Ripsentaivuttimet testissä: Shu Uemura Vs. Mariela Sarkima

taivutuseka.jpg

Kuinka moni on kuullut hyvistä ripsentaivuttajista puhuttaessa nimen Shu Uemura? Voisin kuvitella, että aika moni.. Legendaariset aasialaisille silmille suunnitellut taivuttajat löytyvät yllättävää kyllä monesta suomalaisestakin meikkipussista, vaikka niiden hankkiminen on sanalla sanoen vaikeaa. 

Eilisessä pressitilaisuudessa sain käsiini Mariela Sarkiman meikkivälinesarjaa täydentävän ripsentaivuttimen, ja nainen vinkkasi, että uskaltaa haastaa niillä vaikka legendaariset Shu:t! Tämä bloggaaja ryhtyi siis heti sanoista tekoihin, ja pisti välineet testiin samoin tein 😉

Olisin tahtonut testiin mukaan myös Shiseidon taivuttajat jotka ostin hulluilta päiviltä – mutta olen hävittänyt ne.. Voin tosin käsi sydämellä todeta, että ne olisivat jääneet kolmikon häntäpäähän. Niiden hintalaatusuhde ei vaan ole kohdallaan 🙁

Mutta palataan vielä hetkeksi Marielan suunnittelemaan taivuttajaan!

 

taivutus3.jpg

Tämän turkoosia linjaa jatkavan taivuttajan piti tulla markkinoille jo aikoja sitten, mutta Sarkima ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Kehitysprosessin aikana eri testeihin on päätynyt kulhollinen ripsentaivuttimia, ja vihdoin The Curler on niin hyvä, että se pääsee kauppojen hyllyille.

Ennen kuin säntäät kauppaan ja sieltä peilin eteen taivuttelemaan ripsiäsi, mainitsen muutamasta jutusta!

 

taivutus2.jpg

1. Varakumi kannattaa napata pois – se tekee käytöstä hieman kömpelöä.

 

taivutin.jpg

2. Jos taivutin tuntuu yhtään jäykältä, tipauta nivelen väliin pienenpieni pisara öljyä! Oliivi- tai rypsiöljy käy oikein hyvin. Huomaat eron heti! Hyvä taivutin tuntuu sitä auki saksaillessa todella löysältä.

 

taivutus.jpg

Ja kas tässä! Taistelupari Shu & Sarkima. Taivuttimet ovat mitoiltaan lähes identtiset, ja myös niiden kaarevuus täsmää. Kaikki vaikuttaa oikein lupaavalta!

Olen kuitenkin kokeillut lukemattomia ”aivan samanlaisia” taivuttimia, jotka syystä tai toisesta eivät vain toimineet.

Pistääkin miettimään, kuinka moni on kokeillut ”hyviä” taivuttimia, todennut ne surkeiksi ja lopettanut ripsien taivuttamisen kokonaan? Taivutetut ripset ovat näillä tikkuripsillä ihan must-juttu, ja tiedän että tällaiset ripset ovat meille suomalaisille enemmän sääntö kuin poikkeus.. 

Kannattaako taivutuskammoisten kokeilla vielä kerran?

Pistin The Curlerin saman tien kunnon tulikokeeseen, ja taivutin sillä vasemman silmäni ripset. Ne ovat keskeltä pahassa kasvuvaiheessa ja sojottavat minne sattuu, ja ovat todella hankalat taivuttaa kauniisti.

Kuinka kävi?

 

taivutusvertailu1.jpg

Ensimmäinen reaktioni oli ripset taivutettuani spontaani yksinään ääneen lausuttu: ”Oho.

Keskikuvassa Shu:lla taivutetut oikean silmäni ripset ovat kieltämättä täydellisessä rivissä. Vasemman silmän ripset taipuivat kuitenkin vähintään yhtä hyvin kuin tavallisesti, ja siitä johtui myös ohotteluni.

The Curlerin tyyny on hieman jämäkämpi, kuin Shu Uemurassa ja sitä vasten riittää melkoisen kevyt painallus. Kummallakaan laitteella ei näiden hentojen ripsien kanssa tarvitse käyttää voimaa, vaan taivutus tuntuu melko hellävaraiselta.

Shu Uemuran taivuttajilla pääsee ehkä hieman lähemmäksi silmää, mutta samalla voi ahneuksissaan painaa taivuttajan väliin myös luomea – ja se sattuu. The Curlerissa tätä ongelmaa ei ole, vaan taivuttajan saa oikein tunkemalla ihan ripsien rajaan, mutta ei luomea nipistelemään. Ehkä kaarevuus on sittenkin aavistuksen jyrkempi?

Tässä vielä vertailukuvana vasemman silmän ripset sekä Shu:lla, että The Curlerilla taivutettuna. Itse en huomaa juuri mitään eroa. Impressive.

shucurl.jpg

Mutta kumpi viekään lopulta voiton?? 

Shu:n taivuttimissa on tietysti aina ja ikuisesti se tietty taika.. Vaikea saatavuus tekee siitä varmasti kosmetiikkafriikkien must have -tuotteen vielä vuosiksi, eikä se ole mikään ihme – taivuttajat tekevät työnsä loistavasti! Nämä kulttitaivuttimet maksavat n. 20€, mutten vielä ole löytänyt nettikauppaa, josta saisi tilattua Suomeen 100% varmuudella aidon tuotteen.

Mariela Sarkiman The Curler puolestaan hyppää suoraan Suomessa myytävien taivuttajien kärkisijalle, ja uskallan huoletta kehua ja suositella näiden taivuttajien ostamista – myös kaikille Shu-faneille ja niiden hankkimisesta unelmoiville!

Tätä lähemmäksi oikeaa taivutuselämystä et juuri pääse 🙂

Sarkiman suunnittelemat taivuttajat ovat paitsi erittäin toimivat, myös edulliset. Lähes naurettava 7,90€ hinta ei tee suurta lovea kenenkään lompakkoon, ja vaikka asuisit missä tuote saapuu nettikaupan kautta tilattuna oven taakse muutamassa päivässä. Paitsi jos ne ehtivät loppua, kun kaikki innostuvat.. Onneksi mä sain jo omani 😀

Huh, harvoinpa olen näin tohkeissani näpyttänyt yhtään postausta! Toivottavasti moni teistä löytää tästä itselleen pitkäikäisen kumppanin ja heittää vanhoilla romutaivuttimilla vesilintua ^_^

Kommentit (66)
  1. Mää oon bongannut noi shu uemuran ripsentaivuttimet spacenk.com :sta, ja ne tosiaan postittaa suomeenkin 🙂

  2. Meikalainen kavi viikonloppuna Pariisissa kattelemassa juurikin Shu Uemuran taivuttajia, mutta ne oli Galeries Layaettesista loppu … o_O etta se siita vaikeasta saatavuudesta.

    Sen sijaan niille oli tullut uusi malli, joka oli sellainen osa taivuttaja. Nayttipa sekin hullun hyvalta, mutta 38euron hinta taas tuntui vahan turhan kovalta. Siina olisi kuitenkin sopiva taivuttaja seuraavaan testiin 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *