klassisempaa tyylikkyyttä. Kaupan hyllyltä.

Muistattekos kokolattia matot…. Tämä oli pop jokin aika sitten. Oi ei… Taas siivoojan painajainen…

Muistattekos vanhat, kunnon VHS kasetit… Matossa kudottua VHS nauhaa… Kyllä kyllä… Lukaisit oikein…

Rullasin VHS nauhan lankakeräksi… Kieritin sukkulalle ja kudoin nauhan mattoon.

Astelet siis ”elokuvakankaalla…”

Tässä leffa mattoni, kutomani.

Olen kutonut myös runomaton… Maton raidat huokuvat runon säkeitä… Pysy blogissani runouden mukana… Laitan valokuvan runo matostani. Myöhemmin.

Astu siis tarina matolleni… On tarinan aika…

Kun yhden tarinan saan pisteeseen, kutsuu jo toinen tarinani, tarttumaan sulkakynään. Ei ole jatkosarjaa. Näin ollen pääset uutena blogini runouden lukijana kärryille teksteistäni.

Olen tarinan kertoja. Ja tarina menee tällä kertaa näin.

Tällä kertaa en hio ja puno adjektiiveja, kuin runoudessa. Vaan aivan pelkistettyä kerronta muotoa.

Hetkittäin heitän imperfektin ja preesensin sekaisin (siis tapahtuu nyt ja tapahtui)…

Tarina kertoo tenniskavereista Emiliasta, 30 ja Liljasta, 30.

Lilja on matkustellut paljon maailmalla, tämän kesäloman hän tahtoo viettää koto Suomessa, tuhansien järvein maassa. Hän ei ole koskaan käynyt Joensuussa, joten tämän kesän kesälomareissunsa hän suuntaa Jojensuuhun.

Hänellä on kotomaa näkemättä, vain Kokkola, missä on juuret on nähty, sekä Helsinki.

Aasia ja Etelä-Amerikka on puolestaan nähty.

Hänellä on kesäloma parhaillaan, merkonomi, onnellisesti naimisissa, hänen miehellä on heinäkuu lomaa.

Ja hän on ylpeä ocicatin omistaja. Katti on nimeltään Hopeatäplä. Pantterimainen … voimakas, eleganssi olemus. Kissa näyttelyissä reissaava upea kissa. Villikissan ulkonäöstä huolimatta, mitä lempein, rakastettavin, sosiaalisin rotu….

Tarinan henkilö viettää kesälomaa. Toukokuussa.

Tenniskaveri on eläkkeellä (nuorena, kipeän selän johdosta).

He suuntaavat tenniskaverin kanssa maalauksellisiin maisemiin, Kolille.

Tenniskaveri Emilia on naimisissa australialaisen miehen kanssa. Miehen juuret vievät heimoihin.

Emilia on puolestaan kiinalaisen äidin ja romani miehen tytär, suomalainen.

Emilian kummityttö on intiaani.

Kulttuuri mix lady siis.

Ja tarina … se menee tällä kertaa näin, olkaas hyvä…

KESÄLOMA

Panostan lomallani asumiseen, mitä enemmän hotellissa on tähtiä, sen parempi.

Kerran vuokrasin halvimman majoitusvaihtoehdon. Karmiva murju, kummituskartano ja vuokran antajan takia piipahdin terapiassakin pari kertaa, niin ilkeä pakkaus oli hän…

Tästä viisastuneena panostan majoitukseen lomillani.

Mitä enemmän tähtiä on hotellissa, sen parempi, totean tenniskaverilleni.

Virheistä pitää viisastua.

Majoituksen varaaminen on jäänyt viime tinkaan, kesälomallani.

Ensimmäinen hotellivaihto ehto oli jo täynnä, olisi pitänyt tammikuussa varata jo hotellihuone.

Mutta toinen vaihtoehto vielä tarjosi vapaan huoneen.

Ja niin pakkasin kimpsuni ja kampsuni.

Kiharrin, harja, hiuskiinne, muotovaahto, meikit, hammasharja, kännykkä ja laturi, juhlavaatteet, arkivaatteet, jumppavaatteet, yöpuku, korkkarit, lenkkarit listan jatkuessa loputtomiin. Tennismaila ilman muuta löytyi matkatavaroistani.

Sain kuin sainkin kaikki tavarat mahtumaan kahteen valtavaan matkalaukkuun.

Jotka sitten nostin farmariauton peräkonttiin.

Minulla on laadukas auto, ostin uutena.

Virheistä pitää viisastua.

Edellisten autojen korjaus maksoi saman verran kuin uusi auto ja ei uskaltanut lähteä pitkälle matkalle romuilla.

Ja niin kesälomareissumme starttasi, ystävättäreni kanssa.

Lähdin tenniskaverini kanssa kiertelemään suloista tuhansien järvein maata. Suloista koto Suomea.

En pidä lentämisestä, ja ulkomailla olevasta turvattomuuden tunteesta.

Passia ei tarvittu tälle kesälomareissulleni.

Olen nähnyt maailmaa, onnistuneita reissuja ja vähemmän onnistuneita reissuja.

Mutta kotomaa on näkemättä.

Kyllä kyllä.

Olen Kokkolasta kotoisin, Kokkolassa syntynyt, koulut käynyt ja koko ikäni asunut.

Lappi on kokematta, Helsingissä olen tosin käynyt. Helsingistä olen lentänyt Marokkoon jne…

Vietin suloisen kesälomani koto maassamme.

Kokkola-Nivala-Pyhäsalmi-Kuopio-Joensuu. Siinä kesäloman reittini.

Kuutisen tuntia vie matka.

429 kilometriä.

Pysähdymme matkalla ilman muuta.

Seitsemän sillan kaupunkiin. Joensuuhun. Matkamme vie.

Navigaattori neuvoi perille helposti.

Kaupungin syke miksattuna maalaisidylliin. Tätä on Jojensuu.

Lävitse virtaa Pielisjoki.

Kauppatorin karjalainen meno.

Modernia kaupunkilaista elämää, mutta luonnon ympäröimänä.

Liikenteen solmukohta.

Luontopolut, uimarannat, nuotiopaikat ja kalastusmahdollisuudet aivan keskustan kupeessa.

Illalla menimme Kerubiin siiderille tenniskaverini kanssa.

Kerubissa esiintyi joku. En tuntenut kuka. Tenniskaveri tiesi kertoa, että listaykkönen.

Olimme siis tenniskaverini kanssa Saimaan Pyhäselän pohjoisrannalla

Pielisjoen suulla Pohjois-Karjalassa.

Asukkaita on noin 77 000 ihmistä.

Kaupungin nimikkoeläin on rupilisko.

Rupilisko, vai niin, vastaa tenniskaverini Emilia kysyvästi.

Siiderin äärellä keskustelimme kulttuureista lämminhenkisesti.

Rasismi on väärin, joidenkin kulttuurien vääryydet ovat väärin. Kulttuurit rikastuttavat.

– Suruajasta kysyn Emilialta. Mitä jos nukkuu pois läheinen. Ettei selviä suruajan päätyttyä surusta?

Tai päin vastoin, kuolee joku kusipää, jota ei sure lainkaan?

– Siitäkin huolimatta suruaika on, vastaa Emilia.

– Entäs pienet jalat Kiinassa? Ei kait tarvitse saksia varpaita poikki, että olisi kengän numero 34?

Tämä Emilialle esittämäni kysymys avasi pitkän keskustelun plastiikkakirurgiasta.

Aikamme plastiikkakirurgiasta raatailtuamme.

Päädyimme keskustelemaan Australian alkuperäiskansoista.

Alkuperäis kansoilla on rikas suullisten kertomusten perinne. Satuja ja tarinoita on paljon, joko historiallisesti tosia tai keksittyjä. Monista tarinoista liikkuu useanlaisia versioita riippuen kerrontatilanteesta ja kertojasta. Tämä on hurmaavaa, Emilia kertoo kulttuurista.

Ja tästä keskustelumme siirtyy tummiin, onhan Emilian isä tumma.

– Tummat kunnioittavat ikä ihmisiä ja suku on rakas.

Minulle sinä rakas ystäväni olet rakkaampi kuin vaikka enoni, jota näen kymmenen vuoden välein sukujuhlissa. Vaikka hän on sukua, sinä et.

”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu (sananlaskut 15:31)”

ja

”Läheinen ystävä on tärkeämpi kuin kaukainen veli” siteeraan raamattua.

Tuota maailman luetuinta kirjaa.

Mikä kohta Raamatussa neuvoo noin? Sananlaskut 27:10.

Emilia kertoo, että hänen isälleen, joka on tumma on suku tärkeä. Isällä on Amerikassa serkkupoika, jota ei ole nähnyt 15 vuoteen, läheinen hänelle silti.

Päätin tarkistaa raamatusta kohdan 27:10 ja sen johdosta…

Seuraavana päivänä suuntasimme kirkkoon Joensuussa.

Nautimme vain muutaman siiderin.

Joensuun Kerubin seinät ovat nähneet paljon. Paljon.

Meidän kulttuurien keskustelun Kerubin seinät kätkivät muiden tarinoiden joukkoon.

Ja niin koetti seuraava päivä.

Maittavan hotelli aamiaisen jälkeen suuntasimme… kirkkoon.

Joensuun kirkon on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck vuonna 1900. Kirkko valmistui vuonna 1903.

Pääosin punatiilinen kirkko on tyyliltään jugendvaikutteista uusgotiikkaa.

Alttaritaulu vuodelta 1910.

Kaunis kirkko, tyylikäs alttaritaulu. Ja tunnelmallinen paikka.

Ja niin jatkoimme matkaamme tenniskentälle, tenniskaverini kanssa. Hän on taitava pelaamaan.

Lyö pallon aina oikealle, sen jälkeen vasemmalle, minä väsyn juoksemiseen, ja hän voittaa siksi, vaikka selkäranka on kiero kuin korkkiruuvi.

– Mikä se on se Elli ?

– En ymmärrä mistä puhut ?

– Täällä on joku Elli, jonka kaikki tuntee ?

– Ai se, Joensuun Elli.

Joensuun Elli on fiktiivinen hahmo laulusta.

Televisio sarja ja elokuvakin.

Kysytääs joltain.

Ja niin kysäisen ensimmäiseltä vastaan tulevalta henkilöltä, kuka on Joensuun Elli ?

Joensuun Ellinä tunnettiin kiertelevä vanha, pienikokoinen nainen, joka lähes eli ja matkusti kaukojunissa, vielä 1970-luvulla.

VR-llä on käytössä Elli-niminen radantarkastusvaunu, ilmeisesti viittaa Joensuun Elliin.

Vai niin, mielenkiintoista. Vastaan, ja toivottelen hänelle aurinkoista päivän jatkoa.

Ja niin oli Joensuu nähty ja koettu. Olimme kokeneet yöelämän, kirkon, urheilun, tenniksen kautta ja tiesimme legendan tarinan, nimittäin Joensuun Ellin tarinan. Onko meillä vielä jotain kokematta ?

Kysäisen tenniskaveriltani. On, nimittäin karjalanpiirakat. Suussa sulavat karjalan piirakat.

Niinpä lähdimme karjalanpaistia, ja karjalanpiirakoita metsästämään.

Oli koettu ruokakulttuuri, yöelämä, kirkko, urheilu, onko vielä jotain kokematta kauniista Jojensuusta ?

Tenniskaverini kysäisee minulta.

On, nimittäin museo.

Ja niin astumme aikakoneeseen, sukellamme historian havinaan, tiemme vei museoon.

Museosta päästyämme totesin, että…

Käydään kirjastossa. Kirjasto on vielä näkemättä.

Ja minkä elämyksen Joensuun kirjasto tarjosikaan.

Hieno kirjasto.

– Löytyykö kirjastosta Joensuu-Suomi sanakirjaa

Sen mukaan mie on minä ja sie on sinä.

Sitten suloinen Joensuu olikin jo nähty…

Tämän jälkeen…

Jatkoimme tenniskaverini kanssa matkaamme.

Ja päämäärämme oli Koli. 70 km Joensuusta.

Kesälomareissumme sijoittuu toukokuulle, jolloin luonto heräilee eloon.

Pielisen aallot, saaret, rannat, lumoavat.

Kolin maisemissa sielu lepää.

Kolia ihailtuamme palasimme Kokkolaan.

Paluumatkalla pysähdyimme ilman muuta Savon sydämeen, lupsakkaan Kuopivoon, torille, kalakukkoa popsimaan.

Kesälomareissu oli onnistunut.

Kotiuduttuani mummoni soitteli minulle ja kysyi kesälomareissusta.

Reissu oli onnistunut, totesin. Tennistä pelasin. Ja Kolin maisemat olivat häikäisevät.

Ensi kesäloma reissuni karavaanailen. Myyn auton ja ostan asuntoauton.

Sen pituinen se.

Tarinan opetus oli seuraavanlainen: Virheistä viisastuen. Virheistä pitää viisastua.

11. Kuin koira, joka palaa oksennukselleen, on tyhmä, joka toistaa tyhmyyksiään. – Sananl. 26.

Suurenmoista, että olet blogissani runouden.

– Runoilijatar

Lukemisiin