– Saanks mä antaa tän yhden sun joululahjan jo nyt, kun en jaksais enää paketoida?

Tänään on paketoitu kaikki lahjat lukuunottamatta keksejä, joita ei ole paistettu, kahta lahjaa, joita ei ole ostettu (Toinen on sentään jo keksitty.) ja yhtä lahjaa, jonka siis päädyin antamaan tänään. Aiemmin olemme aina paketoineet joululahjat sanomalehteen tai vanhoihin jauhopusseihin. Lahjapaperihan on aivan turhaa jätettä, jota ei edes voi kierrätää. Kauniit paketit hivelevät silmää, mutta niistä on iloa vain harmillisen lyhyen aikaa. Sanomalehteen käärityn lahjankin saa kyllä ihan kohtalaisen nätiksi käyttämällä hetken aikaa sopivan aukeaman etsimiseen. Crocs-mainos tai verinen sotakuva eivät ehkä miellytä silmää ja luo joulumieltä niin paljon kuin kaunis maisema tai taidokas mainoskuva. Joitakin lahjottavia on hauska ilahduttaa myös Frederikin tai Vladimir Putinin pärställä.

Tämä kierrätysmateriaalien puolestapuhuminen kuuluu kuitenkin tänä jouluna taas niihin tekopyhyyksiini. Muodostin nimittäin jonkinsortin kriisin siitä, että meidän lahjamme ovat rumissa papereissa. Kriisi eskaloitui tänä aamuna, kun olin aloittamassa paketointia edessäni päivän Aamulehti. Lehdessä oli rumien mainosten välissä lähinnä kuvia pommitetusta Tampereesta. Vaihtoehtoisesti olisin voinut kääriä paketin päälle surkean otsikon Lea Joki ei päässyt enää kouluun tai sitaatin ”Edunvalvonta on minun juttuni”. Noooooot. Sopivin lehdestä löytämäni paketointimateriaali oli sivu, jossa oli suuri ja harmaa Matti Vanhasen kuva. Ei hirveän hyvä sekään.

Niinpä Olli lähti muiden asioiden hoitamisen ohessa lahjapaperiostoksille. Nyt meidän pakettimme ovat kai sitten kunnollisia. Yhden Ollin lahjan (sen, jonka jaksoin paketoida) paketoin kyllä sanomalehteen, koska hän on vielä minua suurempi sanomalehtipakettien puolestapuhuja. Ja kanteen tuli juurikin sellainen ankea kuva ja teksti. Hähhähhää!