Törmäsin Me Naisten nettisivuilla ”Näin toimii 5:2-dieetti” -juttuun ja siellä tämä lause osui erityisellä painolla: ”Olen onnistunut piilottamaan dieettini lapsiltani.”

Olen itse pudotellut kotiäitikilojani semi-karppaamalla. Sanon semi, koska en todellakaan edes laske päivittäisiä hiilarimääriä, enkä muutenkaan vedä minkään ankarimman kautta. Pääpiirteissään olen jättänyt lisukevalikoimastani pois riisit, pastat ja perunat, enkä napostele leipää,muroja,myslejä aamu-, väli- ja iltapaloiksi. Jos mieleni tekee hirmuisesti ruisleipää, syön yhden. Tai jos oikein herkkuhammasta kolottaa, nappaan vähän jäätelöä tai suklaata. Mutta 90 % ajasta olen tarkkana siitä, ettei suuhun eksy sokeria tai edellä mainittuja hiilariherkkuja.

Mutta pitäisikö tätä syömistapaa jotenkin piilotella lapselta? Kysehän nyt ei ole mistään paastosta tai niin selkeästä laihduttamisesta, kuin tuossa 5:2-dieetissä, mutta muuhun perheeseen nähden poikkeuksellisesta ruokailutavasta kuitenkin.

Tytär ei ainakaan vielä ole osoittanut mitään kiinnostusta sitä kohtaan, että miksi äidin lautasella ei olekaan spagettia, vaan parsakaalia. Kunhan hän saa myös parsakaalia lautaselleen, koska ”boccojiii” on suurta herkkua. Ja koska minäkin välillä herkuttelen aamukaurapuurolla ja leivällä, ei Tyttärelle pitäisi olla jäänyt mitenkään kuva siitä, että on jotain mitä äiti ei missään tapauksessa syö.

Piilotatko sinä syömisiäsi lapsiltasi? Missään muodossa?

– Hoo

PS. Herkkuhetkinä nautitut Ben&Jerrysit lusikoidaan suuhun kyllä aina lapsen mentyä nukkumaan. Koska jotkut (mässäily)jututu kuuluvat vielä vain meille, jotka osaamme niitä pakastimesta itse hakea.