Vaihto-vuosi on elämäsi paras vuosi, vai miten se menikään….?

Hei.

Tosiaan, mun piti viikko sit maanantaina vaihtaa perhettä – noh, en vaihtanut. 
Ja nyt ajattelin jakaa mun koko stoorin teille, enkä vain pätkiä milloin menee paremmin, milloin huonommin. Tämän tarkotus ei nyt ole pelotella vaihtoon lähteviä vaan… No, ei tällä sen syvällisempää tarkoitusta ole 🙂 
p.s. jos tiedätte tän alkustoorin vooitte skipata muutaman lauseen ja lukea vain viime torstaista)

Eli; mun vaihtokokemus alkoi joskus heinäkuussa, kun sain vihdoin sijoitustiedot selville. Yritin heti ottaa isänätperheeseeni yhteyttä, mutta vasta parin viikon jälkeen host-sisko löysi mut facebookista ja laittoi viestiä. Jonkun verran aina sillon tällöin juteltiin ja muistan jo tällöin joillekkin valittelevan; ”Hän vaikuttaa tosi mukavalta ja tosi kiltiltä, mutta on tosi erilainen kuin minä ja tuntuu ettei meillä vain juttu luista. Noh, toivottavasti tämä on vain alkukankeutta.”

Noh, vihdoin koitti lähtö ja saavuin tänne Venäjälle ja viimein Cheboksaryyn jossa tapasin heidät ensimmäisen kerran. Vastaanotto oli iloinen ja lämminhenkinen, tosin auto matkalla kotiin yritin kovin kysellä kaiken maaailman turhia kysymyksiä ja esitellä huikeaa venäjän kielen taitoani, kun miltei kaikki mitä osasin oli kysyä millainen sää täällä on. Mutta kyllähän kaikki sen tietää ettei keskustelua synny jos toinen osapuoli vastailee vain kyllä-ei-vastauksia. 

Ensimmäisenä viikkona host-siskoni kierrätti minua jonkun verran ympärikaupunkia ja näytti paikkoja. Ajatus oli kiva, mutta taas kerran vaivaantunut hiljaisuus vallitsi välillämme…. Ajattelin tämän olevan vain alkukankeutta ja että kun kielimuuri pienenee niin juttukin luistaisi paremmin. Noh, niin ei käynyt. Koulun alettua host-siskoni joka päivä koulun jälkeen vain katsoi tietokoneelta netflixiä tms tai nukkui päikkärit jonka jälkeen teki läksyjä musiikkia kuunnellen (eli omassa pienessä kuplassaan) aina noin puoleen yöhön asti. Hots-mama tuli töistä kotiin 5-6 aikoihin. Yleensä tällöin kysyimme kuulumisia ja aina kaiken venäjän kielen osaamiseni kokosin yhteen ja kerroin kohta kohdalta mitä kunakin päiväni olin tehnyt. Vastaus yleensä oli ”haha okei kiva:)” ja kun kysyin häneltä kuulumisia kaikki mitä sain irti oli ”niin kuin yleensäkin, ei kummepia.” jonka jälkeen hän alkoi katsoa telkkaria tai lukittautui omaan huoneeseensa. Ymmärrän, että on tottakai tärkeää opiseklla ja tehdä töitä, muttei ehkä vaihtari sellaiseen elämäntilanteeseen ole kaikista sopivin vaihtoehto.. 

Kun huomasin, ettei heistä ole minulle oikein seuraa ja aloin parantua vammoistani niin aloin treenata 6-8 kertaa viikossa. Vaikka olin tosi usein väsynyt, en siltikään pystynyt jäämään kotiin, kun mulla oli henkisesti niin paljon parempi olla salilla ja kaikki matkat aina kävelin, jotta mulla menisi enemmän aikaa saapua kotiin.. Aloin myös skypettelemään tosi paljon, ja joinakin päivinä puhuin melkein 5-6h tuntia skypessä, mutta sain niistä hirveän paljon voimaa jaksaa. Kuitenkin kun puhuin skypessä ja host-siskoni tai host-mama tuli aina katkaisin puhelun ja vasta kun he olivat totaalisesti ignooranneet minut jatkoin puhelemista.. Loppua kohden yritin itsekkin vain vältellä mahdollisimman paljon heitä ja kotona olemista, mm treeni määrän lisäämisellä, kavereiden kanssa myöhään ulkona kävelyillä ja ravintoloissa käymisellä. 

 

Tämä ei kuitenkaan edes ollut suurin ongelmani/huolenaiheeni/syy perheen vaihtoon, vaan ruoka. Nyt jälkikäteen miettiessä koko homma tuntuu ihan naurettavalta. Siis, tänne tultaessani olin hyvin pettynyt ruokaan, koska kuvittelin sen olevan maukasta ja hyvää ja kaikkea sitä rataa, mutta koulu ruuan ja perheeni mulle antaman ruuan perusteella tuomitsin venäläisen ruoan hyvin aneemiseksi ja köyhäksi. Joka päivä kolmen kuukauden aikana söin vain keittoa (lukuun ottamatta niitä kertoja, kun kävin kavereiden kanssa ulkona syömässä tai pizzalla). Ei siinä mitään, osat keitot olivat kyllä todella maukkaita ja hyviä, mutta kun ne ovat vain perunaa, sipulia, porkkanaa ja punajuurta ei niistä hirveästi ravintoaineita ja energiaa saa. Silloin tällöin meillä oli maitoa, mutta se meni aamupuuroon, jonka sain syödä pelkiltään ja jos maitoa joskus jäi yli, en saanut sitä juoda (haha, join silti, mutta salaa >:) ) koska host-mamani halusi yhtäkkiä juoda aamuteensä maidon kanssa, vaikkei niin aiemmin ollut koskaan tehnyt. 
Ja kerrankin, kun tulin kotiin ja hostsiskoni söi keittoa jossa oli makkaraa ja kysyin jos minäkin saisin vähän lihaa totesi hän vain tylysti, että osti vain yhden makkaran itselleen.

Yleensä teen kanssa meillä oli jotain makeaa, kuten keksejä  tai isoäidin (?) tekemiä piirakoita. Ihmettelin aina mistä kaikki herkut tulevat, kun en niitä ikinä nähnyt. No, toka vikana päivänä siellä löysin heidän herkkuvarastonsa…. 

Aloin jossain vaiheessa ostaa itselleni silloin tällöin esim banaaneita ja maitoa, mutta en halunnut käyttää rahaa ruokaan, kun perheeni olisi pitänyyt ruokkia minut. Ostin kuitenkin proteiini ja aminojauhetta salille, joilla sitten pysyin hengissä tähän asti. Ainiin, ja kerran kun olin alkuaikoina hostsiskoni kanssa ruokakaupassa, hän pyysi minua maksamaan ostokset ja tottakai suostuin maksamaan jos hän maksaisi takaisin. Silloin hän sanoi, että maksaisi puolet ja kun snaoin ”ei”, yhtäkkiö hänellä olikin rahaa maksaa kaikki ostokset.. Tämän jälkeen jostain syystä mulle tuli hirveä tarve pitää mun rahat hyvin tarkkaan itselläni ja kaikki pieni ja arvokas piilottaa… 

Kaikista eniten minua alkoi ärsyttämään se, että eräänä päivänä host-mamani halusi jutella ja sanoi mulle, että koska treenaan paljon mun pitäisi syödä paremmin ja enemmän proteiini pitoiseksi esim maitoa ja lihaa. Ja että jos haluan syödä paremmin mun pitäisi ostaa omat ruat kaupasta. Kun sanoin ettei mulla ole rahaa siihen, hän alkoi tivaamaan miksi äitini ei anna mulle ruokarahaa ja kyllä mulla pitäisi olla rahaa kun kerta vaihdossakin olen (vaikka kaikki se raha mikä säästetään mun syömisessä ja elämisessä Suomessa menee tähän vaihtovuoteen eikä mulle ole rahaa kaksia ruokia maksaa….) ja että hänellä on tosi pieni palkka eikä ole rahaa ostaa minulle ruokaa. Ymmärtäisin, jos asia todella olisi näin, mutta pienet asiat (kuten 32 (!!!) toppatakkia kahdelle naisolennolle..) kielivät siitä, että heillä on rahaa. Esim, h-siskollani on kaksi älypuhelinta ja kun kysyin onko he käyneet koskaan ulkomailla, katsoivat he minua kuin tyhmää ja vastasivat ”tottakai, monta kertaa, Thaimaassa, Italiassa, Ranskassa…….” vaikka monet venäläiset eivät ikinä käy oman ”osavaltionsa” ulkopuoella saatika ulkomailla sen kalliuden takia.

Ensimmäisen paidan ostettuani täällä, hintaa n. 2,5e tulin kotiin ja host-mamani ensin kehui ja sitten myöhemmin kertoi miten olisin voinut säästää sen 2,5e ja käyttää ruokaan.. Tämän jälkeen piilotin myös kaikki ostokseni. Musta alkoi myös tuntua, että hän etsimällä etsisi syitä tuomita minua ja alkoi kehua esimerkiksi ”onpa kaunis rannekoru, ostitko sen tänään?” vaikka olin saanut kyseisen korun muutama vuosi sitten äidiltäni syntymäpäivälahjaksi (kiitos äiti ♥) . 

 

VIHDOIN, tämän jälkeen sitten LOPULTA vaihdoin perhettä;

 

Viime torstaina sitten, kun mun uusi perhe oli perunut viime hetkellä ottavansa minut, kun pelkäsivät liikaa tai jotain, niin olin päättänyt purkaa uudelleen matkalaukkuni vaatekaappiini, koska uutta perhettä ei näkynyt eikä kuulunut. Illalla, kun tulin kotiin host-mamani odotti minua eteisessä ja tivasi ”mitä tämä on?” osoittaen vaatekaappia.

”Purin, vain laukkuni. En ajatellut sen olevan ongelma” vastasin

”Mikset kysynyt ensin lupaa? Tämä on minun taloni. Minun vaattekaappini. Minun kaikki.”

”Enkö saa pitää vaatteitani täällä enää? Voin kyllä laittaa takaisin matkalaukkuihinkin…”

”Koska sinä vaihdat perhettä? Missä he on? Miten niin et tiedä? Ei he noin voi kadota. Mitä vapaa-ehtoisesi sanoo, missä on uusi perhe ja koska muutat?” ”Sinä et tee täällä mitään muuta kuin nukut ja syöt, koulusta tulet ja menet treeneihin ja tulet vasta illalla. Ai me ei puhuta sinulle? Minulla on paljon töitä ja kotitöitä. Sinun pitäisi auttaa minua minua koti töissä. Miksi et ole tänään pessyt kattilaa? (olin siis vain Hänen jäljiltään jättänyt likoamaan…) Miksi en tee ruokaa?”

”Ei meillä ole mitään mistä tehdä ruokaa.”

”no, sinä voit käydä kaupassa. Ai sun ei kuulu ostaa meille ruokaa? Miksi minun pitöisi sitten ostaa sinulle?”

”Koska te olette mut teidän perheeseen halunnet”

”En minä sinua tänne halua.”

Tämän jälkeen kerroin äidilleni, tästä riidasta ja hän ihanan yli-huolehtivana soitti heti Suomen AFS:n hätänumeroon, jotka soittivat Venäjän AFS:lle ja mun vapaaehtoiselle, joka soitti minulle ja kysyi miksen soittanut heti hänelle. Noh, enhän mä tässä ollutkaan, kuin 2kk valittanut perheestäni, mutta eikai tälläistä pinetä tytön hupeikkoa voi tosissaan ottaa :) 

Kerkesin jo kysyä monilta vaihtarikavereilta ja ystäviltä pystyisivätkö he hostaamaan minut muutaman viikon ajan, kun en pystynyt enää henkisesti kauaempaa siellä olemaan. Monelta tuli jo myöntävä vastaus, mutta vapaaehtoiseni kuitenkin sai hommattua mulle väliaikaisen perheen siihen asti, että mulle löytyy uusi perhe.

Mun puolesta asian olisi voinut jättää siihen, mutta host-mama tuli vielä kaiken kukkuraksi vittuilemaan minkä kerkesi. ”Jos tykkäät maidosta niin mikset osta? Tämä on vapaaehtoisjärjestö, ei missään sopimuksessa lue, että mun pitäisi ruokkia sinut. Mikset tehnyt perunamuusia tänään? Et tee täällä mitään, puhut vain puhelimessa. Miksi söit kaiken leivän? Etkö ajatellut että mekin haluaisimme? Niin et koskaan ajattele muuta kuin itseäsi.”

Yhhhh….. Kaikki varmaan tietävät, ettei nuo pidä lähelläkään paikkaansa, tiedän sen itsekkin, mutta silti hassua miten voi sanat voi sattua niin paljon.

Seuraavana päivä pakkasin kamani ja lähdin.