Suihkurusketus ja täydellisesti paahtunut iho

vitaliberata5.jpg

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Vita Liberata

Ihanaa keskiviikkoa! Viime viikon tauko venähti hieman odotettua pidemmäksi, koska siinä vaiheessa kun pää ehdotti blogin ääreen palaamista, iski kroppa kapuloita rattaisiin.. Olen siis maannut maanantai-illasta asti todella ärsyttävän flunssan kourissa milloin sohvalla ja milloin täällä sängyssäni.

Oli muuten vähän pelottavaakin huomata, miten jumissa oma pää oli blogien ja muiden töiden kasaannuttua. Ihan kuin jotain kamalaa muka tapahtuisi, jos ottaa pari kipeästi kaivattua päivää itselleen. Kyllä sitä ihminen vaan osaa joskus olla tyhmä, ennen kuin ottaa asioihin hieman etäisyyttä 😀 Tästä lähtien tämä bloggaaja lomailee joka maanantai niin täysillä kuin mahdollista. Ensi viikolle on sovittuna esim. treffit kaninpoikasten kanssa!

Se hermolomailusta, ja takaisin tärkeämpien asioiden äärelle, kuten rusketukseen 😉 Nälkävuoden pituinen juttu taas luvassa, lukekaa mitä lystäätte!

Edellisessä itseruskettava-postauksessa kerroin erilaisista Vita Liberatan kotona käytettävistä tuotteista. Osalla meistä on kuitenkin peukalo keskellä kämmentä, ja rajoja ja raitoja ilmestyy jostain aina. Vaikka olen vahvasti siinä uskossa, että näiden tuotteiden kanssa rajat olisivat teidänkin kotisalongeissanne historiaa, on tietysti olemassa toinenkin vaihtoehto: suihkurusketus.

Ammattilaisen tekemän palvelun jälki on takuuvarmasti tasaista, ja väri on brändille totuttuun tapaan pelottavan luonnollinen. Tähänhän voi jäädä koukkuun!

 

Suihkurusketus 101

vl1.jpg

Suihkurusketuksia on tehty Suomessa jo vuosikausia, mutta meiltä ei löydy tietääkseni ainoatakaan automaattista rusketuskaappia. Kaikki frendejä seuranneet varmasti muistavat, miten Rossille kävi Missisippiensä kanssa, eli ehkä tämä on vain hyvä juttu 😀 

Hoitoloissa ruskettamisen hoitaa aina asiaan perehtynyt ammattilainen, joten sinun ei tarvitse huolehtia lopputuloksen tasaisuudesta. Jälkihoidon kanssa pätevät samat säännöt kuin kotituotteissakin, eli lopputulos on taattu ellet itse mene hölmöilemään jollain todella räikeästi ohjeistusten vastaisella tavalla – mutta miksipä kukaan niin tekisi?

Hoitolatuote on ainesosiltaan lähes identtinen kotituotteiden kanssa, ja sopii siis erittäin hyvin myös herkälle ja atooppiselle iholle. Ainesosien joukosta löytyy tuttuun tapaan mm. luomulaatuista Aloe Veraa, meloniuutetta, vadelmansiemenuutetta, lakritsauutetta ja nestemäistä silkkiä! 

En itse ole vieläkään ainesosalistojen kanssa hirveän kranttu, mutta myönnän, että tuotteet joiden ainesosaluettelon luettuani tekee mieli kaataa sisältö kurkusta alas vetävät vertailussa aina sen pidemmän korren. Varsinkin kun ne kerta toisensa jälkeen osoittautuvat myös muilta ominaisuuksiltaan erittäin laadukkaiksi.

Eri sävyvaihtoehtoja löytyy vaaleasta Extra Darkiin asti, ja omalla ihollani on näissä kuvissa tummuus dark. Väri ei ole omaan silmääni yhtään liian tumma, ja sävyn luonnollisuus yllätti minut taas kerran. Väri on jopa niin hyvä, että saatan mielenkiinnosta pyytää yhden lisäkerran suihkutusta ja kokeilla voiko extra dark näyttää yhtä luonnolliselta.. Lupaan kuvata ja raportoida tämänkin, jos kokeilen! 😀 

Itselläni suihkurusketus säilyy selkeästi näkyvänä noin 5 päivän ajan, jonka jälkeen se häipyy todella huomaamattomasti seuraavien 4-5 päivän aikana. En tiedä onko kyseessä vain oman ihoni ominaisuudet, vaiko joku Vita Liberatan nerokkuuksista, mutten ole mitään tuotetta testatessani huomannut perinteistä laikukkuutta värin kuluessa pois ihon pinnalta.

Jos haluat iholle rusketuksen esimerkiksi ennen tärkeää tapahtumaa, suosittelen varaamaan ajan niin, että rusketuksen ja H-hetken välissä on kaksi yötä!

Esivalmistelu ja käytännön vinkit

vitaliberata3.jpg

Vaikka ammattilainen tekee suurimman työn puolestasi, voit itse vaikuttaa lopputulokseen ja palvelun mukavuuteen. Näitä kohtia seuraamalla saat palvelusta kaiken ilon irti:

  1. Poista tarvittavat ihokarvat vähintäänkin edellisenä päivänä. Samana päivänä ajeltujen karvojen karvatupet saattavat napata enemmän väriä, ja tällöin lopputulos muistuttaa dalmatialaista. Kaikille näin ei käy, ja olen itse poistanut karvoja myös samana aamuna – mutta teitä on täten varoitettu 😉

  2. Kuori iho. Samaan tapaan kuin kotirusketuksessakin, on ihon kuoriminen tärkeä osa tasaista ja kestävää lopputulosta! Jos käytät muuta, kuin Vita Liberatan kuorintaa, vältä tuotteita jotka sisältävät öljyjä. Tällaiset kuorinnat saattavat blokata DHA:n tehoa ja heikentää lopputulosta.

  3. Pukeudu rennosti. Mitä löysempi ja tummempi, sen parempi. Jos sinua ei haittaa liikkua ilman rintaliivejä, vielä parempi! Oma luottovaatteeni rusketuspäivinä on mustasta trikoosta ommeltu maksimekko. Täydellisen mukava, näyttää hyvältä ja ajaa asiansa loistavasti.

Hoitolassa homma on ohi alle puolessa tunnissa. Riisuttuasi vaatteet, saat jalkapohjiisi tarraliuskat jotka estävät jalkapohjien värjäytymisen. Voin kertoa, että itseruskettava ja jalkojen paksut ihoalueet eivät sovi yhteen. 😀 

Tämän jälkeen kämmeniin, taivealueille ja jalkoihisi levitetään suojavoidetta, ettei mikään alue ylirusketu.

 

vitaliberata2.jpg

Jos haluat, saat paikan päältä hoitolasta kertakäyttöstringit, mutta myös omia alusvaatteita voi käyttää. Tummissa tekstiileissä karttaväri ei näy, ja se irtoaa vaatteista seuraavassa pesussa. Bikinien yläosan saa tietysti halutessaan pitää päällä, mutta itse pidän enemmän mahdollisimman rajattomasta rusketuksesta. 

Valittuanne ruskettajan kanssa yhdessä sopivan värin, alkaa itse suihkuttaminen. Yleensä ensimmäisenä suihkutetaan läpi selkä, sen jälkeen kyljet, ja viimeiseksi vartalon etuosa. Vita Liberatan laitteessa on äärettömän hienojakoinen sumu, eikä toimenpide varoittelusta huolimatta tuntunut tippaakaan kylmältä tai epämiellyttävältä. Vertaisin tunnetta siihen, kun iholle puhaltaa kuumana kesäpäivänä hieman viileähkö tuuli!

Rusketuksen tekevä ammattilainen ohjeistaa sinua jokaisessa käänteessä siitä, millaisessa asennossa sinun pitäisi seisoa, sekä siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Kun väri on valmis, kannattaa ihoa kuivatella muutama minuutti ennen vaatteiden pukemista.

Suihkutustapahtuma ja lähes alastomana toisen edessä hyppiminen voi tuntua joidenkin mielestä vaivaannuttavalta, mutta lukuisia alastomia ihmisiä maalanneena voin vakuuttaa, että se kannattaa unohtaa heti. Ammattilainen ei keskity siihen miltä jenkkakahvasi näyttävät, vaan siihen, miten tasaisesti väri on ihollesi suihkutettu!

 

vitaliberata7.jpg

Tässä kuva ihostani noin 5min suihkurusketuksen jälkeen. Askartelin kontaktimuovista tarran, jotta sävyn tummuus normaaliin ihooni verrattuna tulisi paremmin esiin. Hyvä niin, koska väri oli niin luonnollinen että ensimmäinen ajatukseni oli luokkaa: ”No, tulikohan sitä väriä nyt ollenkaan, tää näyttää ihan mun omalta iholta..” 

Seuraavana päivänä sydän oli maagisesti kadonnut, joten oletan että väri leviää ja tasoittuu iholla vielä pitkään käsittelyn jälkeen. Hoitolasta lähtiessä iholla on siis näkyvissä vasta karttaväri, joka kyllä vastaa lopputulosta lähes 1:1. 

Koska sprayrusketus kehittyy iholla kotituotteen tavoin 7-8h, tulee saman päivän aikana hikoiluaveden kanssa lotraamista ja hankaavia vaatteita välttää. Ennen rusketukseen lähtemistä kannattaa siis muistaa, että loppupäivän ajan olosi on hieman tavallista tahmeampi, etkä saa riehua tai hikoilla ylenpalttisesti että väri kehittyy mahdollisimman tasaisesti!

Kun väri on kehittynyt ihollesi älä pelästy, koska se näyttää ennen suihkua todella ruskealta. Tämä johtuu vain siitä, että ihollasi on nyt sekä ”oikea” rusketus, että karttaväri, jotka näyttävät yhdessä todellista tummemmilta. Todellinen väri tulee esiin, kun käyt ensimmäisen kerran suihkussa.

Vesipesu riittää hyvin ihon puhdistamiseen, eikä ihoa kannata turhaan hinkata liian pesevillä aineilla, eikä varsinkaan kuoria!

 

Lopputulos?

vitaliberata6.jpg

Seuraavana aamuna suihkun jälkeen näytin taas etelänlomalta palanneelta, eikä se tosiaan haitannut. Jos en olisi itse tiennyt mistä väri on peräisin, olisin helposti verrannut näitä kuvia viime kesänä Portugalissa kuvattuihin. Olin lopputulokseen aivan älyttömän tyytyväinen, ja suosittelen pientä visiittiä Vita Liberatan tekoaurinkoon jatkossa etenkin jokaiselle morsiamelle, tai muuta tärkeää päivää valmistelevalle.

Itselleni kaikista suurin shokki oli lopulta se, että ihoni ei missään vaiheessa alkanut haista DHA:ltaTai siis, siltä miltä DHA alkaa iholla haista ;). 

Edellisessä postauksessa juuri kerroin, kuinka ihan kaikissa tuotteissa on jonkinlainen jälkituoksu vaikka purkki lupaa mitä, ja kuinkas sitten kävikään.. En tiedä, vaikuttiko tavallista tuoksuttomampaan lopputulokseen aamupäivällä tehty rusketus, jolloin väri sai kehittyä rauhassa pitkin päivää maksimekon alla.. Todennäköisesti, mutta kuinka paljon? Sitä en osaa sanoa. 

Onko joku muu kokeillut Vita Liberatan suihkurusketusta ja huomannut sen hajuttomammaksi kuin yleensä?

Vita Liberatan suihkurusketuksen hinta on hoitolasta riippuen yleensä 35-39€, ja oman paikkakuntasi hoitolat löydät tuttuun tapaan jälleenmyyjä- ja hoitolalistalta.

Seuraavassa ja viimeisessä yhteistyöpostauksessa esittelen teille Suomen markkinoilla upouuden ja melko mullistavan itseruskettavan kotituotteen, ja liittyypä juttuun myös arvonta! Sitä odotellessa palataan normaaliin postausrytmiin 🙂

p.s. Jos missasit aiemman postauksen itseruskettavista, pääset siihen tästä!

Kommentit (38)
  1. Mitä käy jos menee suihkurusketuksesta 4h päästä suihkuun? Minulla on lähtö nimittäin 5h rusketuksen jälkeen ja sitä ennen pitäisi päästä pesemään karttaväri pois kun myöhemmin ei ole siihen mahdollisuutta kuin vasta seuraavana päivänä!

  2. Hmm. Kävin Vita Liberata -hoitolassa, ja en saanut jalkasuojia tai voidetta taivealueille. Nyt mulla on mustat jalkapohjat, oranssit kämmenet ja bruna muutenkin epätasainen (mm. puolesta säärestä nilkkaan ei ollenkaan väriä). Luin ohjeet huolellisesti ja jopa seisoin pari tuntia suihkutuksen jälkeen, mutta nyt kävi näin.

    1. >:( No onpa ikävää!! Pistäpä maahantuojalle viesti kyseisestä hoitolasta. Ideana tällaisen brändin kohdalla on tietysti, että kaikki jälleenmyyjät toteuttavat palveluita tasalaatuisesti, ja huonoista kokemuksista pitää ehdottomasti kertoa! 🙂

    2. Minulla sama kokemus! Näen jo nyt että väri ei ole tarpeeksi tumma ja jalat täynny laikkuja:( Onkohan kyse samasta hoitolasta…. Jännittää minkä näköisenä herää aamulla. Aion olla yhteydessä sekä hoitolaan että maahantuojaan,

      1. Olen menossa huomenna aamusta ruiskurusketukseen. Saako ihoa kosteuttaa kosteusvoiteella kuorinnan jälkeen? Googlesta yritin ettiä vita liberata ohjeita mutta joissakin sanotaan että pitää kosteuttaa iho hyvin ja joissakin ehdottomasti kielletään rasvaaminen ennen rusketusta..mihin sitä pitäs uskoa? Tekis mieli vaan rasvata iho kuorinnan ja suihkun jälkeen kun on niin pintakuiva iho

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *