Pitkästä aikaa taustalla soi musiikki sekä tietokoneen näppäimet pauhaa. Viime kerrasta, kun oon istunut läppäri sylissä sohvalla näin keskittyneenä, on yli vuosi aikaa. Kirjoitin monta vuotta blogia bloggeriin samalla nimellä kun tänne (”Rush to live”),  mutta vuosi sitten muusa lähti lätkimään ja elämän täytti muut kiireet. Myös sen blogin kanssa mua jahtas aina mun omat pirut olkapäällä; kirjotin aina mielestäni liian harvoin sekä liian tylsää tekstiä, joten tietokoneen avaaminen oli usein työn ja tuskan takana. Pienten lasten kanssa vuosi kuluu yllätävän nopeesti, joten näin kauan siinä kesti, että sain ajatukset kasaan miten haluan tulevaisuudessa jatkaa – ja tässä mä nyt oon, uusi blogi pystyssä ilman mitään super odotuksia itseltäni paineita kasaten.

Taustatietoa teille kaikille uusille: Mä oon Julia, 24 – vuotias matkapalveluiden tuottaja Tampereelta. Voiko tylsemmin esittelyään alottaa? Haha, näköjään ei.

Oon mahdoton tuuliviiri ja aina avoin kaikelle uudelle. Janoan jatkuvasti jotain uutta ja muutokset on arjen paras suola  – ilman niitä alkaa kaikki tuntuun liian tasaselta ja maistuun puulta. Idean blogille sain joskus aikanaan mun mummulta, kun muutin Suomesta Rodokselle sesonkityön perässä. Blogin nimi on itseasiassa mummun peruja myöskin, joskus kauan sitten se mainitsi siitä, kuinka sen mielestä mulla on kiire elää ja se lause jäi pyöriin mun päähän tähän päivään saakka. Kiire elää.. Rush to live. Hirvee hoppu ehtii tekeen, elään, näkeen ja kokeen. Joka tapauksessa, tarina jatkuu. Rodokselta lähin kauden lopussa mitä hurmaavimman norjalaisen nuoren miehen matkaan, mun yhden pelkkiä kesävaatteita sisältävän matkalaukkuni kanssa. Siitä matkalaukusta ja kieltä osaamattomasta tytöstä me on päästy tähän päivään; nyt oon 24 -vuotias kahden lapsen äiti, joka vieäkin puhuttelee itseään tyttöystävänä, vaikka viime kesänä me sen yhä niin hurmaavan norskin kanssa asteltiin vihille.

Mun ensimmäiset vuodet täällä oli aikamoista haparointia, en osannu tänne tullessa kieltä tippaakaan, eikä mulla muutenkaan ollut minkäänlaista visioo siitä, mitä tuun tulevaisuudelta haluamaan.  Tein töitä lentokentällä siivoojana, kävin läpi raskauden sekä opettelin olemaan äiti mun tytölle samaan aikaan, kun yritin keksiä, mitä haluan elämältä ja miten esimerkiksi esittelen itseni norjaksi. Siihen kaiken haparoinnin keskelle mun armas sairastu aika pahasti ja  vielä tänäkin päivänä elää parantumattoman autoimmuunisairauden kanssa. Jottei se kuvio olisi ollut jo tarpeeksi, aloin odottaan meidän toista lasta, joka nyt täytti muutama viikko sitten vuoden. Ja nyt vihdoin ja viimein musta tuntuu siltä, kun alkaisi elämän palaset täällä oleen kohdillaan. Kuluneen neljän vuoden aikana on tapahtunut niin suuria muutoksia ja tuntuu, että vasta viime aikoina oon päässyt sinuiksi niiden kaikkien kanssa. Ja ehkä musta on kasvanut tänä aikana edes vähän jo aikuinenkin – mun käsitys aikuisesta on ilmeisesti se, että tietää mitä elämältään haluaa ja kuka itse on. Nykyään osaan jo joten kuten norjaa, teen koulutustani vastaavaa työtä ja yhä edelleenkin opettelen olemaan äiti; nykyään 3,5 -vuotiaalle tytölle sekä 1 -vuotiaalle pippuriselle pojalle.

Teen töitä Tromssassa paikallisella turisti-informaatiolla ja oon ihan rakastunut matkailualaan uudestaan. Vielä hetki sitten ajattelin meneväni parturi-kampaaja kouluun, mutta nyt oon täysin varma siitä, että matkailuala on se mun oma juttu. Miten hepottava fiilis se onkaan, kun ei tarvii jatkuvasti kysellä itseltään, että ”mitäs nyt, mitä mä oikeen haluan ja mitä mä voisin työkseni tehdä”. Työt matkailualalla on täynnä mahdollisuuksia ja pääsen tapaan ihan mielettömän upeita ja ihania ihmisiä. En vaihtais enää mihinkään muuhun työhön, ainakaan ihan äkkiseltään.

Esittelytekstistä tuli vähän suunniteltua pidempi, mutta toivottavasti ei kovin pitkäveteinen. Täällä blogissa pääset tutustuun mun arkeen Pohjois-Norjassa sekä näkemään ajoittain millasia palveluita ja elämyksiä täällä turisteille tarjotaan! Kirjottajana pysyn hyvinkin uskollisena mun tuuliviiri -luonteelleni; juttuja tulee sitä mukaa kun on aikaa ja energiaa kirjoittaa – mutta toivottavasti kauniit kuvat sekä aito tyyli antaa epäsäännölliset postauset anteeksi.

Terveisiä Tromssasta, pohjoisten Pariisista – kuten paikalliset sanoo. Ja kiitos ihana Vilhelmiina sun ihanasta energiasta ja tsempeistä uuden blogin suhteen!