Kurpitsakeittoa ja vuoden viiniä

kurpitsakeitto.jpg

Perjantain illallisruoaksi valmistin kurpitsakeittoa. Koska en ollut koskaan aiemmin valmistanut kurpitsakeittoa, turvauduin tuttuun menetelmään reseptin kehittelyssä. Googlasin ”kurpitsakeitto” ja avasin kuusi ensimmäistä reseptiä välilehdille. Tämän jälkeen luin kaikista aineosaluettelot ja silmäilin valmistusvaiheet. Sitten tein valikoiden ostoslistan (1 kurpitsa, 2 porkkanaa, sipuleita ja kermaa) ja riensin kauppaan.

Ostoslistan kirjoittamisen jälkeen en yleensä enää vilkaise reseptejä, vaan valmistan raaka-aineet ja toimin kuten yleensä vastaavien ruokalajien kohdalla. Eli keitoissa kuullotan sipulit öljyssä, lisään kuutioidut kasvikset ja sopivasti lientä, keitän parikymmentä minuuttia. Ajan soseeksi, lisään kerman ja kiehautan.

Tämä metodi johtaa myös siihen, että reseptien kirjoittaminen auki on joskus hankalaa. En juuri mittaa ainesosia, paitsi leipoessa tai silloin kun teen toisten ohjeiden mukaan. Tietysti tämä improvisointi johtaa myös siihen, että jos joskus onnistun poikkeuksellisen hyvin, on minun vaikea toisintaa kyseistä ruokalajia juuri sellaisenaan. Kurpitsakeiton kohdalla kävi juuri niin.

Ainekset:
1 butternut-kurpitsa
2 porkkanaa
1 isohko peruna (rosamunda)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
puolikas punainen chili
n. 8dl kasvislientä (sen verran, että kasvikset peittyvät)
2 dl kermaa
1-2 leipäviipaletta
öljyä
voita
hunajaa
suolaa
mustapippuria
korianterinsiemeniä
tuoreita yrttejä

Tästä tulee noin 5-6 annosta ja se mahtuu juuri kahden litran kattilaan. Lohko kurpitsa, poista harsomainen sisus ja siemenet. Kuori kurpitsa ja lohko se.  Hienonna sipulit ja chili ja kuullota niitä muutama minuutti kattilassa, pienessä määrässä öljyä. Lisää kurpitsalohkot, vähän voita ja hunajaa ja pehmennä hetki. Kuori ja kuutioi tällä välin peruna ja porkkanat. Lisää loput kasvikset kattilaan. Pyöräytä ympäri, anna hautua pari minuuttia ja lisää kasvisliemi sekä lusikallinen korianterinsiemeniä. Keitä kannen alla 20 minuuttia.

Tällä välin voit pestä, kuivata ja paahtaa kurpitsansiemenet keiton koristelua varten, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Itse en ainakaan juuri välitä kurpitsansiementen rakenteesta ja mausta, joten tuskin tulen toiste näkemään vaivaa, jonka siementen hyödyntäminen vaatii. Leivän voit paahtaa krutongeiksi ja silputa vähän tuoreita yrttejä (minttu, persilja, korianteri) koristeeksi.

Soseuta keitto, maista ja mausta. Lisää kerma ja anna kiehahtaa. Tarjoile koristeltuna.

villa_maria.jpg

Keiton kanssa joimme uusiseelantilaista valkoviiniä, Villa Maria Reserve Wairau Valley (582867, 19,90€), joka on ehdolla Viini-lehden vuoden viiniksi. Muut ehdokkaat valkoviiniosastolla ovat paljon hehkutusta osakseen saanut Kungfu Girl sekä Schloss Gobelsburg Grüner Veltliner. Minä pistäisin rahani (kirjaimellisesti) tälle Sauvignon Blancille. Voittaja julkistetaan 5.12. ilmestyvässä Viini-lehdessä ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, on voittajaviini loppu Alkoista ainakin loppuvuoden. Eli tässä minun suositukseni joululahjapakettiin.

Viini oli mineraalista, yrttistä, mukavan hapokasta, hedelmäistä lähes trooppisuuteen asti ja aivan pirun hyvää. Otin viinin hienoisen minttuisuuden huomioon keiton koristeluissa, mutta uskon, että tämä pari sopii yhteen muutenkin.

Koti Ruoka ja juoma

Vaahterasiirappiskonssit

Ihana talvisää, ainakin näin villasukat jalassa sisätiloissa. Ja ihana mahdollisuus pitää etäpäivä. Päätin jo eilen kotimatkalla, että perjantaina en menekään toimistolle, vaan teen duunit kotona. Toivotin ylöspäin satavan lumen siis hyvinkin tervetulleeksi. Varsinkin kun aloitin valmistautumisen jo eilen leipomalla skonsseja ilta- ja aamupalaksi.

iltapala.jpg

Vaahterasiirappiskonssien resepti on bongattu leipomisraamatustani, eli Rose Bakeryn kirjasta Breakfast Lunch Tea. Phaidonin kustantama opus pitää sisällään aimo tukun ihanan pariisilaiskahvilan reseptejä. Kannattaa googlata kirja ja pistää tilaukseen, tai käydä paikan päällä.

Ihanan makeat skonssit sopivat nautittavaksi hyvin iltapalana, tai sitten vaikka välipalana kotitoimistossa samalla kun katselee lumen kinostumista sisäpihalle. Näitä makeita skonsseja voi nauttia voin tai vaikka hillon ja juuston kanssa. Ylläolevassa kuvassa väliin on sovitettu mansikkahilloa ja brietä.

 

skonssiresepti.jpg

Ainekset toivottavasti erottuvat ylläolevasta kuvasta. Tekeminen on helppoa ja nopeaa. Laita ensin jazzia soimaan. Sen jälkeen pistä uuni päälle ja 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet yhteen, sitten hiero paloiteltu voi jauhoihin, niin että taikina alkaa muistuttaa leivänmuruja. Yhdistä siirappi ja maito. Tee kuoppa jauhoihin, kaada neste sekaan ja kääntele haarukalla ja sen jälkeen vaivaa varovasti taikinaksi. Jos se on tahmea, lisää hieman jauhoja, ja jos hajoaa, niin vähän maitoa. Taputtele taikina noin 3cm paksuksi levyksi ja leikkaa halkaisijaltaan n 5cm leveällä mukilla skonsseiksi. Ohjeessa lukee 10-12 kappaletta, minulla tuli muumimukilla näitä kahdeksan. Laita skonssit pellillä uuniin ja paista noin 20-25 minuuttia. Skonssit ovat parhaimmillaan lämpimänä ja seuraksi sopinee tilkka portviiniä.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli