Lahjaksi majoneesia?

majoneessiä.jpg

Ystäväni vietti jokin aika sitten 30-vuotissynttäreitään. Tiedän hänen arvostavan majoneeseja vähintään yhtä paljon kuin minäkin. Uskaltauduin siis tekemään hänelle syntymäpäivälahjaksi oman majoneesin. Jaan reseptin nyt muillekin.

Paprika-valkosipulimajoneesi valmistetaan yhdistämällä kulhossa 1 kananmuna, 2 rkl valkoviinietikkaa, 1 jättimäinen rkl dijonia ja 2 dl rypsiöljyä. Aloita sekoittamaan aineita sauvasekoittimella terä kulhon pohjassa ja nostamalla sitä sen mukaan kun kastike muuttuu valkoiseksi ja paksuksi (eli alkaa näyttää majoneesilta). Kun majoneesi on valmista, lisää 1 iso valkosipulinkynsi ja 1 pieni paprika viipaloituina sekä maun mukaan tuoretta tai kuivattua chiliä ja aja ne osaksi majoneesia. Mausta varovasti suolalla ja pippurilla.

perunoita ja tomaattia.jpg

Itsekin toki kokeilin majoneesia, nimittäin paistettujen perunoiden kastikkeena. Lautasella on lisäksi uunissa nopeasti grillattuja kirsikkatomaatteja sekä bufala mozzarellaa. Tomaatit valmistuvat niin, että halkaisee tomaatit, asettaa ne uunipellille leikkuupinta ylöspäin ja ripottelee päälle pari pisaraa oliiviöljyä, sekä rouhii myllystä suolaa ja pippuria. Nopea grillaus uunin grillivastuksen alla 200 asteessa niin, että tomaatit eivät enää pysy nahoissaan. Sen jälkeen vain lautaselle ja mozzarellaa päälle.

Lauantailounaalla ruoka sai yllättävän hyvin sopivan seuralaisen Königsmoselin Rieslingistä. Hyvin tämän kanssa sopisi varmasti jokin italialainen punaviinikin, esim chianti.

Koti Ruoka ja juoma

Jäätelöä Helsingistä

3kaveria.jpg

Työskentelen alalla, jolla palkkatöiden saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Olenkin pitänyt varasuunnitelmaa takataskussani jo oikeastaan siitä asti, kun aloitin opinnot. Jos joskus isona haluan/joudun pois oravanpyörästä, minusta tulee jäätelötehtailija. Se olisi toiseksi paras työ maailmassa. Olinkin erittäin iloinen bongatessani kaupasta eräänä päivänä kotimaisin voimin tehtyä ihan oikeaa jäätelöä. Jäätelö oli kolmen kaverin ihan itse omassa pienessä tehtaassa tekemää. Sellaista jäätelöä, jossa ei ole mitään ylimääräistä.

Helsinkiläinen 3 Kaveria -jäätelötehdas on aloittanut toimintansa viime vuonna ja on fb-sivujen mukaan tuttu jo monille ennen minua. Ei silti liene haitaksi, jos levitän ilosanomaa hieman lisää. 3 Kaverilla on tällä hetkellä myynnissä kolmea eri makua, jotka ovat kaikki riittävän yksinkertaisia: mansikka-vanlija, mustikka-kardemumma ja vadelma-valkosuklaa. Kokeilin keskimmäistä ja olin myyty siinä vaiheessa, kun pystyin hampaiden välissä erottamaan mustikan siemenet. Ja jollei maku vielä olisi riittänyt myymään tuotetta, niin viimeistään sen olisi tehnyt tämä ihastuttava mainosvideo. Toivon, että tyypit ovat yhtä onnellisia, kuin kuvittelen heidän olevan.

http://player.vimeo.com/video/66751362″ webkitallowfullscreen=”” width=”500″>

3 Kaveria: kolmen kaverin tarina from RoarHelsinki on Vimeo.

Elämänmuutoksesta haaveileville liitteeksi musiikkivideo. Näin festariviikonlopun jo kutitellessa jalkapohjia biisi toivottavasti kelpaa muillekin.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli