Neal’s Yard Remedies – Hitaasti syttynyt rakkaus

neal7.jpg

Olen viime viikkoina kirjoittanut useammastakin sydämeni lähelle päässeestä tuotesarjasta (Emma S., Mádara), joten päätin että tämäkin rakkaustarina ansaitsee nähdä päivänvalon. Jos ja kun suhteeni aiemmin esittelemiini sarjoihin oli rakkautta ensisilmäyksellä, piti Neal’s Yard Remediesin houkutella minut useammille treffeille ja todistaa olevansa rakkauteni arvoinen – ja siinä se myös onnistui.

Sain ensimmäiset NYR-tuotteeni testiin Joliesta, mutta en oikein innostunut.. Jostain sekopäisestä syystä en aluksi pitänyt pakkaussuunnittelusta, vaan tummansiniset pullot näyttivät jotenkin vanhoilta. En tiedä mikä mielenhäiriön kausi minulla tuolloin oli meneillään, nykyään olen sitä mieltä, että näitä kauniimpia pulloja ja purkkeja saa hakea! Lähelle pääsevät ehkä vain Patyka ja Guerlain.

Tummansinisen sävy on täydellinen, ylelliset lasipullot sekoittuvat saumattomasti käytännöllisiin muovipakkauksiin ja yleisilme on mieltäylentävä.

 

neal2.jpg

Käännekohta minun ja tämän sarjan kohdalla olivat nämä shampoot, joita fiilistelin jo tovi sitten. Äärimmäisen toimivat, laadukkaat ja riittoisat tuotteet jättivät mieleeni kytemään pienen hiilenmurikan, joka roihahti täyteen liekkiinsä viime vuoden lopulla, kun tallustin vahingossa Lontoon Covent Gardenista löytyvälle Neal’s Yardille, brändin ihkaensimmäiseen kauppaan.

Pienen kaupan sisällä tuoksui huumaavalta. Yrtit, sitruksen tuoksut ja kuivatut kukat tuntuivat sekoittuvan ilmassa taikapölyksi, jonka läpi kulkiessa pienet keijut alkoivat kuiskailla mitä kaikkea ihanaa tuotteet kasvoilleni tekisivät. 

… Tarkennan nyt vielä, että minua ei huumattu millään salaisilla yrttiseoksilla, vaan minä nyt vain satuin huumautumaan.

 

neal1.jpg

Neal’s Yard Remedies on yksi Brittien johtavista luonnollisten hyvinvointi- ja kauneustuotteiden valmistajista ja se on pysynyt maailman pyörityksissä omana yksityisenä yksikkönään jo vuodesta 1981 asti. Sarjan juuret löytyvät pieneltä Neal’s Yardilta, jonne Seven Dialsissa tallusteleva voi päätyä lähes vahingossa. Tämän liikkeen avasi Romy Fraser, ja aluksi kaupasta löytyi tuoksuöljyjä, kuivattuja yrttejä, homeopaattisia lääkkeitä, kukkauutteita ja yrttejä ja kukkia sisältäviä hygieniatuotteita.

80-luvun aikana sarjan suosio alkoi kasvaa niin paljon, että pystyyn laitettiin jopa oma tehdas! Suosio jatkoi kasvamistaan ja nykyään sarjalla on 40 omaa liikeettä Iso-Britannian alueella, sekä satojen pisteiden jälleenmyyntiverkosto sekä kotimaassaan että ulkomailla. 

Suosio ei ole kovin yllättävää, kun alkaa tutkia yrityksen toimintatapoja ja taustoja. Sarjalle on myönnetty lukusia palkintoja mm. parhaasta luonnonkosmetiikkasarjasta, parhaasta britten kosmetiikkasarjasta ylipäänsä ja erikoismainintoja eläinten eettiseestä kohtelusta – eläinkokeet kun eivät ikinä kuulu osaksi sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. 

Firman nykyinen tehdaskin on suunniteltu niin käyttäjäystävälliseksi kuin mahdollista, mutta minimaalisella hiilijalanjäljellä. Kyseessä onkin ns. Ekotehdas, jolla on esimerkiksi omaa pienenergiatuotantoa, sadevedenkerääjiä ja vedensäästöjärjestelmä!

 

neal9.jpg

Mutta sitten niihin ihanimpiin asioihin, eli hurmaaviin tuotteisiin. Neal’s Yard Remediesin kantava voima ovat toimivat tuotteet ja periaatteet niiden takana ovat niin mittavat, että suosittelen lukemaan firman oman kertomuksen aiheesta tästä.

Lyhyemmin kerrottuna kyseessä on mahdollisuuksien mukaan villinä tai luomuna kerätyt raaka-aineet, ei synteettisiä tuoksuja, silikoneja, mineraaliöljyjä, parabeeneja, geenimuunneltuja ainesosia, ftalaatteja, DEA:ta, EDTA:ta, akrylaatteja, nanoteknologiaa jne. jne. jne.

Itse en ole vielä kääntynyt siinä määrin että kokisin kaikki em. ainesosat läpeensä pahoiksi, ihomme kun ei päästä lävitseen juuri mitään, mutta jos ja kun on mahdollisuus saada ihastuksen kiljahduksia aiheuttava tuote jossa ei ole mitään ylimääräistä, valitsen sellaisen mielelläni.

Yrteille ja tuoksuille herkkien kannattaa olla tämän, niin kuin monen muunkin luonnonkosmetiikkamerkin kohdalla. Onneksi teille löytyy niin ihania vaihtoehtoja, kuin vaikka Pai! ^_^

 

neal5.jpg

Suosikkituotteita on löytynyt vanhalla kunnon kokeilumetodilla. Tähän mennessä olen lätrännyt vissiin kolmea eri kasvoputsaria, ja ehdoton suosikkini on Orange Flower -pesuvoide. Sitrusöljyjen voimalla kuivattamatta puhdistavaa voidetta suositellaan huonosti kohdellulle iholle ja oma sekaihoni on monesti juuri sellainen. Ihanan tuoksuinen ja liukas voide vaahtoaa iholla hyvin ja jättää jälkeensä pehmeän ja puhtaan hipiän, mutta silmämeikkejä tällä ei kannata poistaa! Sitrus ja silmät – ei hyvä.

Puhdistuksen päälle tykkään suihkia saman sarjan kasvovettä pumppupullosta – osin suihkesuuttimen siis erikseen, koska rakastan käyttää kasvoveteni suihkeen muodossa. Suurin syy tähän tuoterakkauteen on ehkä appelsiininkukkaveden tuoksu, mutta virkistävä ja kosteuttava efekti ei vähennä sitä tippaakaan. 

Neal’s Yard Remediesin putsarit ja tuotteet yleensäkään eivät mielestäni ole lainkaan pahan hintaisia! Shampoot ja hoitoaineet irtoavat n. 15€ hintaan, putsarit ja kasvovedet 20-30€ hinnalla ja hoitovoiteet ym. 30-60€ hintaan. Covent Gardenista noudettuna tuotteet ovat toki vielä edullisempia, mutta matkalippujen hinnan jälkeen saatat silti jäädä hieman enemmän miinukselle 😉

 

neal3.jpg

Hoitovoiteistani suosikki on tuttuun tapaan seerumi: Beauty Sleep Concentrate, joka on kuvaushetkellä jo täysin loppunu. Kulttimaineesta nauttiva tuote on omalle iholleni tarpeeksi kosteuttava sellaisenaan ja se on syönyt sisäänsä mm. narsissinsipuliuutetta, eteerisiä öljyjä ja viinirypäleen siemenuutetta. 

Tuotteen kevyet eteeriset öljyt on valittu rauhoittavien ominaisuuksiensa takia ja niiden ideana on omalta osaltaan parantaa unen laatua. Aromaterapiaa minimuodossa ^_^ Suurempi vaikutus tuotteella kuitenkin on ihon kuntoon – aamulla peilistä näkyy heleä, pehmeä ja tasaisen sävyinen iho.

Lisäkosteutta pitkin päivää puolestani suihkin söpössä minipullossa toimitettavasta Frankincense Hydrating Facial Mististä. Se on ehkä nousemassa kolmanneksi vaihtoehdoksi suosikkieni, Jane Iredalen -kosteussuihkeiden, rinnalle!

Löytyy testaamieni seasta myös yksi tuote, jota minä en vaan yksinkertaisesti tajua:

nealei.jpg

Moni kyselee, miksen ikinä kerro tuotteista joista en pidä. Näen sen yleisesti palstatilan turhana täyttämisenä, samat tuotteet kun saattavat toimia jonkun toisen iholla loistavasti. En siis tahdo omalta osaltani leimata yksittäisiä tuotteita turhilla stigmoilla, mutta tämä olkoon poikkeus sääntöön 😀

Tämä kuorintavoide on nököttänyt hyllyssäni puolityhjänä vain, koska purkki on niin kaunis – sisältö ei yksinkertaisesti sovi minun järkeeni. Ymmärrän kyllä, että tuote kosteuttaa ihoani tehokkaasti, mutta en pidä sen iholleni jättämästä tunteesta tai siitä, että en yksinkertaisesti koe sen kuorivan mitään…

Olen aivan varma, että moni ylistää tätä parhaana kuorintana koskaan, mutta kaipaan ehkä liikaa sulfaattien vaahtoavuutta ja tämä hurmaavilla ainesosilla pakattu merisuolakuorinta ei vaan iske minuun.

 

neal6.jpg

Kerron tosin samaan hengenvetoon, että muut kokeilemani vartalonhoitotuotteet ovat olleet ihania! Vartalovoit ovat kuin ylellisempi versio vanhoista kunnon TBS:n hedelmien mukaan tuoksutetuista vartalotuotteista ja tykkään monesti rasvata ylävartalooni yrttien tuoksua ennen sänkyyn kömpimistä. Varsinkin Beauty Sleep -body butter tuntuu rauhoittavan samaan tapaan, kuin seerumikaverinsa.

Olen vakuuttunut siitä, että yrtit ihollani näen kauniimpia unia 😉

nealwipes.jpg

Joskus muuten kaipailin luonnonmukaisempia kasvojenpuhdistuspyyhkeitä ja kas, niitähän on NYR:in valikoimissa! Joliesta 25 liinan paketti kustantaa 8,5€, taidanpa käydä ostamassa paketillisen testiin hetimiten.

Tulipas siitä taas kerran aikamoinen paasaus! Tämä nyt vain on yksi niitä todella harvoja sarjoja, jonka tuotteita ostan itse lisää, vaikka jonossa olisi paljon muutakin testattavaa. Se on minun kirjoissani iso asia se ja vaatii ihan oman ja ison postauksensa. 

Löytyykö lukijoista Neal’s Yard Remedies -faneja? 

p.s. NYR:in homeopaattisten lääkkeiden ja rohtojen puoleen en ota mitään kantaa. Kosmetiikka on minun juttuni ja se puoli toimii 😀

Kauneus Iho Meikki Testit

Samurai-Sapen kampausvinkit

Samurai2.jpg

SAMURAI-PÄIVÄ!!! Tämä on taas tutorial sarjassamme: Niin helppoa, että itkettää kun en ole sitä aiemmin tajunnut.

Nyt muuten alkaa olla tuo oma väri sen verran pitkälle kasvanut, että pitänee alkaa tehdä vähän päätöksiä tämän vaalean hiusvärin järkevyydestä. Tulevissa postauksissa teitä saattaa viihdyttää hyvin eri värinen saapra….. Jaiks! Sitä ennen tuttua ja turvallista hölinää ja tutorialia videomuodossa, olkaa hyvät: 

//www.youtube.com/embed/_Dkrz5mBp5Q

Oma nutturani on videolla ja kuvissa melko keskellä päätä, mutta kolmion kärjen takaraivon tuntumaan siirtämällä kampauksesta tulee ehkä hieman helpommin sulatettava. Tai mistä minä tiedän, ehkä keskellä päätä oleva nuttura on se kaikista paras vaihtoehto, kun itsekin valikoin sen paikan niin! 😉 

 

samurai1.jpg

 

p.s. Terkkuja ja isoja suukkoja ihan tajuttomasti kaikille teille kymmenille valloittaville lukijoille, jotka tulitte moikkaamaan mua lauantaina ruisrockin riepotuksissa <3 Mun sydän on edelleen pakahtumaisillaan teidän takianne ja festaripäivä oli helposti yksi koko kesän parhaista.

Sen, että siellä ruutujen takana on niin hauskoja, fiksuja ja kaikin tavoin upeita tyyppejä, ei pitäisi hämmästyttää mua laisinkaan, mutta jotenkin se silti onnistuu yllättämään positiivisesti kerta toisensa jälkeen.

Vaikka minä olenkin täällä virtuaalimaailmassa se useimmiten äänessä oleva henkilö, on bloggaaminen omalla kohdallani puhtaasti vuorovaikutukseen pohjautuvaa toimintaa ja saan teidän kommenteistanne ja palautteestanne enemmän intoa, kuin mistään muusta. KIITOS! Ja moikataan kun tavataan taas ^_^

Kauneus Hiukset Meikki