Kuinka opit meikkaamaan?

varjot.jpg

Tämän päivän postaus on tavallaan aika tynkä ja sisällöltään itsestäänselvä, mutta itse asiaa ajateltuani tajusin, että juuri näinhän se menee! Tämän päivän oppi on siis lahja kaikille, jotka vannovat aina etteivät opi meikkaamaan, vaikka tekevät mitä. 

Törmäsin pari viikkoa sitten vuosien takaiseen tuttavaani Elsaan, jolla on muuten älyttömän kaunis ääni. Jutustelimme niitä näitä, kunnes pääsimme kiinni keskusteluun, joka on naurattanut minua koko viikon ajan. Tuttavani on aina ollut aika opiskelu- ja urheiluorientoitunut tyyppi, eivätkä meikkaamiseen liittyvät asiat ole koskaan olleet prioriteettilistansa kärjessä.

Nyt asia kuitenkin oli aivan toisin ja Elsan meikkausmentaliteetti oli niin huikea, että se on pakko jakaa! Lähtökohtana oli siis nainen, jonka meikkirutiinit ovat melko olemattomat. Kuinka tästä pisteestä päästään siihen, että juhlameikki onnistuu omin käsin täydellisesti ja silmä harjaantuu jopa soveltamaan oppeja uusien lookkien luomista varten? 

Systemaattisesti treenaamalla tietysti!

Elsa kertoi saaneensa ahaa-elämyksen ja alkoi soveltaa opiskeluun ja urheiluun päteviä sääntöjä myös meikkaamisen harjoittelemiseen. Ensimmäisenä päivitettiin välineet ja tuotteet (tämän blogin listaukset ohjenuorana, ihan kuulemma tuotanoinniinniin vain mainitsin…), sitten opiskeltiin eri tekniikoita teorian tasolla ja lopulta siirryttiin käytännön harjoitteluun, joka käsitti ennen erästäkin H-hetkeä viisi täydellistä meikkiä, alusta loppuun asti toteutettuna. 

Nyt joku varmaan jo huokaisi ja mietti, että kenellä nyt moiseen olisi aikaa? Jos jaksat tehdä vaikka tuon viisi toistoa, meikkausnopeutesi kasvaa, lopputulos parantuu ja opit jo siinä ajassa soveltamaan ja rikkomaan opiskeltuja sääntöjä. Mikään treenaaminen ei tuota tulosta yhtä nopeasti, kuin tämä.

 

viimeistely.jpg

Saan aina irtoripsiä liimatessani, silmien tai huulten rajauksia piirtäessäni tai hiuksia kihartaessani vastata samaan ihmetykseen: ”Miten sä osaat?”. Vastaus on sadat ja tuhannet toistokerrat. Onnistuneeseen lopputulokseen tarvitaan käden ja silmän yhteispeliä, eli hyvää koordinaatiokykyä, eikä se mitenkään voi kehittyä, jos toistoja ei tehdä.

Tämän takia kehotankin, että ennen siveltimien, rajaustussien, varjostusvärien ja irtoripsien seinään heittämistä ja kiroamista: Tee itsellesi jonkinlainen opintosuunnitelma. 

Pitäisiköhän tästä tehdä oikein sellainen arkimeikkaushaaste?! :B

Olen tuonne YleX Aamun juontajaksi siirryttyäni alkanut ottaa oikein toden teolla arkimeikkaamisen repertuaariini, sillä vieraita ei ole mukavaa ottaa vastaan aivan niin räjähtäneenä, kuin yleensä.. Tämän tilaisuuden turvin olenkin pistänyt omat vinkkini tehotestiin ja käyttöön ja näitä niksejä, tutorialeja ja muita oppeja löydät helpoimmin sivupalkin tunnisteista varsinkin kohdan ”Meikki” ja sen eri alakategorioiden alta.

 

pohjavalmis.jpg

Kannattaa uutta meikkausaikataulua kasatessa muistaa, että pienempi määrä onnistuneita toistoja

opettaa huomattavasti enemmän, kuin kymmenet sinne päin tehdyt rävellykset. 

 

Kommentit (12)
  1. Heeeeiiii Saara, koska saataisiin uusia tutorialeja? Ei ole ollut pitkiin aikoihin kuin tuotearvosteluja ja tekemisiäsi, mutta tutot on jääneet kokonaan unholaan. Would appreciate those – haetaan uutta inspistä! 🙂

  2. Mmmmmikä tuo ekan kuvan varjostusjuttu on???? Sävy näyttää täydelliseltä <3___<3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *