Bileitä ja hevonpaskaa: Totuus elämäntavasta nimeltä hiphop, by Koko Hubara, 8 c (1998)
DJ Grand Wizard Theodore – hiphopin ensimmäinen tiskijukka, joka on kehittänyt suurimmat ja käytetyimmät dj-temput.
Kun mustat ja latinonuoret 1970-luvun lopulla loivat uuden keinon selviytyä New Yorkin slummeissa, kuka olisi arvannut miten se vaikuttaa 1990-luvun loppupuolen nuoriin Suomessa. Agressiivisesta selviytymiskeinosta puhtaakis elämäntavaksi on pitkä matka, mutta hiphop on kulkenut koko tien.
Olemme veljiä ja sisaria
Meitä on muutamia kymmeniä täällä pääkaupunkiseudulla, ja saman verran levittäytyneenä ympäri Suomea. Yhdistäviä tekijöitä eivät välttämättä ole ikä, sukupuoli tai edes rotu, mutta silti olemme veljiä ja sisaria. Olemme oppineet löytämään toisistamme enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia.
Tärkeintä on kunnioitus
Vaikkei hiphop ole uskonto, se on hengellinen kokonaisuus. Meillä on kirjoittamattomia sääntöjä, joita jokainen yhteisön jäsen tahtomattaankin noudattaa. Ne perustuvat rastafarien, kristinuskon, islaminuskon ja juutalaisuuden oppeihin. Peruskäsite on Kunnioitus. Oman mielen, että olisimme joka hetki tietoisia itsestämme (=emme käytä riippuvuutta aiheuttavia aineita, eli kahvia, alkoholia, tupakkaa tai huumeita). Oman kehon, ettemme myrkyttäisi sitä, koska se on ”temppelimme” ja lahja Jumalalta (=emme syö sianlihaa, punaista lihaa tai lainkaan lihaa, sekä minimoimme suolan ja rasvan käytön). Omien juurien kunnioitus perustuu ylpeyteen siitä, missä on syntynyt. Myös totuus siitä, että kaikki rodut polveutuvat afrikkalaisuudesta, on osana kunnioitusta musiikkia kohtaan. Tummat sävyt ja rytmit, sekä vahva sanoma lyriikoissa taas ovat kunnioitusta Jumalan suurinta lahjaa, elämää, kohtaan.
Kolme elementtiä
Maallisessa mielessä, käytännössä jakaudumme kolmeen ryhmään. Toisaalta, meissä jokaisessa on elementtejä niistä kaikista. On dj:t, jotka luovat musiikkia ja soittavat valmiita levyjä yleisölle, sekä mc:t (master of ceremony) jotka kirjoittavat omia ajatuksiaan runon muotoon ja sovittavat ne sitten yhteen dj:tten tekemien taustojen kanssa. He voivat myös koota ajatuksensa nopeasti sanoiksi samalla kun puhuvat mikrofoniin, eli keksiä riimit paikan päällä. Tätä kutsutaan freestyleksi. Kolma ryhmä on ns. Beat junkiet, eli ihmiset jotka ostavat jatkuvasti kaikki julkaisut, heti kun ne ilmestyvät, tai tilaavat ne internetin välityksellä.
”Perhe” kokoontuu Funkiestiin
Helsingin ainoa aitona pidetty hiphop-levykauppa on Urho Kekkosenkadulla sijaitseva The Funkiest. Sen omistaja Juha tuntee kaikki viitisenkymmentä ”kanta-asiakastaan” hyvin ja tervehtii meitä iloisesti. Hän ojentaa pienessä huoneessa uusimmat faksit jotka sisältävät tietoja juuri saapuneista levyistä. Selvitämme pinon vinyylilevyjä ja alamme kuunnella niitä järjestyksessä. Istumme ruskeassa sohvassa analysoimassa kovalla soivaa musiikkia ja valitsemme itsellemme levyistä parhaat. Sovimme Juhan kanssa, että maksamme ne joskus myöhemmin, koska nyt rahaa ei ole riittävästi. Hän luottaa sanaamme, koska on tuntenut meidät jo vuosia ja olemme aina maksaneet velkamme. Pari-kolme tuntia on kulunut ja kaikki kuulumiset on vaihdettu. Siihen kuuluu näinkin kauan aikaa, vaikka viime tapaamisesta on kulunut vain vajaa viikko. Kiitämme Juhaa ja minä lupaan lähettää kortin ulkomaanmatkaltani.
”Hopparit” vs, hiphop-yhteisö
Jostain kumman syystä meidät usein sekoitetaan nk. ”hoppareihin”, jotka ovat kuitenkin täysin eri ihmisiä. Tulemme me toki samoista lähtökohdista, mustasta Amerikasta, mutta tulkitsemme asiat aivan eri tavoin. He kuuntelevat kaupallista rap-musiikkia, joka kannustaa väkivaltaan ja huumeisiin sekä alistaa naista. Heille merkkivaatteilla on valtava merkitys; löysät housut, koripallotossut ja muiden afroamerikkalaisten tapojen kopioiminen kuuluu heidän ”ideologiaansa”. Heille tärkeintä ovat vaatteet ja ns. ”gangsta-imago” ennen levyjä ja musiikkia. ”Me” taas kuuntelemme pääosin tuntemattomampaa undergroundia, hiphopin puhdasta muotoa, joka kertoo elämän kauniista asioista, mutta tarttuu myös ikäviin tapahtumiin koskettavalla kädellä. Mc:t —
(Yksi sivu puuttuu)
—se johtuu epätietoisuudesta ja siitä, etteivät tytöt ole valmiita tekemään päätöstä sitoutuakseen johonkin koko elämänsä ajaksi, vaikkei ole edes mitään sääntöjä. He tahtovat kokeilla kaikkea. Joskus he myös saattavat tuntea astuvansa miesten alueelle, koska riimien kirjoitus on ainoa luvallinen tapa pojan kirjoittaa runoja, ettei leimautuisi ”neitimäiseksi”. Selkärankaa se vaatii kuitenkin kummaltakin sukupuolelta, eikä siihen ryhdytä vain puolitosissaan, epävarmana.
Toki mekin juhlimme ja pidämme hauskaa, ja lauantai on ”pyhitetty” yhteenkokoontumiselle freestylesession ja vaikkapa yhteisen aterian merkeissä.
Samat lähtökohdat, omat näkemykset
Kello viideltä Syndicate-vaateliike alkaa täyttyä ihmisistä. On alkamassa kuusikymmenminuuttinen open mic, eli jokainen joka haluaa saa tarttua mikrofoniin ja sanoa sanottavansa. Tapahtumaa johtaa Helsingin kunnioitetuin ryhmä, Murmurecordings. Sen parikymppiset jäsenet Roope, Janne, Matti, Tommi ja Harri ovat tunnettuja myös Keski-Euroopassa ja Kalifornian underground hiphop –yhteisöissä. Muita vakavasti otettavia ryhmiä ovat Subconcious 7even, Fragments, Rudimentals, ja Ceebrolistics. Suomessa on myös yksittäisiä mc:tä ja dj:tä, jotka tekevät yhteistyötä Murmurecordingsin kanssa tai keskenään. Heitä ovat sellaiset nimet kuten Antti, Rudi, Sirius, Iwere. Jotkut kirjoittavat riiminsä suomeksi, mutta yleiskieli on kirjallinen englanti. Sitä ei opeteta koulussa.
Musiikki on itseä varten, ei listoja ja rahaa
Olisi väärin luulla että kuuntelemme vain ”puhdasoppista” hiphoppia. Ammennamme vaikutteita 1950-70-luvun mustista aalloista , eli Rhythm & Blues-, Jazz-, Soul-, Reggae- ja Negrogospelmusiikista. Myös hiphoppia nuoremmat rytmisuuntaukset kuten drum’n’bass ja jungle ovat edellämainittujen jälkeläisiä. Yhteistä kaikile on se, että kukin suuntaus on puhtaasti rakkaudesta musiikkiin. Emme tarvitse listatunnustusta emmekä rahaa, vaan musiikki on terapiaa ja teemme sitä toisiamme ja itseämme varten. Riimien lausuminen on yhtä luonnollista kuin puhuminen, tai se on ainakin vaativin tavoite.
New Yorkin ghettoissa luodun taiteenmuodon ”isät” eivät ole selvinneet hengissä ja välillä tuntuu, että koko hiphop-musiikki kääntyy alkuperäistä aatettaan vastaan. Mutta juuri meidän kaltaisemme pienet yhteisöt sinnittelevät ympäri maailmaa pitäen taiteen elossa. Niin kauan kuin me ja jälkeläisemme pysymme hengissä, säilyy myös hiphop puhtaan nöyränä elämäntapana.
***
(Esitelmän lopusta löytyy vielä itsekirjoitetut riimitkin malliksi:
I am not free on the top/ but stuck in a teardrop/I think these poems are a waste of time/take my moods cause I don’t have rhymes/I’m blind to hear and dumb to see/that I’m not really real/And that I am not existing/as long as you’re not listening/Breathing in melodies, I’m born everytime you have acceptance for me/I need peace instead of war/I close these doors and build these walls/Just to block the world away/everyday it’s the same hate, towards these words, see they were brought here to hurt/and I was born to give birth to daughters – For fifteen years I’ve been searching/7.5 hurting/and going the wrong path, my other half looking at the clouds moving and the land standing still/nothing is real in my reality and I’m dreaming of a fantasy/the future won’t come unless the past is…)
Lue myös aiemmat Bileitä ja Hevonpaskaa -sarjan jutut: