Ei kannata ehkä… käydä kouluja

Voi olla, että luokkatoverit sanovat sinulle: ”Kannattaisko peseytyä, kun oot noin likaisenvärinen?”

Voi olla, että bommaavat alikulkusiltaan, jonka läpi kaikki kulkevat aamuisin: ”Koko = nigger whore.”

Voi olla, että jos menet kertomaan sääntöjen mukaisesti opelle, että sua taidetaan nyt kyllä kiusata siksi että olet erinäköinen kuin muut, hän sanoo sinulle: ”Älä provosoi. Rakkaudesta se hevonenkin potkii.”

Voi olla, että kaverit sanovat sinulle: ”Meidän äiti sanoi, että me ei saada leikkiä sun kanssa, koska susta voi tarttua vieraita tauteja.”

Voi olla, että kurssikaverisi kysyy: ”Pliis sano mulle, miten mä saan tuommoisen pyöreän, mustien ihmisten takapuolen? Mä oon juonu ihan hirveet määrät cokista, mutta tää on aina vaan tällainen littana suomalainen.”

Voi olla, että kurssikaverisi kysyy: ”Tunnetsä Liisan? Sekin on Vantaalta, ja senkin isä on ulkomaalainen?”

Voi olla, että kun saat maahanmuuttajien vaikutuksista jo valmiiksi sukupuolittuneisiin työmarkkinoihin käsittelevästä kandidaatintyöstä arvosanan 4/5 (käyden samalla kahdessa eri työssä, koulussa ja työharjoittelussa), joku tokaisee ohimennen: ”taitaa vaan olla omakohtaisia kokemuksia tollakin.”

Voi olla, että kun seisoskelet tupakalla Valtsikan vieressä, Liisankadun ja Snellmanninkadun kulmassa Kruununhaassa, joku kävelee ohi ja mutisee kaulukseensa: ”kaikenmaailman neekereitä täälläkin.”

Kirjamellisesti, TJEU: Nuorisobarometri 2014.

 

Tässä blogisarjassa annetaan ruskeille tytöille vinkkejä siitä, mitä kaikkea ei ehkä kannata tehdä, jos ei halua kokea rasismia. 😉

Suhteet Oma elämä Opiskelu Uutiset ja yhteiskunta

0,02€ Joan Didionista

joan d 2.jpg

 

Älä käsitä väärin. Minä pidän suurten ajattelijoiden lainauksista ihan yhtä paljon kuin seuraavakin tyttö. Siis ihan hirveän paljon. Voin viettää tuntikausia somessa kaivautuen hakutunnisteisiin ”quote” ja ”inspirationalquote” ja ”feministquote” ja ”quoteschmuote”

Ne auttavat jaksamaan, tekevät minusta paremman äidin ja saavat minut urheilemaan – ainakin teoriassa.

Mutta se on tyrmäävä jäävuoren huippu, kun sen pitäisi olla vilkkuva liikennemerkki. Se on kuvien palvontaa par excellence. Se on ansa. Älä mene siihen ihan kokonaan!

Lainauksien lukemiseen käytetty aika on nimittäin aina pois jostain muusta. Vaikkapa näiden suurten ajattelijoiden suurteosten lukemisesta. Vaikkapa omasta ajattelusta.

Yksi suuri ajattelija, joka on viimeaikoina trendannut netissä, on tietysti kaikkien runotyttöjen runotyttö, legenda emerita Joan Didion. Ja runotytöllä tarkoitan tässä nyt kovinta kirjoittajaa ikinä. Sellaista, jonka virkkeet ovat pidempiä kuin Volter Kilven. Sellaista, jonka ajatukset ovat niin puhtaita, että hirvittää, koska ne paljastavat aina jotain todellista. Sellaista, mitä on vaikea itselle myöntää. Sellaista, jonka redusoiminen muutaman sanan inspiksiksi on silkkaa hulluutta. Ja kaiken lisäksi aivan turhaa.

Didion on nyt tietysti pinnalla siksi, että hänen viisaasta, jännittävästä ja tyylikkäästä elämästään ollaan vihdoin ja viimein tekemässä kattavaa dokumenttia ja siksi, että hän on muotimerkki Célinen kasvo kahdeksankymppisenä.

Mutta hän on niin paljon muuta kuin lauseet, jotka mahtuvat roosanväriseen retroneliöön, tai rimpulasääriin täydellisissä trumpettifarkuissa. Hän on journalisti, romaanikirjailija, ja maailman parhaan elokuvan, Aina lähelläsi, käsikirjoittaja. Hän on esseisti, joka on 1960-luvulta lähtien kirjoittanut sujuvasti niin Height-Ashburysta, vesilaitoksista, byrokratiasta, kuvataiteesta, kirjoittamisesta, lapsen kuolemasta kuin naisasialiikkeestä. Muutamia mainitakseni.

(Käänsin muuten vuonna 2012, vastasyntynyt vauva sylissäni, Didionin esseen The Women’s Movement nyt jo kuopattuun Basso-lehteen. Muuten häneltä on suomennettu vain kolme kirjaa lähes kahdestakymmenestä. Surkeaa, sori vaan.)

Tänään, aivan kuten milloin tahansa, on hyvä aika laittaa puhelin pois ja mennä kirjastoon. Sinulla on naisena oikeus ottaa kokonaisuuksia haltuun.

Etsiä kaikki ne naiset käsiisi, jotka ovat koskaan ajatelleet mitään ja uskaltaneet laittaa sen ylös.

Yllättyä siitä, kuinka ohuita ja luontevia kirjat loppujen lopuksi ovat.

Yllättyä siitä, kuinka samalla tavalla meidän kaikkien alitajunnat toimivat.

Koska kuka on kirjoittanut seuraavaa: ”Ehkä minä pitelin kaikkia ässiä käsissäni, mutta mistä pelistä olikaan kysymys?”

 

Hyvää naistenpäivää, Lily!

Kulttuuri Kirjat Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta